Alankomaiden alasajo - Hyväuskoisten hölmöjen maa

Kirjan taustasta

Tämä kirja, “De ondergang van Nederland - Land der naieve dwazen”, on julkaistu Hollannissa hollanninkielisenä vuonna 1990. Kirjan tekijä on Mohammed Rasoel - joka on salanimi.

Kirjasta on olemassa myös englanninkielinen versio, "The Downfall of the Netherlands - Land of the Naïve Fools", joka eräiden tietojen mukaan olisi ilmestynyt vuonna 1992.

Kirjan alkuperäinen kieli on ilmeisesti hollanti – toisaalta eräistä nettilähteistä saa myös sen käsityksen, että alkuteksti olisi englanninkielinen ja muiden kuin kirjoittajan toimesta tai tuella käännetty hollanniksi Hollannin markkinoita varten.

Kiintoisaa - mutta tällä kieliasialla ei ole kirjan tarinassa suurtakaan merkitystä.
(Sen tarkistamiseen, kuinka hyvin kirjan hollannin- ja englanninkieliset laitokset vastaavat toisiaan, minun kielitaitoni ei riitä.)

Kirja herätti Hollannin kaltaisessa, monikulttuurisuuteen ja sen edistämiseen vihkiytyneessä maassa suuttumuksen myrskyn – poliittisesti korrekteissa hollantilaispiireissä ehkä rajummankin kuin Hollannin muslimien keskuudessa.

Poliisityöskentelyn jälkeen tultiin siihen tulokseen, että kirjoittaja oikeasti on Hollannissa asuva, pakistanilaista syntyperää oleva kabareetaiteilija nimeltä Zoka F.. Mistään lähteistä en ole onnistunut löytämään hänen koko nimeään – syy lienee hänen suojelemisensa / suojautumisensa Salmon Rushdien kohtalolta.

Joulukuun 16 päivänä vuonna 1992 Zoka F. tuomittiin 2000 Hollannin guldenin sakkoihin. Hollantilainen oikeusistuin katsoi tulleen todistetuksi, että hänen salanimellä “Mohammed Rasoel” julkaisemansa kirja “De Ondergang van Nederland”, oli rasistinen pamfletti ja kirjoitettu pelkästään vihan lietsomisen tarkoituksessa. Päätöstä seurasi massiivinen ja hyvin julkinen poliittisen korrektiuden näytös, jonka yhteydessä kirja vedettiin pois kirjakauppojen hyllyiltä kautta koko Hollannin, ja sen jälkeen pian unohdettiin.

Oikeusjutun alullepanija oli Hollannin Anne Frank-säätiö.

Tuomionsa kuultuaan Zoka F. totesi:
“Se todistaa, että kirjani sanoma on totta, että hollantilainen yhteiskunta on muuttumassa ja tulossa vähemmän sallivaksi. Mielipiteen vapaus on jo lakannut olemasta. En syytä tuomaria, hän on miellyttävä mies, mutta varsin tyhmä ja naivi, kuten useimmat hollantilaiset.
Muslimeilla on lupa huutaa : “Tappakaa Rushdie!”.
Kun muslimit TV:ssä sanovat, että kaikki hollantilaiset naiset ovat huoria, se on sallittua.
On naurettavaa ja skandaalimaista, että minä joudun oikeudessa vastaamaan muslimien syrjimisestä”.

Tämä kirja on julkaistu vuonna 1990, joten se on mitä ilmeisimmin kirjoitettu 1980-luvun lopulla. Seuraavassa on lyhyt yhteenveto maailmantapahtumista, jotka olivat (ilmeisesti) tämän kirjan kannalta merkityksellisiä, noin 17-18 vuotta sitten. Kirjoittamishetken suhteen 'tulevaisuudessa' oleviin tapahtumiin viitatessa käytetään kursiivia.

Iranin uskonnollinen johtaja ja maan islamilaisen hallinnon perustaja Ajatollah Ruhollah Khomeini kuoli kesäkuussa 1989, hallittuaan Irania siihen mennessä yli 10 vuotta.

Hänen kaudellaan nähtiin mm. ns. 'panttivankikriisi' (4.11.1979 - 20.1.1981) iranilaisten pitäessä USA:n lähetystön henkilöstöä piritettynä 444 päivän ajan.

Khomeinin aikana käytiin myös pitkä ja verinen Iranin ja Irakin sota (1980 - 1988), jossa USA tuki Saddam Husseinin Irakia. Sodan päätyttyä Saddam valmisteli Kuwaitin valtausta, joka tapahtui elokuussa 1990, ja joka johti ns. 'Ensimmäiseen Persianlahden Sotaan' vuonna 1991.

Salmon Rushdien kirja 'Saatanalliset Säkeet' julkaistiin Englannissa 26.9.1988. Kirja kuohutti islamilaista maailmaa ja väkivaltaiset mellakat ja terroriteot useassa maassa vaativat lukuisia kuolonuhreja. Mellakoita tapahtui myös Euroopassa. Ajatollah Khomeini julkaisi 14.2.1989 fatwan, jossa velvoitti maailman muslimit teloittamaan Rushdien. Eräät iranilaiset uskonnolliset järjestöt lupasivat Rushdien teloittamisesta rahapalkkion, jonka määrää myöhemmin on useaan otteeseen korotettu.

Tämän kirjan kirjoittamisen aikoihin on Rushdien juttu ilmeisesti ollut kuumimmillaan, onhan kirjoittaja omistanut aiheelle kokonaan oman lukunsa, ja muuallakin kirjassaan viittaa siihen. Juttuun liittyneet levottomuudet olivat nykyeurooppalaisten ensimmäinen 'totuuden hetki' islamin suhteen - johtaen tosin vain lisääntyneeseen 'poliittiseen korrektiuteen'. Tämän kirjan tekijän vuonna 1992 saama sakkotuomio sekä hollantilaisen sananvapauden mitätöiminen nimenomaan tämän kirjan kohdalla on nähtävä myös tätä taustaa vasten.

Salmon Rushdien teloitustuomio on edelleen voimassa. Iranin islamilainen hallinto vahvisti sen uudestaan vuonna 1998 ja viimeksi vuonna 2005. Iranilaisten lupaama palkkio hänen päästään on viimeisimpien tietojen mukaan 2,8 miljoonaa USA:n dollaria.

1980-luvun lopulla Euroopan Yhteisö (nykyinen Euroopan Unioni) oli jo voimissaan, käsittäen 12 jäsenmaata : Alankomaat, Belgia, Englanti, Espanja, Irlanti, Italia, Kreikka, Luxemburg, Portugali, Ranska, Saksa ja Tanska. Joukossa olivat lähes alusta pitäen kaikki entiset eurooppalaiset siirtomaavallat, ja poliittisen ilmapiirin ollessa jo 1960-luvun lopulla vahvan vasemmistolaisen 'kolonialismi-syntitaakan' sävyttämä, hallitsematon maahanmuutto Eurooppaan oli jo voimakasta. Aluksi entisistä siirtomaista, 1980-luvulla jo mistä tahansa kehitysmaista, ja keitä tahansa. On kuitenkin muistettava, että 1980-luvun lopulla muslimien määrä Hollannissa oli ehkä kolmasosa nykyisestä.

Tämän kirjan tekee erityisen kiinnostavaksi se, että sen kirjoittaja on muslimi, joka (omien sanojensa mukaan) on laajalti liikkunut sekä islamilaisessa maailmassa että länsimaissa. On kiintoisaa ja ajatuksia herättävää lukea, millainen oli hänen lapsuutensa islamilainen kasvuympäristö, ja miten hän kokee Hollannin yhteiskunnan ja hollantilaiset ihmiset. Kirjoittajan islamilaisuus antaa myös painoarvoa hänen näkemyksilleen islamilaisuudesta ja sen etabloitumisesta Eurooppaan.

Tämän kirjan kirjoittamisen ajankohdasta on jo kulunut noin 17 vuotta. Nyt on nähtävissä, että kirjoittajan tuolloin esittämien skenaarioiden ensi vaiheet ovat jo toteutuneet. Muslimien eristäytyminen, heidän syrjivät pyrkimyksensä kristillisyyttä ja eurooppalaista tapakulttuuria kohtaan, heidän sananvapauteen kohdistetut hyökkäyksensä ja veriset terrori-iskunsa Euroopassa ovat jo lähes arkipäivää. Kirjan skenaarioiden ainoa virhe näyttäisi olevan niiden esitetty aikataulu - toteutuminen on aikaisempaa.

Sen valossa voi ajatella tulevaisuutta - vaikka huomiotamme yritetäänkin nyt kiinnittää ilmastonmuutokseen...

Lukekaa ja ajatelkaa.

Espoossa, Nuutin päivänä, vuonna 2007
Julkaisija

Aiheeseen liittyviä linkkejä

Kirjan englanninkielinen alkuteksti

Kirjan hollanninkielinen alkuteksti

Wikipedia : The perdition of the Netherlands

Wikipedia : Islam in the Netherlands

Artikkeli kirjan synnystä ja sisällöstä (englanniksi)

Beheading Nations: The Islamization of Europe’s Cities

In Praise of the First and Second Amendments

Patrick Sookhdeo about Muslims in Britain

Multiculturalism in Canada

The Satanic Verses - timeline of events

Alankomaiden alasajo

Hyväuskoisten hölmöjen maa

Kirjoittanut Mohammed Rasoel

Julkaistu Hollannissa vuonna 1990

Englanninkielestä suomennettu vuonna 2006

Esipuhe

Poliittisten ja sosiaalisten olojen käytyä hänelle kuumiksi, tämä syntyjään islamilainen kirjailija pakeni kotimaastaan ja matkusteli sen jälkeen joitakin vuosia, ennen kuin löysi turvapaikan Euroopasta. Koska hän on tavallaan elänyt kaksi elämää, joista toisen Alankomaissa, hän pystyy tarkkailemaan hollantilaisia, heidän ihastuttavaa käytöstään, harhautunutta optimismiaan ja vääränlaista haluaan vastuullisuuteen - näkökulmasta joka hollantilaisille itselleen on sokea.

Kirjoittaja osoittaa, että elleivät hollantilaiset tarkista politiikkansa muslimien suhteen ja muuta sen kurssia täysin toiseksi, he tulevat jäämään islamilaisen kulttuurin alistamiksi. Pahimman toteutuessa hollantilaiset eivät voi muuta kuin myöntää, että he kirjaimellisesti vain antoivat jo valmiiksi pienen maansa pois. Hän valaisee aihetta eri näkökulmista osoittaen selkein esimerkein, kuinka nyt kaukaiselta spekulaatiolta vaikuttava skenaario on itse asiassa toteutumassa jo lähitulevaisuudessa.

Ketkä tahansa lukevatkin tämän kirjan ajatuksia ihmiskunnan kehityksestä, syrjinnän eri lajeista ja hollantilaisten hyväuskoisuudesta, sekä yksityiskohtaisia kuvauksia muslimien mielenlaadusta - jota mielenlaatua valaistaan otteilla Koraanista “Ketkä ovat teitä vastaan, tappakaa heidät” - eivät voi olla arvioimatta uudelleen yhteiskuntasuhdettaan muslimeihin. Sen ohella he voivat nähdä itsensäkin uudella tavalla : kirjoittajan silmin.
Kirjoittaja - kenties siksi, että oikeastaan kirjoittaa itseään vastaan - taas voidaan nähdä varsin puolueettomana.

Sivuhuomautuksena todettakoon, että kirjoittaja salaa todellisen identiteettinsä ja kotipaikkansa, koska ei halua tehdä samaa virhettä kuin kirjailija Salman Rushdie.





Johdanto

Tietoni kansojen käytöksestä ja ihmisryhmien välisistä eroista eivät ole ainoastaan parinkymmenen vuoden kiinnostuksen ja yhtä monen vierailemani maan ansiota, vaan niihin on oma ansionsa myös eräällä apinalla, joka minulla aiemmin oli. Se oli seuralainen, joka opetti minulle, että kaikki asiat eivät kaipaa vaikeita selityksiä. Kaveri, joka peilin kohdattuaan oli ensin innostunut uudesta apinasta ja katseli peilin taakse löytääkseen sen, kykenemättä ymmärtämään kuinka tyhjiä peilit oikeasti ovat.

Mitä tulee esipuheessa mainittuun kirjan näkemyksellisyyteen, niin vaikka minulla ehkä on etua siitä, että en ole hollantilainen, kirjoitan tietoisena siitä, että tämä kirja myös kertoo, mitä monet painostetut ja hiljennetyt hollantilaiset todella ajattelevat.

Haluan todeta, että minulla ei täysin riippumattomana henkilönä ole mitään siteitä Alankomaihin, islamiin tai minkäänlaisen muuhunkaan organisaatioon.

Kirja tulee antamaan vaikutelman, että yleistän jatkuvasti - ja mahdollisesti myös vaikutelman, että olen itse täysin vakuuttunut olevani oikeassa. Kirja on kuitenkin sen laatuinen, että välttääkseni monotonista, toistavaa selittelyä yleistän reilusti jotkut “heiksi” - tarkoittamatta tietenkään joka ainoaa ryhmän jäsentä - sekä esitän jyrkkiä, selkeitä mielipiteitä kuvittelematta olevani ehdottoman oikeassa.

Voi vaikuttaa hassulta, että kirjoitan omiani vastaan, mutta ei se niin outoa ole. Onhan niinkin, että jos hallitus päättää rakentaa rautatien suoraan Woensdrechtin läpi, niin kyläläisten protestointi on täysin odotettua - mutta todella puolueetonta olisi, jos rakennustyön suorittava yrityskin esittäisi vastalauseensa.





Varhaiset vuoteni

Synnyin tavallisista muslimivanhemmista tavalliseen muslimikansakuntaan elääkseni elämäni ja tehdäkseni juttuja, jotka eivät olisi epätavallisia kenenkään islamin keskelle eksyneen satunnaisen puolisokean tekemiksi. Siis potkimaan, kirkumaan ja uhittelemaan kuten muutkin muslimit. Vajosin polvilleni lausumaan rukouksia, joissa oli välillä sellaisiakin sanoja jotka ymmärsin, ja otin osaa moniin toimiin, kuten kerrankin erään vuohen kanssa, jonka kurkkua leikkasin auki hitaasti, vanhempieni pitäessä sitä maata vasten estäen sen rimpuilua.

Siskoni oli kotona ainoa minua nuorempi, liian nuori ollakseen avuksi, ja minä tunsin jo hyvin säälimättömyyden periaatteet. Hän kysyi minulta voisiko hän mennä ulos, minkä välitin seuraavalle ja asia meni ylöspäin aina vanhimmalle veljelleni, joka oli 25-vuotias, ja joka sitten kysyi asiaa isältäni.

Ollessani 12–vuotias isäni osti minulle He-Manin. Se oli ilmanpaineella toimiva ase, jota olin kauan toivonut. Lähdin heti harjoittelemaan ja ympäröivien kylien kautta kulkeneen matkan jälkeen, johon muut lapset ottivat kanssani osaa, palasin kotiin mukanani pinot varpusia, variksia ja oravia, sekä liskoja kiinnitettynä köydellä polkupyöräni perään. Pyssyni oli parempi kuin ystävilläni, mutta ei tarpeeksi vahva tappamaan kissoja ja koiria. Kissan sai kuitenkin hyppäämään äkkinäisesti korkealle ilmaan ja koiran ulvaisemaan tuskasta - nauraen katselevan naapuruston suureksi iloksi.

Kotona sain kehuja tarkkuudesta isältä, mutta en niinkään äidiltä, joka veteli minua ympäri korvia, koska olin liannut vaatteeni. Hänen ei olisi oikeasti pitänyt olla niin tiukka, koska meillä oli palveluksessamme pyykkäri, eikä hänkään saanut kepistä joka kerta, kun vaatteet olivat jääneet huonosti pestyiksi.

Koulussa rystysiini rikottiin muutama keppi ja kotona taidettiin rikkoa vielä useampi, kunnes eräänä päivänä isäni sai minut kiinni tupakoinnista ja päätti rangaista minua sen verran kovin, että palkkasi asialle ammattipiiskurin. Mutta miksi valittaisin? En sentään huutanut niin kovaa, että neljän talon päässä asunut poika olisi sen kuullut, kuten itse kuulin hänen huutonsa silloin, kun hän oli jäänyt kiinni lihan pihistämisestä pannulta.

Kärsin myös vähemmän kuin englantia mumiseva kristitty, joka lapsista oli niin hauska, että he heittelivät häntä kivillä minne tahansa hän menikin. Hän vuosi verta jatkuvasti, minä en. Toisaalta hän oli yksi niistä monista poikkeuksista, jollaisia olivat rammat, idiootit ja sokeat, joita ei niitäkään säästelty.

Paikalliset viranomaiset, joiden tehtävä oli huolehtia villikoirista, eivät tarvinneet kiviä. Varustautuneena pitkävartisilla rautakoukuilla he ympäröivät koiran. Yksi hiipi sen taakse ja iski koukun sen lonkkaan nopealla liikkeellä. Vinkuva koira oli huvittava näky, eikä ihme, koska se ihmetteli mitä pahaa se oli tehnyt saadakseen sellaisen kohtalon - ja sitten he menivät jonnekin lopettamaan sen koiranelämän.

Koirat, jotka olivat syventyneitä yhtymään tosiinsa, saivat harvoin hoidettua hommaansa loppuun. Siitä pitivät huolen naapuruston miehet, naiset ja lapset, jotka kokivat näyn niin vastenmieliseksi, että yksinkertaisesti murskasivat koirien kallot kepeillä. Kuinka paljon myötätuntoa voi valittava koira odottaa ihmisiltä, joiden oma elämä on pelkkää valitusta?


Eräänä sunnuntaisena iltapäivänä - jos oikein muistan - istuin pikkusiskoni ja äitini välissä ympärillämme kolmesataa ihmistä, jotka myös istuivat ja he kaikki itkivät. Lapsi, äitinsä ainoa, oli kuollut liikenneonnettomuudessa, jota todistivat vielä useammat itkijät kaupungin kolmessakymmenessä muussa elokuvateatterissa. Samaan aikaa kaupunkien välinen juna oli lähdössä eikä sielläkään puuttunut kyyneleitä, vaan koko asema itki. Ymmärrettävää, sillä rakkaat olivat lähdössä pois joskus jopa niinkin pitkäksi ajaksi kuin kolmeksi kuukaudeksi.

Yhtä varmasti kuin junat kulkivat, oli myös teitä ja autoja, ja itse olin kymmenen opettellessani ajamaan polkupyörällä. Saavuin hyvällä nopeudella mutkaan, menetin otteen ohjaustangosta ja törmäsin jalankulkijaan, ja molemmat kaaduimme. Verenvuotoni oli varmaankin syy, joka sai hänet lopettamaan jo parin iskun jälkeen.

Eikä tuo ollut mitään verrattuna autokolareihin, jotka aiheuttivat paljon enemmän rähinää kuskien kesken kuin luunmurtumia. Ainoat isompia vahinkoja aiheuttavat kolarit tapahtuivat bussien välillä kapeilla, pölyisillä teillä kummankin kuskin ollessa liian itsepäinen väistääkseen ensin.


Kerran eräällä bussilla, joka onnistui pääsemään perille, saapui serkkumme vierailulle lomansa ajaksi. Hänellä oli okkulttisia kykyjä - ainakin hän väitti niin - ja joskus hän joutui riivaajien valtaan, jolloin hän meni sekaisin ja rupesi oudosti kouristelemaan.Muutamassa päivässä oltiinkin tuossa pisteessä ja näimme hänen kierivän piikkipensaassa ja vuotavan verta.

Viikkoa myöhemmin siskoamme uhkasi sama henki, riivaten nyt hänen sieluaan serkkumme sielun sijaan. Näin serkkumme sanoi - ja pyysi meitä rukoilemaan, vartioiden kaikkia ovia - samalla, kun hän vartioisi siskoa. Sinä yönä hän yritti maata siskoni, mikä olikin hänen lomansa loppu.

Oma lomanikin loppui kerran kesken - ja melkein ikuisesti. Kävelin eräällä kujalla kengät jalassa tajuamatta olevani moskeijassa. Suuri käsi tarttui kaulukseeni, ja ennen kuin ymmärsin mitä oli tapahtumassa, minua piteli kolmekymmentä miestä puun alla yhden ollessa hakemassa köyttä johon minut hirtettäisiin. Onneksi eräs rikas ystävä sattui kulkemaan ohi ja vaati, että heidän oli päästettävä minut, sillä muuten hän uhkasi lähettää poliisit polttamaan heidän talonsa. Niin kului taas yksi päivä.

Selvittyäni tuosta - melkein kuumuudesta pyörtyneenä - menin paikkaan, jonne ihmiset saapuivat ruokkimaan pyhää krokotiilia saaden siten syntinsä anteeksi. Olisin mennyt sinne jo päivää aikaisemmin, mutta poliisi oli pidättänyt minut luvattoman dokumentin, eli maan tiekartan hallussapidosta. Joka tapauksessa jokainen pisti vuorollaan palan lihaa krokotiilin kitaan, jota paikan vartija piti ammollaan. Minulle kerrottiin, että aiemmin krokotiileja oli ollut kaksi. Yleensä ne eivät olleet nälkäisiä, joten liha täytyi tunkea alas krokotiilin kurkusta kepillä. Siksi toinen oli kadonnut. Kuollut krokotiili oli luonnollisesti harvinaisempi kuin kaikki kuolleet muulit, koirat, kissat ja satunnaiset vauvat, joita mätäni slummeissa.


Mutta aina tuoreena ja valmiina oli kykymme valehdella. Koulussa, kotona tai kaduilla, kaikkialla valhe oli aina päivittäisen elämämme perusta.

Jos kysyttiin kulkusuuntaa, nimeä, mitä työtä isämme tekivät, paljonko maksoimme jostakin, tulimmeko mahdollisesti bussilla, olisimmeko nälkäisiä, jopa lääkärin kysyessä mikä paikka oli kipeä, niin jokaiseen kysymykseen keksimme vastaukseksi jonkin sopivan valheen. Emme ainoastaan siksi, että valheesta oli tullut toinen luontomme - usein itsekin uskoimme valheemme edes tajuamatta niitä sellaisiksi - vaan myös siksi, että pelkäsimme maineemme menetystä. 'Hävitimme' pikaisesti sukulaisemme, koska käytimme heidän kuolemiaan tekosyinä myöhästymisiimme. Jälkeenpäin 'kuolleet' sukulaiset kuitenkin ylistivät nerokkuuttamme valehtelemisen taidossa.

Ainoa tilanne, jossa valheitamme ei arvostettu, olivat ne hetket, kun koulujen kokeiden tulokset saatiin ja niistä piti keskustella. Huonot arvosanat merkitsivät kovia käsiä, kenkiä ja keppejä. Noihinkin oli kyllä keinonsa, joista yhtä yksi veljistäni käytti menestyksekkäästi : Hän lahjoi itsensä läpi viiden kouluvuoden läpäisemättä kertaakaan oikeasti yhdenkään luokan kokeita.

No joo - lahjonta ja fiksuus olivat oikeastaan sama asia, ja vain hölmö olisi jättänyt poliisin lahjomatta, kun vankilan saattoi välttää pikkurahalla. Rikkaat ihmiset eivät näihin tilanteisiin joutuneetkaan, koska jos poliisi olisi pysäyttänyt rikkaan vaikkapa ylinopeudesta, poliisilla olisi ollut vain kolme vaihtoehtoa : vaipua polvilleen ja pyytää anteeksi, menettää työnsä, tai menettää nenänsä.

Eurooppalaisten turistien ei tarvinnut olla rikkaita nauttiakseen ylimääräisestä statusarvosta ja hyväuskoisina he muodostivat meille helpon kohteen. Yksi temppumme oli lähestyä heitä ja kehottaa heitä pitämään tarkka huoli tavaroistaan. Sillä lailla saimme ylimääräistä luottamusta - ja ensimmäisen tilaisuutemme tullen turisti sai heittää hyvästit matkatavaroilleen.

Mutta nuo nyt olivat vain kepposia. Isoimmat kalat poimivat poliisit itse. Heillä oli tapana laittaa hasista turistien matkatavaroihin, siis jos kyseessä oli pariskunta, ja pidättää mies lukkojen taakse kunnes nainen vapautti hänet olemalla - tavalliseen tapaan - yhteistyöhaluinen juttua hoitavan konstaapelin kanssa.


Turistien joukkoon kuului myös hippejä, joita matkaili Lähi-Idässä kuusikymmenluvulla. He toivat mukanaan uusia sanoja ja uutta ajattelutapaa. “Rauha”, “Kukkaisvalta”, “Rakkaus”, “Hyvät vibat”, “Boikottia pommille”, “Rakastele, älä sodi”,. “Ei tarvitse taistella ollakseen mies”, ja niin edelleen. Emme olleet koskaan kuulleet tuollaista aiemmin. Ja vaikka nuo tuolloin pysyivätkin tyhjinä sanoina, ne saivat minut tajuamaan, että pelottavan maailmamme ulkopuolella - sen maailman, jossa olin koko ikäni elänyt - oli toisenlainen maailma.

Noihin aikoihin jätinkin maani etsiäkseni merkityksellisempää maailmaa, sillä en ainoastaan minä, vaan myös isäni oli alkanut menettää vaikutusvaltaisia ystäviään, koska olin tehnyt virheen liikkumalla polkupyörien korjaajan ja suutarin seurassa, jotka köyhyytensä vuoksi kuuluivat alempaan luokkaan. Aikani häipyä oli siis tullut.





Valtiosta toiseen

Jätettyäni perheeni, ystäväni ja omaisuuteni taakseni ylitin, täynnä toivoa, ensimmäisen rajan naapurimaahan - kuitenkin vain tavatakseni sielläkin ihmisiä, jotka tuskin lainkaan erosivat kotiseutuni ihmisistä, mitä tuli uskontoon ja mielenlaatuun. Ja niin se jatkui pettymyksekseni maasta toiseen, kunnes aloin jo ihmetellä, oliko tässä nyt sitten kaikki mitä oli olemassa.

Mielenkiinnosta ulkopuolista maailmaa kohtaa matkustin teitä pitkin, mikä merkitsi yöpymistä sadoissa eri kylissä ja toi mukanaan mitä kummallisempia kokemuksia.Matka kesti kauan. Oli kulunut jo vuosi eikä mitään merkkiä luvatusta maasta ollut näkyvissä. Kompassia vilkuillen pidin suunnan luoteessa ja saavuin lopulta ensimmäisen Euroopan valtion rajalle. Tuo valtio oli Kreikka, ja jälleen oli pettymys tavata ihmisiä, joiden huumorintaju tuntui vaihtelevan kiroilun ja matkatavaroiden perässä juoksemisen välillä. Sieltä matkailin ristiin rastiin Eurooppaa olematta kovinkaan vaikuttunut näkemästäni.

“Sinun on mentävä Amsterdamiin” minulle sanottiin usein - varsinkin Istanbulissa - ja eräänä päivänä sitten löysinkin itseni sieltä. Se oli ensimmäinen kaupunki, josta minun ei suoraan haluttu häipyvän; vaikka olinkin peloissani ja piileskelin poliisia, kunnes tajusin heidän olevan liian kiireisiä näyttämään ystävällisiltä ja osoittamaan tietä kansallismuseoon - ollakseen kiinnostuneita laittomista siirtolaisista.

Seuraavina kuukausina onnistuin asettumaan Alankomaihin, saamaan ystäviä ja - kiitos maani suurlähetystön laittoman avun - tiesin, että voisin lähteä maasta ja tulla maahan ilman mitään ongelmia. Niinpä himoiten lisää tietoa maailmasta aloitin uuden matkan, joka tuli kestämään useita vuosia, jota keskeyttivät säännölliset vierailut Amsterdamiin ja joka lopulta päättyi takaisin Alankomaihin.





Törmäys

Matkani ajan läpi - viiden vuosisadan matka - päättyi, ei ainoastaan Alankomaihin, vaan myös hämmennykseen. Kannattaa pitää mielessä, että on helppo olla hämmentymättä, jos on tarpeeksi tyhmä ollakseen näkemättä eroja.

Minulla ei ollut aavistustakaan, että oli olemassa hollantilaisten kaltaisia ihmisiä. He olivat rauhantahtoisia ja hiljaisia, kohteliaita ja ystävällisiä, ja riitatilanteissa he myönsivät virheensä. “Anteeksi, minun virheeni”, he sanoivat vaikka itse olisin tehnyt väärin. Jos heillä oli mielipide-eroja he vain sanoivat sen, tai sitten se meni jotenkin näin: “No niin, palataanpa asiaan”, kun he kuitenkin käytännössä olivat täysin samaa mieltä; ja jos he kiihtyivät, heidän silmänsä liikkuivat ylös alas heidän eleitä tekevien käsiensä mukaan. Joskus he kritisoivat itseään sanoen “Olen idiootti” - näkemättä sitä itsekunnioituksen, ylpeyden tai miehekkyyden puutteena.

He puhuivat hiljaisella äänellä ja oikeasti kuuntelivat, saaden minut kuvittelemaan, että olin ihmemaassa. Noista ihmeistä huolimatta muutos toi myös tuskaa. Kuin kala rannalla, kuulumatta enää veteen, mutta osaamatta vielä kävellä, aloin tuntea itseni tyhmäksi ja menetin hermoni säännöllisesti - välikohtauksen toisensa jälkeen laitettua eteeni peilin kysymään, kuka
minä itse oikeastaan olin. Jos olisin jäänyt USA:han muutos olisi ollut helpompi.

Hollantilainen tapa elää oli jotain minulle täysin käsittämätöntä. Varsinkin ihmisten rauhallinen käytös teki ärsyttävän vaikutuksen. Äänten ja eleiden väkivalta oli ainoa tuntemani tapa kommunikoida ja nyt he odottivat minun rauhoittuvan ja sopeutuvan hollantilaisiin tapoihin. Muutama viikko sen jälkeen, kun olin lopullisesti asettunut Alankomaihin, tapasin hollantilaisen tytön, joka läpitunkevan kylmästä talvesta huolimatta taisi lämmetä nähdessään onnettoman asemani ja pyysi minua jäämään luokseen.

“Katto pään päälle, vapaata seksiä ja lupa jäädä maahan”, olivat asiat, joita neuvojani olivat kehottaneet minua tavoittelemaan - ja nyt minulla oli ne. Lämmittimen ääressä istuen kerroin tytölle mielenkiintoisia tarinoita ja hänen vastauksensa olivat tyyliä “Niin”, “Ymmärrän”, mikä sai minut raivoihini ja johti loputtomiin riitoihin. En ollut koskaan törmännyt sellaiseen laimeuteen, joka lisäksi kuulosti loukkaavalta, eikä hän mitenkään voinut käsittää sitä.

Ristiriitoja aiheutti myös hänen tapansa olla tekemättä jotain asioita sellaisten periaatteiden vuoksi, jotka olivat minulle täysin vieraita. Hänen rehellisyytensä oli yhtä rajatonta kuin minun epäluottamukseni häntä kohtaan ja jos hänen piti mennä miespuolisen lääkärin vastaanotolle seurasin häntä, enkä päästänyt häntä hetkeksikään näkyvistäni hänen ollessaan lääkärin seurassa.

Syytin häntä jatkuvasti valehtelusta - koska en voinut kuvitella muutakaan - ja siinä sitä oltiin, hän omine syvään juurtuneine tunteineen ja minä omineni epäluuloisena ja itsekeskeisenä; eikä ei vienyt kauaakaan kun hän sai hermoromahduksen suoraan mitään näkemättömien silmieni edessä. Hän yritti loputtomiin opettaa minua, muuttaa minua ja kärsivällisesti odotti, täynnä toivoa ja luottamusta, että jonain päivänä kohtelisin häntä kuten hän kohteli minua. Lopulta hänen uskonsa loppui ja vain vaivoin hän pystyi ryhdistäytymään - mutta voimattomana potkaisemaan minua ulos, hän potkaisi itsensä ulos.





Tutustuminen hyväuskoisiin hölmöihin

Ellei skandinaaveja (joita en tosin kovin montaa tunne) olisi, niin ilman pienintäkään epäilyksen säröä äänessäni julistaisin hollantilaiset mukavimmaksi, kunniallisimmaksi, sivistyneimmäksi, rehellisimmäksi, puolueettomimmaksi ja salailemattomimmaksi kansaksi koko maailmassa. Mielipiteeni heidän yhteiskuntajärjestelmästään, poliisistaan, lainsäädännöstään, koulutuksestaan ja muusta sellaisesta on samantasoinen.

Yhä vieläkin jaksan joskus hämmästyä Alankomaiden elämäntavasta ja hollantilaisten käytöksestä, vaikka ne jo muodostavat viihtyvyydelleni ja onnellisuudelleni rikkaan lähteen päivittäisessä elämässäni. Mutta jos joku ei ymmärrä mistä nyt puhun, eikä ole samaa mieltä, hän on joko täyskaheli, tai sitten yksi noista hollantilaisista. Muissa maissa ihmiset uneksivat saavuttavansa tilan, jollainen täällä jo on. Tai melkein samanlaisen tilan, sillä hollantilaisetkaan eivät ole täydellisiä.


Kuinka ihmeessä ihmiset voivat olla niin edistyneitä ajatuksiltaan, ollessaan samaan aikaan kuitenkin niin hyväuskoisia?
Tai toisin päin, kuinka sellaiset lahjakkaat ihmiset kuten Kolumbian huumelordit tai rikollisjoukkojen nerot voivat samalla olla tarpeeksi typeriä olemaan piittaamatta ihmisistä, jotka he tuhoavat?

Vastaus on helppo : aivomme kehittyvät vain alueilla joilla harjoitamme niitä.
Hollantilaisten tarina on yksinkertaisesti tarina kansasta, joka eli niin kauan siististi järjestetyssä yhteiskunnassa ja kehitti sen kiltteyttä niin pitkälle, että ei ainoastaan unohtanut mitä sotku on, vaan kansalta katosi valmius pitää itsensä puhtaana. Hollantilaiset eivät näe saastaa ympärillään, eivätkä siten koe tarpeelliseksi suojella itseään siltä.

Huolimatta arvostuksestani hollantilaisia kohtaan olen eri mieltä säkeestä: “Jokaisessa on hyvää ja jokaisessa on pahaa”, jonka Paul McCartney ja Stevie Wonder lauloivat laulussaan “Ebony and Ivory” - ainakin ihmettelen, miksei kukaan jatka laulua sanoilla “Kuinka paljon?”; koska jokainen on vähän kaikkea, jokainen on homoseksuaali, sadisti, rasisti, epäsosiaalinen, aggressiivinen, itsetuhoinen jne jne. Kysymys oikeasti kuuluukin : missä mitassa - mutta se taas on hollantilaisille merkityksetöntä - heille paha vain on pahaa. Ja koska tilastot näyttävät, että heidänkin joukossaan joku aina silloin tällöin menettää itsekontrollinsa, lapsi varastaa karkin, nainen saattaa lyödä nyrkillä pöytään, poliisi voi teeskennellä, että ei huomannut poikansa kävelevän punaisia päin, se siis merkitsee, että hollantilaiset ovat aivan yhtä lyhytpinnaisia, varastelevia, aggressiivisia ja korruptoituneita kuin ketkä tahansa muutkin ihmiset.

Rahasta puhuen : hollantilaiset rakastavat rahaa, joten miksi he olisivat erilaisia kuin vaikka amerikkalaiset, joille ensimmäinen kiinnostava asia esittelyn jälkeen on kuinka paljon toinen ansaitsee ja jotka viettävät puolet elämästään etsien työpaikkaa, jossa tienaisi 50 dollaria enemmän, eivätkä voi ymmärtää, kuinka hollantilaiset nauttivat työstään.

Joten miten muka hollantilaiset olisivat erilaisia kuin muut ihmiset? Sitä paitsi todisteet ovat kristallinkirkkaat: Sunnuntaina kirkonmenojen jälkeen hollantilaiset ampuvat varpusia ilma-aseilla, puhuvat äänekkäästi niinkuin heillä olisi väittely käynnissä, pysähtyvät silloin tällöin sylkemään; jos he häviävät urheilussa he syyttävät tuomaria, julistavat kansallisen surupäivän ja sulkevat kauppansa pääministerin pitäessä puheen kansallisonnettomuudesta; he komentelevat vanhoja ihmisiä ja heittelevät kivillä pyörätuolipotilaita lastatessaan ylisuuret perheensä iltapäivän päätteeksi busseihin, joissa on verhot ikkunoiden edessä suojaamassa heidän naisiaan himokkailta katseilta, ajaakseen ravintolaan syömään sidotun apinan raakoja aivoja, nukutettuaan sen ensin napakalla iskulla päähän. Eikö niin?

Tuohon mennessä en onneksi ollut vielä kohdannut hollantilaista pessimismiä, mutta minussa ollut pieni määrä optimismia karisi tajutessani, että optimismin alalla suurimpia auktoriteetteja ovat nimenomaan nuo pessimistiset hollantilaiset - lukuun ottamatta tietenkin ehkä strutseja. Miellyttävä, kiva, ystävällinen, erinomainen, ihmeellinen, laadukas, ihastuttava, rakastettava ovat heidän maagisia sanojaan, joilla paha kääntyy hyväksi ja jotka voivat oikaista suoraksi kaiken vääntyneen. Meteorologi ei koskaan sano, että huomenna on koiranilma, koska Bob Marley-fanit ovat jo kaksikymmentä vuotta laulaneet “everything’s gonna be alright”, ilmeisesti tajuamatta, että jos he olisivat oikeassa heidän ei enää tarvitsisi laulaa koko laulua.





Kykloopit jahtaavat unelmaa

Siitä tuesta päätellen, mitä saavat sellaiset hienot laitokset kuin Pieter Baan Centre, missä rikollisten mielenterveyttä tarkkaillaan, ja vaikka monia psykologeja ja sosiaalityöläisiä onkin työttöminä, Alankomaiden viimeisin muoti näyttää olevan psykologia. Oikeastaan ainoa käynnissä oleva asia on jatkuva taustojen kaivaminen ymmärryksen löytämiseksi ja rikosten oikeuttamiseksi, mikä onkin kätevää koska kaikki vapaana oleva äly on hyvä käyttää johonkin.

Tämäntapaisen tutkimisen jatkuvasti lisääntyessä hollantilaisilta jää kokonaan huomaamatta, että kaikelle ei tarvitse olla monimutkaista selitystä. Jos koira jatkuvasti haukkuu, se voi johtua esim. siitä, että se on liian paljon kytkettynä, mutta toisaalta sen vaistossa jahdata kissoja ei ole mitään ihmeellistä. Jos hollantilainen poika kasvaa ilman ongelmia ja alkaakin äkkiä varastella, niin silloin voisi olla järkevää etsiä syytä moiseen poikkeamaan hänen normaalista käytöksestään.

Silloin, kun minä olen aggressiivinen, se on normaali reaktioni. Minulle kontrolloitu käytös on poikkeama normaalista. Lyhyesti sanottuna : jotkut ihmiset tekevät jotain puhtaasti olosuhteiden pakottamana, kun taas toisilla sama tapahtuu luonnostaan. Jotkut ihmiset tulevat hulluiksi, jotkut ovat jo hulluja. Mato, joka elää Himalajan huipulla, ei ole kiivennyt sinne. Silti ihmiset kuten Cevjet, turkkilainen, joka tappoi kuusi hollantilaista delftiläisessä baarissa vain, koska he sanoivat hänelle, että hollantilainen passi ei tee hänestä hollantilaista (minkä hän muuten itse tuona päivänä todisti), päätyvät Pieter Baan Centreen, missä häntäkin tarkkaillaan 30 000 dollarin summalla, jonka ovat keränneet jatkuvasti kasvavassa oikeudentunnossaan ihmiset, jotka olivat hänen uhrejaan.


Leijuen korkealla hyvien aikomusten siivillään, joita heiluttaa nyrjähtänyt oikeudentunto, hollantilaiset näkevät maailman vääristyneestä kulmasta : He tekevät virheen arvioidessaan muita kansoja yrittämällä asettua heidän kenkiinsä.

Tuo on tyypillinen hollantilainen tapa, josta eräs hollantilainen ystäväni, joka äskettäin palasi Intiasta, ei muodosta poikkeusta. Hän alensi ääntään kertoessaan, että homoseksuaalit yrittivät usein iskeä hänet. “Joo joo”, ajattelin itsekseni ja selitin hänelle sen johtuvan hänen valkoisesta ihostaan, joka jo osittain muuttaa hänet valkoiseksi naiseksi tuossa seksuaalisesti hyvin turhauttavassa yhteiskunnassa asuvien miesten silmissä.

Tämä vie meidät takaisin apinaan, joka ei ollut nähnyt naarasta ikuisuuksiin. Pikku apina riistäytyi aina vapaaksi ja hyppäsi ison apinan selkään riippumatta sen sukupuolesta (se todella nylkytti toisten selkää). Mikäli hollantilainen olisi ollut paikalla, hän ei olisi todennut apinaa ainoastaan homoseksuaaliksi,vaan myös selkäseksuaaliksi. Puhumattakaan tapauksista joissa ihmiset nussivat muuleja, hevosia, koiria ja kanoja vain koska heillä ei ole vaihtoehtoja.

Omalla kadullani sattui kuvaava tapaus, kun marokkolainen nainen synnytti lapsen aivan yksin kotonaan. Hän joutui heti naapuruston hollantilaisten naisten säälin kohteeksi: “ Kuinka kauhea kokemus sen on täytynyt olla”, he toistelivat asettaen itsensä tuon naisen asemaan - tajuamatta ollenkaan kuinka täysin normaalia tuollainen on kolmannen maailman maissa.
Siksi vierastyöläiset, jotka omassa ryhmässä asuessaan pitävät elinolosuhteitaan niin hyvinä, että he ajattelevat asuvansa kuin kuninkaat, pakotetaan sosiaalityöntekijöiden toimesta uskomaan, että he eivät todellisuudessa olekaan onnellisia, koska hollantilainen samoissa olosuhteissa ei olisi onnellinen. Tiedekin on havainnut, että jotkut eläimet eivät näe valoa samalla tavalla kuin ihmiset, vaan näkevät vain infrapunavalon.

On aika, että hollantilaiset tajuavat, että muut kansat eivät katsele maailmaa heidän silmillään. Tai vielä tarkemmin sanottuna : tulee aika hollantilaisten tajuta, että kaikki veriset poliittiset välikohtaukset, sisällissodat, rajakahakat Lähi-idässä, Kaukoidässä tai muualla, jotka jatkuvasti ovat uutisaiheina, nousevat pelkästä aggressiivisesta luonteesta ilman, että niille on mitään sen kummempaa selitystä.

Ja milloin Iran-myönteinen Hizbollah-liike tai joku muu ääri-islamistinen joukkio muodostaa fanaattisen armeijan karjuen “Allahu Akbar!”, kaikki järkevä politiikka tai järkevä ideologinen lähestymistapa on poissa kuvioista. Sen sijaan olemme silloin yksinkertaisesti tekemissä idioottijoukon kanssa, psykopaattien ja imbesillien kanssa, jotka nyt vain tekevät mitä heitä huvittaa.

Tietenkään hollantilainen kyyhky ei näe aivan kaikkea vääristyneessä valossa. Hollantilaiset ymmärtävät, että bangladeshilaiset eivät rakenna talojaan bambusta, koska he ovat puunhalaajia, ja että Etiopian väestö ei ole nälkälakossa.





Varo syrjintää

Riippumatta siitä, mistä maasta tuore siirtolainen Alankomaihin saapuu, häneltä kuluu vuosia ennen kuin hän saa mitään selvää hollantilaisista, ellei hän kuluta paria euroa ja osta Alankomaiden perustuslakia, joka on saatavissa useimmista kirjakaupoista ja josta saa hyvää perustietoa hollantilaisista - mukaan lukien heidän huumorintajustaan.

Siirtolainen avaa kirjan täynnä epäilyksiä ja odotuksia... ja kas! Siinähän se on ensimmäisen luvun ensimmäinen kappale, ja mitä muutakaan se voisi olla kuin hollantilaista huumoria:

“Ketä tahansa, joka on Alankomaiden rajojen sisällä, tullaan samanlaisissa tilanteissa kohtelemaan tasa-arvoisesti. Uskontoon, elämännäkemykseen, poliittiseen suuntaukseen, rotuun, sukupuoleen tai mihin tahansa muuhun syyhyn perustuva syrjintä ei ole sallittua.”

Tämän julistuksen todellinen helmi on tietenkin: “tai mihin tahansa muuhun syyhyn perustuva”.


Palaamme tuohon myöhemmin. Tällä erää asia, joka kiinnostaa meitä, on syrjintä, eli sana jota erityisesti käytetään salasanana hyvien ihmisten kerhoon pääsemiseksi - huomaamatta sitä vainoharhaisuutta, jota sana synnyttää niiden keskuudessa, jotka jäävät kerhon ulkopuolelle.

“Ei minulla ole kuin leipää käsissäni”, minulla oli tapana sano epäluulosta kähisevälle joutsenelle, joka käyttäytyi samalla tavoin kuin hollantilaiset silloin, kun syrjintä tulee puheeksi. Tuo käytös ilmeni myös AIDSiin kohdistuneista reaktioista epidemian tultua tietoisuuteen ja aluksi kaiken, niin suutelemisen, kättelemisen kuin vessojen ollessa varottavaa.

Tai ajatellaan viimeisintä mokaa, kun jonkun surkean insestitutkimuksen mukaan lasten halaaminen leimattiin seksuaaliseksi ja ihmiset, joiden piti suojella heitä, saivatkin lapset täysin sekaisin. Ei ole epäilystäkään, että syrjinnän historia on kauhea eikä sitä pitäisi unohtaa.

Mutta kamppaillessaan syrjintää vastaan loputtomilla televisiosarjoilla Amerikan orjuudesta, toisen maailmansodan aikaisista juutalaisista, Etelä-Afrikasta, Ku Klux Klanista jne.., hollantilaiset kadottivat johtoajatuksen ja oikosulkivat aivonsa, kunnes ne sisäistivät kaikki pahan eri ilmenemismuodot yhdeksi jättimäiseksi hirviöksi. Samalla he eivät pystyneet näkemään - joko tarkoituksellisesti tai sitten ei - kuinka kumpikin osapuoli käyttää tuota sanaa kuin ohimolle painettua pistoolia.

Jokainen hollantilainen, jonka kanssa olen keskustellut asiasta, käyttäytyy saman kaavan mukaisesti: ensin he kieltävät tunteensa, sitten jatkaessani painostusta he alkavat antaa periksi, kunnes sanat ja viha tulvivat heidän suustaan, kuin kansi olisi poistettu heidän varastoituneen turhautumisensa päältä.

Jotkut, jotka avoimesti puhuvat syrjinnästä, yrittävät syyttää kaikesta ihonväriä ikään kuin siirtääkseen todelliset syyt syrjään. Viime aikoina ihonväristä ja syrjinnästä näyttää tulleen aamusta iltaan ja aamiaisesta illalliseen käsi kädessä käyvät ystävät ja jokainen, joka ne yrittää erottaa on vihollinen. Itse sen usko, että niillä on mitään laillista suhdetta tai että ne edes kuuluisivat yhteen. Musta varis on ujo, valkea joutsen on aggressiivinen ja seepra on nopea, eikä se johdu niiden ihonväristä vaan siitä mitä ne todella ovat - värin ollessa vain sivuasia.

Ja vaikka ihonväri ei merkitse mitään, valkoiset hierovat iholleen aurinkovoiteita yrittäessään tulla ruskeiksi, ja mustat laittavat jotain muuta iholleen tullakseen valkoisiksi, mutta lopulta kun kaikki tyhjät pullot ovat kadonneet ja sade taas lankeaa, niin meistä kaikista tulee keltaisia mustine ja valkoisine pilkkuineen. Kaikki hölynpöly, pälpätys ja draama... ja sitten tajuaakin sanassa 'syrjintä' olevan monta puolta, joita tuskin kukaan tulee ajatelleeksi.

1. Suora syrjintä:
Laiva on merihädässä. Pelastamaan saapuva helikopteri tulee mukanaan lämpöiset ruuat valkoisille ja leipää mustille.

2. Epäsuora syrjintä:
Kuka tahansa, joka kutsuu amerikkalaisia mukaviksi, väittää samalla, että ainakin yksi kansa ei ole mukava.

3. Puolueellinen syrjintä:
Vanha hollantilaisnainen pelkää ulkomaalaisia ja välttelee heitä.

4. Puolueeton syrjintä:
Hollantilainen elokuvaohjaaja haluaa elokuvaansa hollantilaisia näyttelijöitä. Hän ei halua marokkolaisia.

5. Vastakkainen syrjintä:
Turkkilainen, joka vuokraa huoneita ainoastaan hollantilaisille.

6. Käänteinen syrjintä:
Hollantilaista ei päästetä mustaihoisten baariin.

7. Sisäänkääntynyt syrjintä:
Ulkomaalaisia kohdellaan paremmin ja heillä on enemmän mahdollisuuksia kuin syntyperäisillä hollantilaisilla.


Jätän nämä syrjinnän eri muodot sikseen, koska valtio haluaa pitää itsellään oikeuden yhdistää ne yhdeksi isoksi, vahvaksi vitsakimpuksi.

Yksikin väärä sanonta ("Marokkolaiset elävät likaisesti") - ja televisio, vasemmistojärjestöt, poliisi, ministerit (eikä sovi unohtaa joukkoa vastavalmistuneita, puhtaaksi aivopestyjä opiskelijoita, jotka palavat halusta kokeilla oppejaan käytännössä), ovat kolkuttelemassa ovelle.

“Mitä tuli sanottua? Seuraa meitä niin laitamme sinut oikeuden eteen”.

Sitten oikeussalissa tuomari jyrisee : “ Teistä tehdään esimerkki ja me näytämme maailmalle kuinka hyviä me olemme täällä Alankomaissa.”

“Anteeksi, teidän korkeutenne”, lakimies keskeyttää. “Te sanoitte juuri: 'kuinka hyviä me olemme täällä Alankomaissa'. Viitaten lakipykälän 2 momenttiin 2, joka koskee epäsuoraa syrjintää, te siten itse asiassa totesitte, että muu maailma on paha.”

Kuukautta myöhemmin tuomari on itse oikeuden edessä.

Samanaikaisesti yhä useampi asia jää oikeudenmukaisuuden kuolleeseen kulmaan, esim. se, että hallitus tekee suuren asian ulkomaalaisten työllisyydestä ja esittää, että hollantilaiset työnantajat pakotettaisiin ottamaan heitä palvelukseensa - ulkomaiset työnantajat toki palkkaavat vain omiaan, eikä kukaan edes huomaa sitä.
Ja työstä puhuttaessa eräs Venloo, sosialistipuolueen johtava poliitikko, toteaa, että ainakin kymmenen tai yksitoista parlamenttipaikkaa tulisi varata ulkomaalaisille, mutta muut puolueet vastustavat, koska tässä tapauksessa kyse ei ole perimästä vaan henkilökohtaisista ominaisuuksista.

Ensinnäkin Venloon ehdotus on epäsuoraa vastasyrjintää ja muiden puolueiden vastaus antaa olettaa, että ulkomaisten ehdokkaiden ominaisuudet olisivat jotenkin huonompia, mitä minä en väitä. Voisin yhtä hyvin kysyä : Miksi ihmeessä hollantilaisilla rannoilla ei ole suhteellisesti sopivaa määrää musliminaisia bikineissä, tai ilman niitä?

Ja jos palataan perustuslain avaukseen “tai mihin tahansa muuhun syyhyn perustuva”, niin jonkun Oikeusministeriöstä olisi syytä istua jonkin aikaa vankilassa fyysisiin syihin perustuvan syrjinnän vuoksi, koska Hollannin poliisi ei palkkaa hakijoita, jotka ovat lyhyempiä kuin 170 senttiä.

Tästä huolimatta voimme päätyä siihen, että sana 'syrjintä' esittää yhteiskunnassamme tärkeää roolia ja palvelee hyödyllisiä tarkoituksia. Miten muuten tummaihoinen mies, joka on syytettynä huumekaupasta, voisi paremmin puolustaa itseään, kuin huutamalla: “Syrjintää! He jahtaavat minua, koska olen musta!”

Kaikista syrjinnän muodoista puolueeton syrjintä on luultavasti tärkein ja arveluttavin, koska meidät pakotetaan alistumaan siihen päivittäin.

Kuten joku aika sitten voitiin nähdä erään kolmivuotiaan lapsen kuolemasta, pitbull-terrieri on vaarallisempi kuin tavallinen sylikoira, ja tähän puolueettomaan syrjintään perustuen on voimassa laki, joka velvoittaa pitbullien omistajia pitämään koirillaan kuonokoppia. Siis ei ainoastaan sellaisten pitbullien omistajia, joiden koirat ovat jo jotakuta purreet, eikä toisaalta kaikkia koiranomistajia. Näin siis koska todellisuus vain on tuollainen. Valinta tapahtuu tosiasioiden myöntämisen ja kieltämisen välillä. Jos valitaan jälkimmäinen, autistiset voisivat olla hallituksessa ja änkyttäjät hätäkeskuksen puhelinvastaajina.

Syrjintä väärin perustein on tietysti väärin, mutta ei yhtään enemmän väärin kuin koko sanan väärin ymmärtäminen, eikä myöskään enemmän väärin, kuin muiden kovaääninen syyttäminen syrjinnästä silloin, kun kyse ei selvästikään ole siitä.

Koko sana pitäisi arvioida uudelleen ja päättää, mitkä syrjinnän muodot eivät ole väärin. Kuvitelkaa vaikka niitä kaikkia seuranhakuilmoituksia, joissa ihmiset esittelevät haluamiaan ominaisuuksia: hiusten väriä, pituutta, temperamenttia, koulutusta, älykkyyttä, silmien väriä...
Silmien väriä? Tuohan kuulostaa tutulta...




Ovatko hollantilaiset kuivakiskoisia?

Ensimmäinen asia minkä siirtolainen huomaa ostamatta mitään brosyyrejakaan on se, kuinka kuivakiskoisia hollantilaiset oikeasti ovat. Ei niin, että he tai minä sitä kieltäisivät. Tarvitsee todella hyvää onnea nähdäkseen hollantilaisen nauravan tai itkevän, tai nähdäkseen heidät kiihtyneinä tai vihaisina. Kun heille kertoo vitsiä, niin puolessa välissä he toteavat kuulleensa sen jo; kun heille kertoo kiinnostavan tarinan niin vastaus on: “aha”. Jos heille kertoo jotain surullista, niin he toteavat vain, että “sellaista sattuu”. Ääni pysyy aina samalla taajuudella ilman vaihteluja. Puhelimessa on vaikea arvata onko puhuja 17- vai 70-vuotias. Hollantilaiset kävelevät ja työskentelevät huvikseen - “otetaan rennosti”, he ajattelevat. Tästä huolimatta on selvästi huomattava ero valveilla olevan ja nukkuvan hollantilaisen välillä.

Jo syntyessään he näyttävät eläviltä nukeilta. Heidän silmänsä liikkuvat vasemmalta oikealle ja joskus, jos patteri on latingissa, myös niska liikkuu, mutta muuten he ovat liikkumattomia ja hermostuvat omista sydämenlyönneistään. Olisi kuitenkin väärin esittää vain tämä puoli hollantilaisista ja jättää vaikutelma, että he ovat ainoastaan kuivakiskoisia, koska siltä näyttävän pinnan alla he ovat todella meheviä, jos nyt sallitaan näin sanoa.

Ymmärtääksemme eron mehevyyden ja kuivakiskoisuuden välillä meidän täytyy siirtää ajatuksemme kaukaiseen menneisyyteen, jolloin herkullinen uusi maailma hehkulamppuineen, koneineen, junineen, teattereineen ja silkkivaatteineen oli vasta muodostumassa. Kokonaiset perheet istuivat silloin niityillä radiota kuunnellen, viettäen kaiket päivät uskomattoman jännittävää elämää.

Maailma, siis länsi, on rauhoittunut noista ajoista eikä lapsen syntymäpäivä ole mikään juhla ellei stereoissa ole sisäänrakennettua CD-soitinta ja väritelevisiota. Mutta sama lisäarvon vähentyminen, mikä koskee yksilön elämänkaarta, on sovellettavissa hollantilaisiin kokonaisena kansana. Ei kuitenkaan ilman varauksia, koska on myös kyse asenteesta, minkä näkeminen kuivakiskoisuutena on väärin. On nimittäin niin, että kun lapsi kaatuu ja vanhemmat eivät heti hyppää paniikissa auttamaan häntä takaisin pystyyn, se johtuu vain siitä, että heidän mielestään lapsen tulee oppia ja tulla itsenäiseksi, eikä siitä, että he vähät välittäisivät.

Mutta mitä sitten tarkoitan mehevällä? Kun Utrechtista kotoisin oleva hollantilainen tapaa toisen utrechtilaisen Amsterdamissa ja he toteavat, “Moi, sinäkin olet siis Utrechtista?” , “Vau, mahtavaa!” He tarjoavat toisilleen juomia hämmästyneinä ja innostuneina ja matkustavat saman tien takaisin Utrechtiin esitelläkseen perheensä ja kaukaiset sukulaisensa toisilleen. “Mikä yhteensattuma! Tätä pitää juhlia!” Voisiko tuo olla mehevää?

Ja jos kerron vitsin kuinka jollain oli vaikeuksia lukemisessa, koska hän piteli kirjaa käsissään ylösalaisin ja he kierisivät lattialla nauraen, tekisikö se heistä meheviä? Selitys on, että hollantilaiset ovat niin paljon edistyneempiä kuin muu maailma, että vaatii melkoista voimaa, jos aikoo saada heidät menettämään tasapainonsa. Mitä huumoriin tulee, niin ilmeettömien kasvojen takana elää huumorintaju, joka ylittää englantilaisten ja amerikkalaisten vastaavan, mikä voi vaikuttaa uskomattomalta, koska he tekevät niitä hassuja elokuvia - mutta on eri asia tehdä elokuvia kuin elää sellaisessa.

Missä tahansa ollaankin, niin hollantilaiset eivät voi olla tekemättä piloja. Oltiin sitten postitoimistossa, poliisiasemalla, verotoimistossa tai kaupassa tai missä vain, niin kaikki näyttävät olevan kuin riippuvaisia huumorista. Tuo huumori ei mene ainoastaan yli muiden länsimaalaisten hatun - koska he eivät sitä ymmärrä - vaan se on kuin ohut lakkapinta, koska vaikka kuinka yrittäisit loukata ja haukkua heitä, he pysyvät ystävällisinä ja nauravat huvittuneina.

Kuivakiskoisuus on se hinta, jonka hollantilaiset maksavat hyvin tunnollisesta elämäntavastaan, sillä kukaan ei voi olla hyvin tunnollinen ja spontaani samaan aikaan, koska toinen ominaisuus vahvistuu toisen kustannuksella. Joidenkin mielestä on parempi olla spontaani ja olla hieman vähemmän kuivakiskoinen kuin hollantilaiset, ja ehkä he ovat oikeassa, mutta juuri kuivakiskoisuus on se hollantilaisten ominaisuus, joka tekee heidät niin harmittomiksi. Ellei muu maailma olisi niin hyper, reaktiivinen, tunteellinen, spontaani, lyhyesti sanottuna mehevä, niin silloin kaikkia noita sotiakaan ei olisi.





Olé, me olemme mestareita!

Ensivaikutelma hollantilaisista on Atlas kannattelemassa hartioillaan maapallon painoa. Seuraavalla silmäyksellä tuo vaikutelma ei muutu. Kolmannella alkaa vaikuttaa, että hollantilaiset ovat todistelemassa jotain hyvillä teoillaan, piittaamatta niiden seurauksista ja ehkä piittaamatta niistäkään, jotka ovat noiden hyvien tekojen kohteina.

“Anteeksi mitä sanoitte, käytättekö fosfaatitonta saippuaa? Eipä tuo mitään minä harrastan eläinten suojelua. Mitä? Äitisi työskentelee Greenpeacessa? Lasten leikkiä, minun äitini työskentelee pakolaisavussa ja veljeni on happosateita vastaan, minun isäni protestoi pommia vastaan, koko meidän perheemme vastustaa syrjintää ja meillä on kaksi pikimustaa lasta, jotka elävät navetassa ja jotka otimme mukaamme matkaltamme Afrikasta, vaikka oikeastaan halusimme ottaa kolme, huomaatko kuinka hienoja me olemme? Ja niin, melkein unohdin mainita, me lisäksi äänestämme vihreitä”.


Intiaanit maalaavat kasvojaan. Afrikkalaiset laittavat renkaita kaulansa ympärille ja huuliinsa. Jotkut ihmiset pitävät koruja näyttääkseen asemansa. Hollantilaiset asettavat omantuntonsa näytteille.

Mitä hollantilaiset oikein ajavat takaa? Matkustaa Israeliin, huutaa kuinka ystävällisiä heidän marokkolaiset ystävänsä ovat, lähettää kuusi lasta Amerikkaan televisioryhmän kanssa, ottaa osaa Malesialaiseen tanssiesitykseen, lentää Sri Lankaan ja palata mukanaan adoptoitu lapsi (puhun siis naisista joilla on vaikeuksia tulla raskaaksi), välittämättä niistä ristiriidoista joita lapsi kasvaessaan tulee kohtaamaan, sekä siitä, että sillä rahalla mikä hänen kasvatukseensa Alankomaissa käytetään, kasvatettaisiin hyvinkin 20 lasta kotimaissaan.

Suuri kysymys kuuluu : missä määrin hollantilaisten hyvät aikomukset ovat maailmaa varten ja missä määrin heidän omaa omatuntoaan ja egoaan varten. Ja se voisi selittää, miksi kukaan ei piittaa pätkääkään siitä mitä Hollannin kansa on juuri nyt käymässä läpi. Kukaan kun ei saa mitään tyydytystä mistään toisen hollantilaisen puolesta tehdystä, niin kauan kuin he näkevät tärkeinä kohotetut kulmakarvat peilissä - kertomassa, että he ovat voittaneet kaikki kultamitalit mitä Hyvän tahdon Olympiakisoissa oli tarjolla.

Hollantilaiset tekevät käytöksellään itsensä yhä enemmän ja enemmän naurettaviksi, varsinkin kun huomaa näiden hyvien aikomusten suhteet toisiinsa.

Greenpeace tekee jutun valaasta käyttäen suurta, ilmalla täytettyä kalaa ja tuhansia muovikuppeja ja lautasia.
Seuraavaksi ympäristöliike pyörähtää paikalla ja haastaa muutaman ihmisen oikeuteen. Seuraavaksi Amnesty ryhtyy toimeen ja vapauttaa muutaman ihmisen samalla, kun tyylikkääseen turkkiin pukeutunut poptähti laulaa apartheidista Etelä-Afrikassa.
Silloin Greenpeace palaa puhumaan turkistakista ja joku muu järjestö syyttää Greenpeacea siitä, että se on järjestänyt hylkeenpoikasten massamurhan vain voidakseen filmata sen.
Toisaalla Eläinten Vapautusrintama esittää kuinka vangit voivat pitää lintuja selleissään ja kuinka sirkus järjestää esityksen käyttäen valkoisia tiikereitä, jotta eläinsuojeluvirastolla olisi jotain protestoitavaa.
Toisaalla Sting pitää konsertin sademetsien puolesta käyttäen siitä valaasta tehtyä meikkiä, jota Greenpeace yrittää suojella, samalla kun 50 000 Sting-fania tyhjentää kalja- ja colatölkkejä, jotka päätyvät sademetsiin.

Samaan aikaan Amsterdamista Arnhemiin lähtee juna, jonka kaikki matkustajat, mukana korkea-arvoisia virkamiehiä, ovat happosateita vastustaakseen laittaneet rintaansa pienen oksan, joten ainakin yksi puu on jäänyt hyötymättä protestista. Sillä aikaa äänilevyteollisuus tuottaa mustaa muovia, jonka pintaan kaiverretut laulut kertovat maailmanrauhasta ja ne leviävät maailmalle saaden sen entistä sekaisemmaksi.
Jossain tässä välissä kotirouvat pyöräilevät takaisin ostoskeskuksista jutellen keskenään kierrätyksestä muovikassien (joilla pyörät on lastattu) ollessa täynnä roskaa, jota ei olisi tarvinnut kierrättää, jos he eivät olisi ostaneet sitä. Hieman myöhemmin ideabussin käytävällä keksitään, että ympäristölle ystävällisin idea saa palkinnon ja kaikki taputtavat televisiossa suurten viinilasien takana. Nyt alkoholinvastaisella liikkeellä on jotain sanomista asiaan, ja he tekevät sen tupakat käsissään.

No jaa, pysyväthän ainakin ihmiset pirteinä touhuamassa.





Muslimit valokeilassa

Varas tuntee varkaan, poliisi tuntee poliisin, narkkari narkkarin ja Muslimi tuntee Muslimin. Toisaalta hollantilaiset eivät koskaan oppineet tuntemaan itseään, pitäessään tärkeämpänä oppia tuntemaan muslimin - ja onnistuessaan siinäkin varsin huonosti.





Petollinen ulkokuori

Hollantilaiset tapaavat muslimeja kulttuuritapahtumissa, tai toreilla ja juhlissa. He näkevät säteilevät, ujot silmät ja vilpittömänä hohtavan hymyn ja ajattelevat kuinka mukavia, sosiaalisia ja eläväisiä nämä ihmiset ovat. Katsoessaan sitten vertailun vuoksi itseään he havaitsevat kyllä omat puutteensa, mutta ihastuneina ja lumottuina he kulkevat kuin hyönteiset outoa valonlähdettä kohden.

Siinä luulossa, että kaikki mikä kiiltää on kultaa, he eivät näe, että mukavan näköiset ihmiset ovat joskus suurimpia hirviöitä ja että Ceausescu ja Husseinkin säteilevät juhlissaan siinä missä muutkin. Vai kuvittelevatko hollantilaiset, että epäystävälliset ihmiset ovat petoja joilla on vaaralliset, ajelemattomat kasvot ja verta valuvat vaatteet ja jotka murisevat ja karjuvat: “murhatkaa, murhatkaa?”

No, ihmiset jotka murhasivat, mutta eivät ilmaisseet tuota sanaa suoraan, olivat päivää aikaisemmin juuri noita mukavia ihmisiä, sillä ihmisen todellinen luonto ei tule esiin ennen kuin hänet on pantu koetukselle. Eräs herrasmies Ganuka, joka on elänyt Alankomaissa 22 vuotta, vaikutti erittäin mukavalta eikä missään tapauksessa aggressiiviselta ennen kuin eräs television viihdeohjelma sijoitti julkisen käymälän hänen israelilaisen ravintolansa eteen (heinäkuu 1. 1990, Tros).

Joka tapauksessa kun muslimi tekee jotain oikein, tai ainakin on tekemättä jotain väärin silloin kun se on odotettua, hollantilaiset huutavat: “Mitä minä sanoin: he kaikki ovat aivan ok!”.
Ja kun he tapaavat äitini, joka heistä on suloisin ja haurain vanha nainen, jonka he koskaan ovat nähneet, he eivät pysty kuvittelemaan hänen olevan yksi niistä ihmisistä, joista kerron - ja kuinka aggressiivinen hän sisimmässään on.


Hollantilaiset eivät opi tuntemaan muslimeita riippumatta siitä kuinka paljon he yrittävät, sillä muslimit eivät anna itsensä tulla tunnetuiksi.

Asia on kuten silloin, kun televisiossa näytettiin kuinka poliisi käytti pamppuaan, hakaten sillä joukkoa kyläläisiä tekemään tilaa pysäköidyille moottoripyörille Pariisi-Dakar - rallin aikana. Kun hänen esimiehensä varoittivat, että kamera on käynnissä, hän yht’äkkiä jähmettyi paikoilleen ja näytti ystävälliseltä säteilevine hymyineen.

Sitä paitsi muslimit eivät itse kiellä sitä mielikuvaa, joka hollantilaisilla on heistä ystävällisinä ja vieraanvaraisina ihmisinä. Mutta jopa tuossa voidaan puhua petoksesta.

Koska on niin, että kun perhe A saapuu vierailulle perhe B:n luokse päivällisaikaan ja perhe B pomppaa ylös ja tarjoaa jokaiselle tilaa liittyä aterioimaan, se ei todista perhe B:n vieraanvaraisuutta, vaan pääasiassa heidän rohkeuden ja rehellisyyden puutettaan olla myöntämättä, että heillä on vuohenpääkeittoa juuri ja juuri omiksi tarpeikseen ja siinäkään ei kellu tarpeeksi silmiä edes kaikille heille. Tai perhe B voi kokea olevansa pakotettu tekemään tarjouksen, koska muuten perhe A tuntisi itsensä niin loukatuksi, että ei koskaan enää vierailisi heidän luonaan. Kyseessä on epärehellinen tapa, jota näin tarpeeksi matkatessani läpi islamilaisen maailman aina Yhdysvaltoihin asti.

Ystävällisyydestä islamilaisissa maissa : tietenkin muslimit ovat pinnallisen ystävällisiä länsimaisia turisteja kohtaan, mutta se ei johdu hyvistä aikeista, vaan kiinnostuksesta ja innostuksesta saada taloonsa alkuperäinen valkoinen mies, millä voi sitten kehuskella naapureille. Mutta ei tarvitse tehdä kuin yksi virhe, niin olet hukassa - kuten minulle joitakin kertoja kävi Turkissa, kun lopetin soittamasta huuliharppua kuskille, joka oli ystävällisyyttään tarjonnut minulle kyydin. Siitä huolimatta palaavat hollantilaiset televisioreportterit matkoiltaan ympäri maailmaa, mukanaan kuva toisensa jälkeen, täynnä hymyjä ja lavastettuja tilanteita, joilla he johtavat jo valmiiksi hyväuskoisia hölmöjä yhä enemmän harhaan.





Erilaisia sisältöjä

Voi olla mielenkiintoista havainnoida miten islamilainen kulttuuri eroaa hollantilaisesta, mutta on vaarallista olla näkemättä, että näennäisesti yhteiset käsitykset ja tavat eroavat toisistaan suunnattomasti sekä tarkoituksiltaan että vaikutuksiltaan.

Alankomaissa tärkeät ja rikkaat ihmiset kuljeskelevat usein halvimmissa vaatteissa joissa he, säästä riippuen, hyppäävät joko puolen tonnin Audiinsa tai vanhan polkupyöränromunsa satulaan. Jos he pukeutuvat pukuun se johtuu joko siitä, että heidän työnsä vaatii sitä, tai että se vain sattuu tuntumaan heistä mukavalta. Islamilaisissa maissa sen sijaan pukuun pukeudutaan, että tunnettaisiin olo ylivertaiseksi muihin nähden, eikä kukaan edes jonkinlaisessa asemassa oleva koskaan haluaisi kenenkään näkevän itseään polkupyöräilemässä..

“Kiitoksia”, “Anteeksi”, “Anteeksi”, “Kiitoksia”, jotka helposti kuulee hollantilaisten suusta, heidän samalla katsoessa suoraan silmiin, nähtäisiin islamilaisissa maissa - sen lisäksi, että ne olisivat tyhjiä sanoja - itsensä nöyryyttämisenä. Hollantilaiset bussipysäkit ja muut julkiset paikat kuulostavat lähinnä hautajaisilta, mikä islamilaiselle on sama kuin ei miltään. Sama koskee hollantilaisten ravintoloita, joissa he hiljaisesti keskustelevat ja heitä palvelee hollantilainen tarjoilija, joka pitää heitä inhimillisinä olentoina ja kohtelee heitä sellaisina, katsekontakteineen ja hyvin luontevine kohteliaisuuksineen.

Kokonaan toisenlainen tilanne on islamilaisissa maissa, joissa asiakkaat yrittävät kovasti hillitä itseään aterian ajaksi ja heitä palvelee puhtaasti fyysistä esiintymistä uhkuva tarjoilija, joka todellisuudessa on täysin kyvytön kunnioittamaan asiakkaitaan inhimillisinä olentoina tai edes näkemään heitä sellaisina.

Lopuksi: keskustelu hollantilaisen kanssa ei koskaan voi olla täydellinen ilman vähintään tusinaa kysymystä “miksi?”. Islamilaisissa maissa kysymys ”miksi?” on loukkaava ja voi johtaa vaikeuksiin.

Näennäisten yhtäläisyyksien alla on niin paljon eroja, että mainitsin vain pienen osan niistä. Muistaen valehtelemisen helppouden muslimeille, sekä hämmennyksen, jota hollantilaiset tutkijat saavat aikaan kysyessään muslimeilta heille täysin käsittämättömiä kysymyksiä ja kiskoen niihin haluamansa vastaukset, on helppo ymmärtää kuinka niinkin suuri määrä väärinkäsityksiä muslimeista on edelleen olemassa. Itse toisaalta kävelen sisään ja ulos heidän moskeijoistaan, istun heidän seurassaan klubeissa heidän ‘toverinaan’ ja kuulen heidän kertovan, kuinka turmeltuneita hollantilaiset ovat ja kuinka helppo heitä on huijata, puhumattakaan niistä vaarallisista jutuista, joita he kertovat - tietämättä, mitä minä todella ajattelen.





Tunnetko Koraanin?

Koraanin ääni tuntuu herättävän yhä enemmän uteliaisuutta hollantilaisissa, ja aina silloin tällöin joku nainen alistuu islamille jättäen kansakuntansa taakseen ihmettelemään, mitä sellaista Koraanilla on tarjottavanaan, että älykäs nainen jättää uskonsa ottaakseen toisen - sekä kysymyksen, voiko hän koskaan enää kääntyä takaisin omaan uskoonsa, jäädessä kokonaan vaille televisioaikaa.

En nyt tarkoita tätä pahalla, mutta mielestäni on olemassa tietty ihmistyyppi, joka liittyy Baghwaniin tai Hare Krishnaan, kaipaa tulla vangituksi scientologiseen kirkkoon, syö viimeisen myrkyllisen aterian pastori Jonesin kanssa, tai ryhtyy muslimiksi. Kuinka muuten he tuntisivat olevansa jotenkin erityisiä ja kuuluvansa johonkin erityiseen ryhmään?

Elämme sitä paitsi aikaa jolloin vanhan ajan ihmeet ovat muuttuneet kylmiksi laskelmiksi ja tieteellisiksi faktoiksi. Nykyään on turhaa kertoa tytölle, että poimii hänelle taivaalta tähtiä, koska hän tietää niiden olevan liian suuria poimittaviksi..

Silti sellaiset kysymykset kuin “Mitä on universumin ulkopuolella?”, “Milloin aika alkoi?” ja “Miksi me olemme olemassa?” jäävät vaille vastausta. Sitä etsii kirjoista, sänkynsä alta, television takaa, jääkaapista, isänsä taskuista, mutta vastausta ei löydy, ja mitä kauemmin etsii sitä sekavammaksi tulee. Lopulta vastausta etsii epätoivoisesti oli se sitten mikä tahansa. Oma uskonto on niin tylsä, ja koska sen kanssa satttui syntymään, niin voiko se todella edes kiinnostaa? Silloin ilmestyy ainoa valo, joka syrjäyttää pimeyden, ainoa asia joka voi täyttää sisäisen tyhjyyden : Koraani.

Hetkessä onni on taas palannut ja asiat elämässä muuttuvat. Asiat, kuten vaatteet, hiukset, ystävät, juhlat, kaikki muuttuu ja persoonallisuus uudistuu. Ympärillä on innostuneita, meheviä muslimiystäviä, jotka toivovat vain hyvää koska ollaan heidän joukossaan ja kokeillaan yhdessä kaikenlaisia jännittäviä leikkejä, kuten Ramadan, rukoileminen viisi kertaa päivässä ja hyvästien heittäminen kuivakiskoiselle hollantilaiselle elämäntavalle.


Mikäli todella haluamme ymmärtää muslimeja, meidän täytyy vilkaista Koraania. Vaikka itse opin kirjan sydämessäni, ruoskaniskujen avustuksella, olen viime aikoina virkistänyt muistiani ja miettinyt, väärinkäyttävätkö muslimit Koraania vai onko asia toisin päin, vaiko peräti molemmin päin. Seuraavat lainaukset ovat J.H Kramersin käännöksestä ja voivat antaa hollantilaisille jonkinlaisen yleisvaikutelman heidän kanssakansalaistensa uskomuksista ja heidän henkisistä matkatavaroistaan.

Suura 2. 191. : Surmatkaa heidät, missä heidät tapaattekin, ja karkottakaa heidät joka paikasta, mistä he ajoivat pois teidät, sillä pakanuuteen käännyttäminen on pahempi kuin murha. Mutta älkää taistelko heitä vastaan Rauhoitetun temppelin lähellä, jolleivät he hyökkää päällenne siellä; mutta jos he hyökkäävät, niin tappakaa heidät. Sellainen on oleva uskottomien palkka.

Suura 5. 38. : Varkailta taasen, olkootpa mies~ tai naispuolisia, leikatkaa kädet. Se on palkka heidän omista teoistaan ja muita varoittava kuritus Jumalalta. Jumala on mahtava, viisas.(Jos hollannin muslimit ovat niin uskolleen omistautuneita, heidän tulee myös hyväksyä tuon Jumalan tuollainen rangaistus)

Suura 24. 2. : Haureudenharjoittajille antakaa kullekin sata iskua nahkaruoskalla, älkääkä salliko myötätuntonne heitä kohtaan estää täyttämästä Jumalan käskyä, mikäli uskotte Jumalaan ja tulevaan päivään. Joidenkuiden uskovaisten tulee olla todistajina heitä rangaistaessa.

Suura 24. 31. : Sano myös uskovaisille vaimoille, että luovat silmänsä maahan ja hillitsevät halujaan. eivätkä näyttele sulouttaan tavallisuudesta poiketen ja että huntu verhoaa heidän povensakin. Älkööt he näyttäkö sulouttaan muille kuin miehilleen tai isilleen tai apelleen tai pojalleen tai poikapuolilleen tai veljilleen tai veljiensä pojille tai sisariensa pojille tai palvelusnaisilleen tai orjattarilleen tai sellaisille palvelijoille, joilla ei ole vetoa naisiin, tai poikasille, jotka eivät ole tietoisia naisten salaisuuksista. Älkööt he siten astuko kulkiessaan, että heidän kätketyt sulonsa havaittaisiin. Kääntykää kaikki Jumalan puoleen, oi uskovaiset, jotta saisitte menestystä!
( Silmien maahan luonti sopii miehille yhtä hyvin )

Suura 24. 4. : Jotka syyttävät aviovaimoja haureellisesta elämästä eivätkä tuo neljää todistajaa, heille annettakoon kahdeksankymmentä raipaniskua, älköönkä heidän todistustaan milloinkaan vast'edes kuunneltako, sillä he ovat jumalattomia ihmisiä

Suura 4. 15. : Niitä teidän naisianne vastaan, jotka tekevät huorin, on teidän kutsuttava joukostanne neljä todistajaa; jos he todistavat heidät syyllisiksi, niin pitäkää heidät eristettyinä asunnoissanne, kunnes kuolema heidät korjaa tai Jumala osoittaa heitä varten jonkun muun mahdollisuuden.


Ennen kuin vertaan Koraania raamattuun on huomattava, että en tarkoita raamatulla Vanhaa testamenttia - joka ei ole sen vähemmän naurettava kuin Koraanikaan - vaan Uutta testamenttia (UT) ja vaikka Koraanilla ja Raamatulla kummallakin on tarkoituksena levittää uskontoa, on ero niiden välillä järkyttävän suuri. Kristillisyyden (UT) levittäessä uskoaan ystävällisyydellä ja rakkaudella, ilman voimaa, pyytäen rukoilemaan uskottomien puolesta auttaen heitä kääntymään tai muuten suomaan heille anteeksiannon jne.. Islam on kova, vaativa, rankaiseva ja aggressiivinen. Tai yhdellä sanalla: primitiivinen - koska se ei ole muuttunut hiukkaakaan neljääntoista vuosisataan.

Tuollainen ero aiheuttaa väistämättä törmäyksen, mutta ilman sitäkin on selkeä ristiriita siinä, mikä yhteiskunnassa on sallittua hollantilaisille ja mikä muslimeille.

Islam kieltää koirien päästämisen sisään, menemisen taloon jossa on koiria tai kättelemästä ihmistä, joka on koskenut koiraa. Tämä tekee kanssakäymisen hollantilaisten ja muslimien välillä todella hankalaksi, varsinkin kun muslimeilta on kiellettyä syödä samassa pöydässä herkullisia sianpotkavoileipiä mutustelevien hollantilaisten kanssa.

Sitten tulevat pukeutumisjutut, jotka ovat syvällisempiä kuin pinnalta voisi päätellä. Punkkari värjää hiuksensa punaisiksi, hippi laittaa niihin kukkasia, sotilas pitää ne lyhyinä ja ajoittaiset diskohileet pistävät niihin geeliä. Jokainen tekee kuten parhaaksi näkee. Musliminaiset sen sijaan verhoutuvat hijabiin ja peittävät päänsä. Eivät siksi, että he välttämättä haluaisivat tai että se kuuluisi heidän tyyliinsä, vaan koska pään paljastaminen tekee heidät epäpuhtaiksi, likaisiksi ja vastenmielisiksi.
Heidän hijabinsa on ele, manifesti, johon sisältyy tuomio hollantilaisia naisia kohtaan, joita he lähestyvät kohteliaasti hymyillen - hymyä, joka ei ole niin viaton kuin miltä se näyttää.

Se mielipide, jota islamilaiset naiset kantavat mukanaan hijabien alla, on iskostettu heihin jo lapsuudessa, sillä kaikki musliminaiset näkevät kaikki valkoiset naiset - yksinkertaisesti ilmaisten - vastenmielisinä. Valkoiset naiset kulkevat julkisesti sääret ja olkapäät paljaina, menevät baareihin ja istuvat siellä miesten kanssa, juovat alkoholia ja harrastavat seksiä ennen avioliittoa. Turkkilainen kaveri summasi asian kerran kansallisessa televisiossa täysin avoimesti, kun hän kutsui hollantilaisia naisia huoriksi ja häntä säesti islamilainen tyttö joka myös televisiossa (Helmikuu 24, 1987, IKON) julisti avoimesti, että ei koskaan menisi naimisiin hollantilaisen miehen kanssa. Tästä on seurauksena mielenkiintoinen yksipuolinen suhde, jossa hollantilaiset tarjoavat kaiken rakkautensa ja saavat vastalahjaksi vain halveksuntaa.

Mitä ihmettä nämä muslimit siis yleensä tekevät Alankomaissa? Ei kai voi olla niin, että Allah hyväksyy sen, että niin "halal" (puhdas) muslimisivilisaatio elää niin "haram" (epäpuhtaalla) maalla.?


Palataan takaisin Raamatun ja Koraanin sisältöihin. Jotkut väittävät, että myös Raamatussa on arveluttavia kirjoituksia ja että Koraanissa on myös hyviä puolia. Siitä Raamatusta, jota minä olen lukenut (UT) täytyy sitten puuttua ne sivut, joissa neuvotaan ruoskimaan ja silpomaan - ja muut vastaavat osat.

Ja Koraanin hyvistä puolista puhuttaessa: Ei Ferdy E:n lakimieskään sanonut mitään niistä Albert Heinin perheenjäsenistä, joita Ferdy ei kidnapannut, eikä Khomeinikaan voisi sanoa: “Hei, miksi kaikki minun kimpussani ovat? Ajatelkaa nyt kuinka monta sellaista kirjailijaa on, joita en ole tuominnut kuolemaan?”

Koraanin hyvä puoli ei neutralisoi Koraanin pahaa puolta.

Joten mistä Fred Leemhuis saa rohkeutta - täytettyään ensin puoli sivua Telegraaf -päivälehdestä ja myöhemmin koko TV-ruudun (enimmäkseen virnistyksellä ja loput kädessään olevalla Koraanilla) ylpeästi väittäen, että Koraani on “äärimmäisen suvaitsevainen”, - nukkua yönsä tietoisena siitä, että hän pettää sekä lukijoitaan että yleisöään?


Tämän perusteellisen Koraanin esittelyn jälkeen voimme vastata kysymykseen: väärinkäyttävätkö muslimit Koraania vai onko suhde vastavuoroinen. Väite, että Koraani olisi syytön muslimien käytökseen tai että muslimit väärinkäyttäisivät Koraania, tuomitsee väärin kummankin osapuolen. Todellisuudessa molemmat vahvistavat toisiaan. Sana väärinkäyttö on virheellinen, koska sekä Koraani että muslimit onnistuvat hyväksikäyttämään toisiaan oikein hyvin, ja kuuluvat toisilleen.

Pehmeä Uusi Testamentti on se mistä muslimit eivät pidä ja Koraani hylkäisi hollantilaiset ensi silmäyksellä.

Muslimien ja Koraanin vastavuoroinen suhde ei merkitse, että muslimit olisivat avuttomia tai vaarattomia ilman Koraania. Myrkyn poistaminen käärmeeltä ei poista sen aggressiivisuutta.

Amerikkalaisten osoittaessa huolestumistaan Rasfanjanin Venäjän vierailun suhteen - vierailun, joka kruunasi Gorbatsovin jo kasvaneen huolestumisen maansa 15 miljoonasta muslimista - kaikki puhuivat, mukaan lukien Eurooppa, islamin fundamentaalisuudesta. Ei sanaakaan muslimien fundamentaalisuudesta. Ikään kuin muslimit ilman omaa tahtoaan tottelisivat taivaasta jylisevää ääntä. Ota raivostuneelta mieheltä pois pistooli, niin hän tarttuu keppeihin ja kiviin. Islam sinänsä ei ole ase, fundamentalistimuslimi on tämä raivostunut mies itse. Mutta monimutkaisten poliittisten rakenteiden maailmassamme ei näytä olevan sijaa yksinkertaiselle loogiselle järkeilylle.

Nyt, kun yksi idiootti järkyttää planeettaa valloittamalla naapurimaansa, linnoittautuen ihmisistä tehdyillä hiekkasäkeillä, länsimainen optimisti ajattelee, että miehen eroaminen virastaan ratkaisisi jutun. Mutta nämä muslimifundamentalistit, jotka nyt miljoonittain hurraavat tälle diktaattorillemme, ovat täysin kykeneviä toistamaan saman tempun taikomalla taas tasan saman kolikon korvistaan.

Ellei Irakissa niin sitten muualla. Ellei sinappikaasulla niin atomipommeilla.

Vaippojen vaihtoa

Huolimatta siitä, kuinka mukavia ja välittömiä muslimit saattavat olla, he eivät ole ainoita sellaisia. Myös hollantilaiset lapset, aina tuonne 12 ikävuoteen asti siis, osoittavat välittömyyttä, joka ei ole täysin sama asia kuin lapsellisuus, mutta molemmat kumpuavat itsekritiikin puutteesta ja ajattelemattomuudesta. Lapset on otettava lapsina, ja suurin osa heidän näennäisen käsittämättömästä käytöksestään - kuten huomionhakuisuus, turhanpäiväisyyksistä itkeminen ja tapa olla pitämättä mistään – tulee silloin ymmärrettäväksi. Tuollainen käytös tulee selvästi nähdyksi jutussa, joka on erittäin tärkeä: Sellaisen lapsen käytöksessä, jolta on otettu lelu pois.

Se todella selittää elokuvateattereissa ja rautatieasemien laitureilla vuodatetut kyyneleet. Lapset ovat myös nopeita suuttumaan ja ryhtymään tappeluun. Ei ihme, että islamilaiset maat ovat jatkuvasti sodassa keskenään, eivätkä heidän johtajansa pysty rauhanneuvotteluihin aikuisten ihmisten tavoin.

Elokuvilla, draamoilla ja egotripeillä on lapsenkaltainen suhde toisiinsa. Lapset pitävät TV-ohjelmien matkimisesta ja he näkevät itsensä uskomattoman tärkeinä ja kiinnostavina. Muslimit lähtivät seikkailemaan Hollannin kaduille kuten he olivat tottuneet tekemään kotimaissaan, näkemiensä elokuvien inspiroimana ja lumoutuneina omista viiksistään ja miehekkäästä käytöksestään. Draama ei todellakaan ole vain lasten yksinoikeus : TV:ssä eurooppalaisen naisen hoitama oranki alkoi hyppiä ja takoa päätään, koska nainen yritti ottaa siltä maitopullon pois.

Kun ajattelen kaikkien tuntemieni kansojen aikuisia, minusta heitä voidaan käytökseltään ja henkiseltä tasoltaan verrata 14-vuotiaaseen hollantilaiseen. Ja ihmisten ego - joka ehkä on ihmiskunnan tappavin ase - saa aikaan sitä enemmän pahaa, mitä enemmän kansa kääntyy sisäänpäin ja mitä vähemmän se näkee ja ottaa huomioon ulkomaailmaa.

Evoluutio

Riippumatta siitä, onko kyse lapsista vai sodista, ympäristöstä, seksistä tai sydänkohtauksista, niin halutessani mennä tarkempiin yksityiskohtiin huomaan usein viittaavani inhimillisen kulttuurin evoluutioon. Muslimit eivät ole mikään poikkeus siitä millaisia ihmiset yleensä ovat. Ne vaiheet, jotka lapsi käy läpi matkallaan aikuisuuteen, vastaavat sitä evoluutioprosessia, jossa ihminen kehittyi apinasta.

Mutta kaikki lapset eivät kehity samoin askelin eivätkä samassa ajassa, joten miksi niin tekisivät tämän planeetan eri kansat? On jopa esimerkkejä kansoista kuten Biamit, jotka vasta vähän aikaa sitten ovat saaneet yhteyden ulkopuoliseen maailmaan ja jotka yhä vielä elävät kuten kivikaudella - eivät siksi, etteivät he pystyisi nykyaikaistumaan, vaan siksi, että he eivät tiedä paremmasta.

Ehkä kyse on vain evolutiivisesta erosta - ja tässä yhteydessä haluan painottaa, että tarkoitan evoluutiolla kulttuurista kehitystä, yhteiskunnallisen käyttäytymisen ja mielenlaadun kehitystä - niin näyttää yhtä epätodennäköiseltä ja epäloogiselta, että kaksi kansaa kävisi läpi täysin saman kehityksen, kuin että kahdella sormella olisi täysin sama sormenjälki tai kahden puun lehden ulkoasu olisi täysin samanlainen.

Ja vielä on huomattava, että korkeampi kehitystaso ei välttämättä ole siunaus, kuten niin hyvä kuin niin tuhottukin planeettamme todistaa. Näköjään meidän ei koskaan olisi pitänyt ryömiä ulos luolistamme. Mutta toisaalta vähemmän kehitystä merkitsee enemmän tunteellisuutta, enemmän impulsiivisuutta, enemmän aggressiota - siis enemmän niitä ominaisuuksia, jotka hallitsivat meitä aloittaessamme apinoina.





Kynnyksiä ja rajoituksia

Vaikka apinaihmiset sekä niin alemmin kuin korkeamminkin sivistyneet ihmiset ovat kaikki tunteikkaita olioita, niiden erot ovat kynnyksissä ja rajoissa. Kynnyksiä ne asettavat toimintansa ylitettäviksi ja rajat teoilleen. Nämä molemmat tekijät ovat, kuten tietoisuus ja sen hallinta, suorassa suhteessa kansojen kehitysasteeseen. Tämän ymmärtäminen - tai tässä tapauksessa ehkä sen puute - selittää, miksi melkein mikä tahansa asia voi olla syynä nyrkkitappeluun kolmannessa maailmassa. Se selittää myös sen miksi hollantilaisia on melkein mahdoton loukata. He eivät ensimmäiseksi puhkea toimintaan (ja muistuttavatkin hieman vanhaa sytytintä, jonka kivi on niin kulunut, että se ei kipunoi kunnolla) ja toiseksi heidän käsityksensä toiminnan rajoista melkein aina estää heitä reagoimasta liian voimakkaasti tai menemästä liian pitkälle.

On mahdollista, että hollantilainen tyttö haluaa suudella, mutta ei halua vartaloaan kosketeltavan, tai lähtee mukaasi, mutta ei halua riisuutua. Asiat voivat mennä niinkin pitkälle, että hän haluaa maata yhdessä alastomana, mutta ei silti halua yhdyntää. Tai - mikä on tavallisempaa - hollantilainen tyttö voi haluta poseerata alusvaatemallina, mutta ei silti halua ryhtyä prostituoiduksi.
Marokkolainen tyttö suutelee vain ja ainoastaan halutessaan seksiä - ja mikäli hän on tarpeeksi tyhmä poseeraamaan alusvaatteissaan, hän voi saman tien ryhtyä prostituoiduksi, koska hänen perheensä ei kuitenkaan uskoisi ettei hän sellainen ole, ja katkaisisi muitta mutkitta kaikki siteensä häneen.

Amsterdamin tytöt ovat jo ajat sitten oppineet olemaan hymyilemättä muslimimiehille, koska nämä ottavat sen vihjeenä ja sitten häiritsevät tyttöjä, kunnes nämä sanovat “lesbian” ja kävelevät pois.

Ihmisen asema evoluution portaikolla määräytyy sen mukaan, missä hänen rajansa ovat. Mitä kauempana kaksi kansaa ovat toisistaan tällä portaikolla, sitä nopeammin ilmenee ristiriitoja. Hollantilaisen ja muslimin välinen ero on niin suuri kuin olla voi. Jotkut asiat, joista voi puhua Alankomaissa, saattavat johtaa vaikeuksiin jo muissa länsimaissakin.

Hollantilaisten osoittaessa sormella otsaansa ja kutsuessa jotakuta tyhmäksi sekopääksi, he näkevät sen mielipiteenä, eivät loukkauksena. Pitää kuitenkin varoittaa ankarasti tekemästä sitä missään muualla. Törmäys tapahtuu sillä hetkellä, kun hollantilainen, joka odottaa sanoja vastaukseksi sanoista, kirouksia vastaukseksi kirouksista, äkkiä tulee hakatuksi tajuamatta, että vastapuolelle se on aivan normaalia käytöstä ja ettei vastapuolella ole mitään jarruja.

Tällaisia tilanteita sattuu usein autokolareissa. Hollantilaiselle on normaalia pysyä silloin rauhallisena. Marokkolainen, turkkilainen, neekeri, tai joku muu ulkomaalainen alkaa huutaa ja tulee aggressiiviseksi törmäyksen tapahduttua. Olen itse nähnyt, kuinka he yrittävät fyysistä voimaa käyttäen estää hollantilaista kutsumasta poliisia paikalle.

Se, mitä ihmiset sekoittavat toisiinsa, ovat teon sisältö ja sen voimakkuus. Kyse ei ole siitä, onko teko intomielinen vai ei, aggressiivinen vai ei, vaan millä voimakkuudella teko sitä on. Ellei teon voimakkuus vaan sen sisältö olisi tärkeintä - kuten jotkut ajattelevat - niin silloin sellaisen riippuvuutta aiheuttavan aineen kuin kahvin kaupan pitäisi olla yhtä rangaistavaa kuin kokaiinin salakuljetuksen.


Hollantilaisetkin ovat ihmisiä ja siten kykeneviä nauruun ja aggressioon. Kyse on siitä, missä pisteessä he päättävät ryhtyä toimeen ja kuinka pitkälle he ovat valmiita toimissaan menemään. Aikovatko he vain ajatella kiroamista vai myös lausua sellaisen hiljaisesti? Aikovatko he ladata sen kuuluvasti ilmoille vai tarttua puukkoon? Kuka tahansa voidaan ajaa pisteeseen, jossa hän on valmis tekemään murhan. Hollantilainen, joka kotiin tullessaan tapaa siellä miehen kuristamassa vaimoaan, ei luultavasti tule julistetuksi mielipuoleksi tai joudu vankilaan, jos hän silloin tarttuu veitseen ja puukottaa miestä.

Mutta hän olisi todella hullu, jos hän ampuisi baarissa omaa vaimoaan suutelevan miehen tai ampuisi pesulanpitäjän siksi, ettei hänen pyyhkeitään ole pesty kunnolla. Ja koska nyt puhun rajoista, haluan muistuttaa Puolustusministeriötä lisäämään itsemurhapillerin sotilaiden vakiovarustukseen - ihan sitä mahdollisuutta varten, että he oikeasti kohtaavat vihollisen taistelijan.

Toisenlainen tapa tarkastella kynnyksiä ja rajoja voisi tuoda vastauksen väitteeseen, että kaikki muslimit eivät jatkuvasti ammu ihmisiä baareissa, ja että jokainen turkkilainen ei mene niin pitkälle, että pumppaa sisarensa täyteen lyijyä, koska tämä ei suostu naimisiin sen miehen kanssa, jolle vanhemmat ovat hänet luvanneet.
Voimme ajatella järkevyyttä ja mielipuolisuutta yhdestä kymmeneen jaoteltuna mittakuppina ja olettaa, että yhdeksikön tasolla ihminen alkaa menettää kontrolliaan ja kymmenessä hän on jo valmis tappamaan, niin silloin on loogista, että se jonka normaali tila on valmiiksi korkeammalla, sanotaan vaikka kahdeksassa, saavuttaa kympin paljon nopeammin kuin sellainen, jonka normaali tila on kahden tasolla. Jos molempien tila nousee kahdella asteella, toinen hyppii jo seinille (tarpeeksi hulluna murhaamaan), ja toinen on vain siirtynyt tasolta kaksi tasolle neljä. Kuuman veden saa paljon helpommin kiehumaan kuin kylmän.

Tätä samaa mielipuolisuusskaalaa voidaan soveltaa kansakuntien keskimääräiseen käytökseen. Hollantilaisten keskiarvo on ehkä 2, skandinaavien 1, ja iranilaisten keskitaso on reilu 9, muiden muslimimaiden ollessa tasolla 8.

Tämä ei merkitse, ettei rentoja ja säädyllisiä muslimeja olisi. Totta kai on, ehkä jopa säädyllisempiä kuin hollantilaiset - mutta kansa, jossa on vain kourallinen järkeviä ihmisiä fanaatikkojen joukossa, ei ole samanlainen kuin kansa, jossa on kourallinen fanaatikkoja järkevien ihmisten seassa.

Yksi räjähdys jalkapallopelissä ei tee hollantilaisista kansana terroristeja, ja yksi nyrkkitappelu diskossa ei tee hollantilaisista Eteläamerikkalaista intiaaniheimoa, jonka jäsenet hakkaavat ja potkivat toisiaan kuoliaiksi miehuusriiteissä - ja ovat siitä vielä erityisen ylpeitä.

Mutta voisi olla pahemminkin: Jos Amerikassa ja Aasiassa tehtäisiin kysely siitä, mistä syystä mies ei tapa vastustajaansa tappelussa, niin todennäköisesti 99% sanoisi syyksi vankilatuomion pelon, eikä haluttomuutta tappaa toista ihmistä. Eikä tosiaankaan taida olla niin, että tulokset olisivat Alankomaiden muslimien keskuudessa yhtään vähemmän äärimmäisiä.





Salmanilliset säkeet

Rushdiella on Euroopan kiertue. Hänen CD:nsä “Saatanalliset sävelet” myynti on jättänyt varjoonsa hänen kirjansa myynnin. Seuraava konsertti on Stoperassa, ministeri Hirch Ballinin ja Neiti Kidutuksen istuessa eturivissä pähkinöitä mutustellen. Rushdie saapuu lavalle luodinkestävissä liiveissään ja ihmiset taputtavat. Munkeiksi naamioituneet Rafsanjani ja Gaddafi livahtavat sisään mukanaan muutama gramma Semtex-rähdettä varastostaan, joka sattuu olemaan niin suuri, että se riittää seuraavaksi 150 vuodeksi. Ensin on tappelu, lähes sota siitä kumpi heistä saa heittää räjähteen. Semtex lentää lavalle ja Rushdien jalka irtoaa lentäen yli yleisön päiden. Gaddafi seisoo siellä virnistellen.

Salissa on hollantilainen hoitajatar, jolla on morfiinia ja Rushdie ulvoo tuskasta. “Ei, en voi antaa ruisketta koska se koskee ja sitä paitsi, morfiini ei ole Teille hyväksi. Ruiskeen antaminen on periaatteideni vastaista,”, hoitaja sanoo. Sillä välin poliisi saapuu ja Gaddafi ja Rafsanjani pidätetään. Hirsch Balling kuitenkin komentaa: “Päästäkää heidät, meidän täytyy olla suvaitsevia toisia kohtaan, muuten emme voi odottaa heiltä suvaitsevaisuutta meitä kohtaan.”

Meidän pitäisi olla kiitollisia siitä, että Salmon Rushdie tuli provosoineeksi muslimeja sen verran tarpeeksi, että he näyttivät todellisen luontonsa. Jäävuori olisi ilman tätä välikohtausta saattanut huomaamatta jatkaa kasvamistaan, aiheuttaakseen sitten myöhemmin paljon pahemman törmäyksen. Nyt törmäys johti keskusteluihin siitä, kuinka järkyttynyt Länsi oli protesteista, vaikka oikeastaan ihmisten pitäisi puhua siitä kuinka vaarallisen järkyttynyt Länsi oli Khomeinin uhkauksista.

Sille, joka koskee vialliseen kahviautomaattiin, voi seurauksena tapahtua joko 1) sähköisku, tai 2) joku muu odottamaton tapaturma. Se joka tietoisesti koskee eristämätöntä johdinta voi saada vain 1) sähköiskun. Suurin riski piillee siinä järkytyksessä, jonka länsi Khomeinin uhkauksista sai. Se, joka antaa itsensä tulla yllätetyksi shakissa, häviää pelin.

Länsimaailman olisi pitänyt nähdä tämän olevan tulossa. Iskusta voi aina toipua, mutta tietämättömyys ja yllätyksen mahdollisuus merkitsevät jatkuvaa vaaraa.

Mitä tulee törmäykseen islamin ja sananvapauden välillä, niin muslimeilla on aivan yhtäläinen oikeus puolustaa uskontoaan tai olla jopa aggressiivinen, kuin valkoisella miehellä on oikeus puolustaa sananvapauttaan tai järkkymättömyyttään. Mutta kummankin osapuolen oikeus voi olla voimassa vain niiden omassa keskuudessa. Tästä syystä hollantilaiset eivät voi vaatia, että Saatanallisia säkeitä myytäisiin Marokossa, eivätkä muslimit voi vaatia Sharia-lain noudattamista Alankomaissa.

Muslimit ansaitsisivat ylistyksemme, jos he palaisivat omiin maihinsa huutamaan keuhkonsa pihalle. Huutamisesta puheen ollen se pieni, 5000 muslimin ryhmä, joka kokoontui Haagiin huutamaan kuolemaa Rushdielle, vastaa suhteessa 150 000 protestoivaa hollantilaista. Puhumme vain yhdestä mielenosoituksesta ja ihmisistä, jotka todella osallistuivat siihen - ne joita ei laskettu ulos kodeistaan tai joiden ei sallittu muuten osallistua, eivät ole mukana. Mielenosoittajat eivät protestoineet periaatteesta, eivät edes vihasta, vaan puhtaasta aggressiosta.

Ainoastaan aggressiosta aggression vuoksi. Ja älkää antako kenenkään väittää, että Nostradamus ei olisi meitä varoittanut. Joko poliittisen paineen ja kassillisen kultaa täytyy olla syy, joka sai Rushdien tavallaan pyytämään anteeksi loukkaamiltaan muslimeilta. On vaikea kuvitella, että hän olisi todella tarkoittanut sitä. Ja rouva Thatcher meni myös myöntämään, että kirja on loukkaava, mitä se sitten tarkoittaakin. Hollantilainen poika, joka pitkään suutelee kadulla tyttöään musliminaisen kävellessä lastensa kanssa ohi, syyllistyy loukkaukseen ja hänen pitäisi jälkeenpäin pyytää sitä anteeksi. Loukkaantuminen on usein silkkaa aggressiota. Ja jos aggressio ottaa sellaisen muodon, niin olkoon niin - mutta aggression itsensä kustannuksella.

Oli miten oli, laava valuu kaikkialle maailmaan ja, kun Rushdie viilentyy, se valuu kiinalaiseen pornolehteen ja hetkeä myöhemmin tarttuu sandaalien pohjiin Bangladeshissa. Niin kauan kuin kuumuus pysyy, maailman tulivuoret jatkavat purkautumistaan. Kuten loukkaantuminen voi olla aggressiota, fundamentalismi voi olla typeryyttä ja ahdasmielisyyttä.

Tämä selittää miksi keskiajan ihmiset olivat sellaisia fundamentalisteja kuin olivat, ja myös, miksi niin monet USA:n uskonnoista ovat fundamentalistisia, toisin kuin Alankomaissa. Ihan sama onko kyse avioliitosta, vaatteista, seurasta, perheestä, koulusta tai oikeudesta, fundamentalismi löytää aina kasvualustan. Älkäämme siis verhotko muslimien silkkaa fanaattisuutta ja typeryyttä sellaisilla mukavilla sanoilla kuin fundamentalismi niin kauan kuin he jatkavat Rushdien jahtaamista.

Jotkut ihmiset epäilemättä todella uskovat, että Rushdie provosoi muslimeja, tai että on yleisen hyvän vuoksi syytä olla provosoimatta heitä enempää. Mutta ensiksikin : ei se ole provokaatio, kun joku omassa maassaan nauttii omista vapauksistaan ja tavastaan elää; ja toiseksi : jos provosointi on väärin, meidän pitäisi estää pankkeja pitämästä hallussaan rahaa tai kieltää ihmisiä asentamasta stereolaitteita autoihinsa, koska ne provosoivat varkaita. En puutu tässä yhteydessä musliminaisten huivikysymykseen.

Voi kysyä, onko Rushdie psykiatri vain osuiko hän vain sattumalta häränsilmään, mutta sosiaalityöntekijänä hän ansaitsee kaiken kunnian. Muslimien pitäisi kiittää häntä siitä, että hän oli niin mukava kohde, ja antaa hänelle työ, jossa hän voisi kehittää paineenpoistoterapiaansa. Ilman häntä kaikki se kiihko olisi jäänyt sisälle, kiehumaan ja kuplimaan heidän kehoihinsa.

Rushdien olisi ehkä kannattanut nimetä kirja Vulkaanisiksi säkeiksi, koska yksi mies onnistui solvaamaan miljardeja kautta koko maailman. Jopa äitini kysyi minulta, kuinka Rushdie on
voinut kirjoittaa sellaisen kirjan, vaikkei hän, kuten juuri kukaan mukaan, ole koskaan lukenut tai edes nähnyt kyseistä kirjaa.

Tietenkään se ei ole Rushdie, joka solvasi muslimeja, vaan muslimit itse.

Ja mitä palkkioon Rushdien päästä tulee, niin Länsi tuhlaa aikaansa vaatiessaan Irania vetämään sen pois. Palkkiota tai ei, Rushdie on kuollut mies, koska kaikki muslimien aggressio yhteen kerättynä voi jonain päivänä tappaa Rushdien, mutta kaikki rushdiet yhdessä eivät koskaan tule tappamaan muslimien aggressiota.

Palataksemme yllätyksen mahdollisuuteen: Olipa kyseessä sitten George Harrisonin järjestämä hyväntekeväisyyskonsertti Bangladeshin tulvan uhreille, mistä rikkaat nappasivat rahat, tai demokraattisen liikkeen murskaaminen Kiinassa, niin ihmiset ovat näissä tapauksissa aina yllättymisen uhreja.

He eivät näe tapahtumien kehittyvän, eivätkä he opi virheistään. Se on jo typerää, että kahta haudan lepoon hoidettua tuomaria seuraa senaattori; että ikkunan läpi ammuttu luoti muuttaa suuntaa ja osuu väärään päähän; että kaksi moottoritietä muodostaa voileivän murskautuneista autoista, ennen kuin mitään ehkäiseviä varotoimenpiteitä tehdään. Ja vielä typerämpää on, ottaen huomioon kaikki tietokoneet ja saatavilla olevan tiedon, että yhdenlaista tapahtumaa ei voida käyttää pysäyttämään toisenlaista tapausta, vaan ainoastaan toistamaan samanlaista tapausta. Tällä en tietenkään tarkoita, että Tsernobylin onnettomuus olisi voinut estää Rushdien jutun tai että Lockerbien katastrofi olisi voinut tehdä niin Alaskan öljykatastrofille.





Loistava suhde

Edeltävällä tekstillä olen saattanut antaa vaikutelman siitä uskosta, että muslimien ei koskaan olisi pitänyt tulla Alankomaihin. Päinvastoin : onnittelen vilpittömästi heitä siitä mitä he tähän mennessä ovat saavuttaneet. Ja miksi he eivät olisi täällä ja ottaisi maksimaalista hyötyä hollantilaisten hyväntahtoisuudesta, jos se on juuri sitä mitä heiltä odotetaan ja mihin heitä jopa rohkaistaan?





Munausten erityisasiantuntijat

Suuri munaus, kuten nykyisin yleisesti tunnustetaan, tehtiin melko äskettäin, kun kuka tahansa saattoi saapua maahan, koska hollantilaisista tuntui etteivät he itse tee likaisia töitä. Nyt heillä on edessään vielä likaisempia töitä, jotka he myös jättävät muille.

Tätä mokaa suurensi se, että sitä ennen ei ollut mitään kunnollista tutkintaa tulijoiden tavoista, uskonnosta tai mielenlaadusta.

Eivätkä asiat menneet näinkään: “Hyvät parlamentin jäsenet, mitä te ajattelette asiasta? Se lisää vain papereidemme kierrätystä, televisiollamme tulee olemaan ohjelma-aiheita, joutilas poliisimme saa vihdoinkin jotain todellista työtä ja kirjailijamme ja kustantajamme saavat tuntea jotain mitä he eivät koskaan ole tunteneet: pelkoa; ja me saamme taatut ongelmat seuraavaksi pariksi sadaksi vuodeksi. Joten antaa tulla kaverit, nostakaa kätenne, jos olette sen puolesta.”
Ja silloin 150 kättä nousi ilmaan.

Vaarallisempia kuin arviointivirheet ovat luonteen ja ajattelutavan virheet, koska niitä jatkuvasti toistetaan. Sellainen, joka sattumalta tekee rikoksen on paljon helpompi ohjata takaisin oikealle polulle, kuin sellainen, jonka luonne on rikollinen.

Hollantilaisten väärä luonteenlaatu oli selkeästi nähtävissä jo monta vuotta sitten, kun vahvasti vartioidussa ydinvoimalaitoksessa vuosia työskennellyt pakistanilainen onnistui huijaamaan koko henkilökuntaa viattomalla naamallaan ja kuljetti, suurlähetystönsä avustuksella, tarvikkeita, kuten uraania ja kiloittain salaisia asiakirjoja Pakistaniin, mahdollistaen maalle ydinaseen kehittämisen. Hollannin haavoittuvuus ei ole siinä, että Karachista lentäisi ydinohjus Amsterdamiin sillä Bombay ja Delhi ovat paljon todennäköisempiä kohteita sille (mistä kiitos Alankomaille), vaan hollantilaisten hyväuskoisuudessa, helppoudessa jolla heitä voidaan huijata sekä helppoudessa jolla heidän luottamuksensa voi saavuttaa.

Kaikki tuo siis huomioiden se tosiasia, että ulkomaalaiselle ei olisi pitänyt olla edes sallittua työskennellä salaisessa laitoksessa. On muuten hauskaa kuinka tuon tapahtuman aikana - muistan Kanadan esittäneen voimakkaita vastalauseita Alankomaille - ajattelin, että Hollannin hallitus ei koskaan olisi voinut olla noin holtiton. Arvelin silloin, että hallitus tiesi tästä pakistanilaisesta ja salli hänen jatkaa raaka-aineiden ostamista, joita hallitus mielellään möi, sekä väärien, vapaaehtoisesti annettujen asiakirjojen, salakuljetusta. Tuossa asiassa kuitenkin yliarvioin hollantilaiset.

Silti muslimien läsnäolo Alankomaissa ei ole täysin tarkoituksetonta.
Tavallisesti keskiverto hollantilainen on nähnyt, juonut ja tehnyt kaiken ennen kuin hän täyttää 24 vuotta, joten hänellä ei ole enää mitään kiintoisaa odotettavissa. Ja koska koirista ja kissoista ei oikein ole syntipukeiksi, hollantilaiset tarvitsevat ulkomaalaisia, ja jopa pakolaisia, voidakseen sanoa “Oi oi ja voi voi”, “Kuinka onneton tapaus.”; sen lisäksi, että he ovat kuin hauskoja leluja, jotka kikattavat ja punastuvat, he ovat karkeita, ja jos on oikein onnekas voi saada jopa läpsäyksen korvilleen, mikä on erittäin epätavallista ja kaiken kaikkiaan oikein virkistävää.





Vierailu väittämien vesiputoukselle

Nyt kun muslimit jo ovat täällä, luonnollisesti on myös vesiputouksellinen syitä heidän läsnäololleen. Minun tosin täytyy myöntää olevani aika varma siitä, että Alankomaissa on paljon enemmän muslimeita, kuin noita syitä.

Kuten kaikki tietävät, ensimmäinen väittämä, jolla selitään ilmenneitä ongelmia on, että Alankomaiden muslimit ovat syrjittyjä eikä heitä hyväksytä yhteiskunnan jäseniksi. Itse - myöskin tummaihoisena muslimina - en koskaan ole koskaan saanut osakseni syrjintää Alankomaissa, paitsi ulkomaalaisilta.

Pahinta mitä minulle tapahtuu on, että nainen piilottaa käsilaukkunsa tai myymäläetsivä pitää minua silmällä, minkä voin hyväksyä, koska tiedän, että viime kädessä heidän epäluottamuksena syynä on itseni kaltaisten ihmisten tapa varastella.

Hyväksytyksi tulemisesta : olen tavannut tuhansia hollantilaisia ja minulla on tusinoittain hollantilaisia ystäviä ja kertaakaan minun ei ole annettu ymmärtää etten olisi tervetullut, eikä minua ole jätetty vaille huomiota. Päinvastoin, olen usein kiusaantunut osakseni saamasta erityisen kohteliaasta käytöksestä. Totuus on, että ainoastaan he, jotka itse luovat tilanteen, jossa tulevat torjutuiksi; jotka ovat ylimielisiä ja tekevät itsensä tavoittamattomiksi, tuntevat syrjintää itseään kohtaan.

Totuus on, että muslimit torjuvat hollantilaiset, ja muslimien valitus siitä, että he olvat syrjinnän kohteita, on vain kätevää huomion kääntämistä.

“Mutta syrjintä ja vastaavat sosiaaliset ongelmat ovat vain sovittelukysymyksiä”, sosiologit väittävät. Heidän mukaansa muslimeilla - niin lapsilla kuin aikuisillakin - on vaikeuksia siirtyä omasta kulttuuristaan hollantilaiseen kulttuuriin, ja niin kauan kuin heillä on tuo prosessi kesken (se on kestänyt useita vuosia tähän mennessä) he eivät vaadi muuta kuin tulla suvaituiksi.

Tuossa luultavasti on enemmän - ja vanhempaa - totuutta kuin sosiologit itse tajuavatkaan. Ehkä muslimeilla oli sopeutumisongelmia omissa maissaan, joissa he sotivat jatkuvasti, ja he olivat aggressiivisia jo ennen saapumistaan Alankomaihin. Ehkä heillä on ollut prosessi kesken jo vuosisatoja, mutta koska aurinko laskee länteen, tai koska Itänapaa puuttuu maapallolta, he eivät ole onnistuneet päättämään sitä. Jos 'sovittelu'-väittämässä olisi mitään pohjaa, niin Kanadaan ja Australiaan muuttavien hollantilaisten pitäisi tulla aggressiivisiksi, vaikeasti koulutettaviksi, rikollisiksi, ym.

”Mutta ongelmamme ovat, kaiken kaikkiaan, hinta jonka maksamme yhdessä elämisestä ja eikö yhdessä eläminen ole antamista ja ottamista?” kysyy hollantilainen. Mutta tuosta ei tässä tapauksessa ole kysymys. Jos todella olisi syyrialaisten yhteiskunta ja toinen hollantilaisten, molemmat sijaiten Tokiossa, niin olisi loogista, jos ne - molemmat yhtä paljon! - yrittäisivät sopeutua toisiinsa. Mutta muslimit sattuvat olemaan Alankomaissa, hollantilaisten kotimaassa, heidän kotonaan - ja tarvittavan sopeutumisen pitäisi tulla täysin muslimien puolelta, ilman mitään hollantilaisille asetettuja velvoituksia.

En minä voi muuttaa jonkun kotiin ja sisustaa sitä uudelleen, maalata televisiota vaaleanpunaiseksi ennen sen särkemistä, polttaa sikareita ja heittää kissaa ulos - ja sitten odottaa, että tuo joku hyväksyisi sen. Sitä paitsi, jos hollantilaiset sopeutuisivat vieraaseen kansallisuuteen edes 10-prosenttisesti, heidät olisi historiassa jo revitty rikki.

“Niin, mutta Alankomailla oli siirtomaita, eikä sekään ollut reilua”, joku tulee huomauttamaan. Ensiksikin emme voi sanoa: “Sinä tapoit minun perheeni, nyt minä tapan sinun perheesi”, toisin sanoen, vääryys ei oikeuta toista vääryyttä. Toiseksi on tunnustettava, että amerikkalaiset Filippiineillä, englantilaiset Intiassa, hollantilaiset Indonesiassa - huolimatta usein halveksittavasta tavasta kohdella paikallista väestöä - auttoivat noita kansakuntia rakentamalla rautateitä, perustamalla kouluja ja teollisuutta ja jopa tukivat niitä säilyttämään kulttuuriaan suojelemalla historiallisia muistomerkkejä ja rakennuksia siltä, että paikalliset olisivat käyttäneet niitä vessoina.

Ja kun tuli aika, jona heidän läsnäoloaan ei enää arvostettu, he lähtivät. Ehkä hieman liian myöhään ja vähemmän ystävällisissä merkeissä kuin olisi ollut suotavaa. Kun he olivat menneet, se kaikki oli historiaa. Muslimien läsnäolo länsimaissa on kokonaan toinen tilanne.

“Levität nyt tarpeetonta paniikkia, samankaltainen tilanne kuin nyt muslimien suhteen, oli Alankomaissa jo 17:sta vuosisadalla ja silloinkin tulokkaat onnistuivat sopeutumaan. Alankomaat selvisivät siitä maahanmuuttaja-aallosta.”, kuulen jonkun ajattelevan.
Kaikki tuo totta - paitsi sana “samankaltainen”.

Toisin kuin 300 vuotta sitten, maahanmuuttajat ovat tänään muslimeja ja se on olennainen ero, unohtamatta muita tärkeitä elementtejä kuten öljy, sotilaallinen laajeneminen, pitkän matkan ohjukset, aikapommit, poliittinen paine, biologinen sodankäynti, Andre van E:t, tietokoneet, faksit, jne., joilla noina aikoina ei ollut mitään roolia. Ja sitä paitsi, ovatko kiinalaiset, jotka tulivat kauan sitten ja sopeutuivat elämällä puolittain maanalaista elämää, tai molukit, jotka haluavat olla vain itsensä kaltaisten seurassa, hollantilaisia esimerkkejä integraatiosta?

Minusta on lyhytnäköistä olettaa, että se mikä toimi suhteellisen hyvin menneisyydessä, tulee toimimaan hyvin myös tulevaisuudessa. Sillä jos noin olisi, elokuvien stuntmanit eli sijaisnäyttelijät olisivat haavoittumattomia.

Sitten on väite, että muslimit eivät ole vain muutama hajallaan asuva perhe vaan kokonainen sivilisaatio. Se ei olisikaan ongelma, jos tuo sivilisaatio olisi lähtöisin vaikkapa Skandinaviasta. “Hyvä on, hyvä on, mutta on ainoastaan kourallinen fundamentalistisia muslimeja 14 miljoonan hollantilaisen joukossa”, tuovat jotkut optimistit näkemyksensä esille.

Epäilen vahvasti sitä, että heitä olisi ainoastaan kourallinen. Kourallinen ei-fundamentalisteja näyttää paljon todennäköisemmältä.
Siitä riippumatta kourallinen on usein enemmän kuin tarpeeksi. Ei tarvita kuin yksi ääni sytyttämään joukko rauhallisia ihmisiä, yksi varas ja kaikki kaupat aloittavat varotoimenpiteet, yksi epäsosiaalinen perhe ja koko katu menettää viehätyksensä, yksi itäeurooppalainen metallikilpikonna ja sadat autoilijat joutuvat vaaraan, yksi paennut murhaaja ja koko kaupunki elää pelossa ja lopuksi : vain yksi potentiaalinen lentokonekaappari, ja miljoonat lentomatkustajat saavat kärsiä ruumiintarkastuksista vuosia.

Ja vielä : Jos minä suunnittelen tekeväni vahinkoa sadalle ihmiselle, eikä kellään noista sadasta ole mitään aikeita minun suhteeni, kuka silloin on vaarassa?

“Hyvä on, olet ehkä oikeassa, mutta et kuitenkaan voi sanoa noiden muslimien olevan syyllisiä siihen, että he ovat täällä.”, uskovat monet. Tuo onkin totta, mutta onko se sitten hollantilaisten syy?

Juuri siksi, että vastaus tuohon on ei, on Alankomaissa ja Englannissa olemassa Anonyymien Alkoholistien kaltaisia järjestöjä, joihin veljekset viinassa ovat tervetulleita oppimaan itsensä pelastamista ilman tunteita syyllisyydestä, koska alkoholismi ei ole heidän vikansa. Mutta jos hollantilaiset haluavat ottaa syyn kaikesta, he voivat saman tien päästää kaikki vangit vapaiksi koska ei ole 100-prosenttisesti heidän syytään, että he ovat menneet rikkomaan lakia.

“Älä huolehdi, ole iloinen, koska me olemme tuhatposkisia enkeleitä - ei ole väliä kuinka usein meitä lyödään, sillä kerta toisensa jälkeen käännämme taas toisen posken.”, on hollantilaisten ajattelutapa. Tuo asenne ei ole väärin, ja on totta, että kosto ei kannata - ja vaikka kääntääkin toisen posken niin lyöjä tuntee syyllisyyttä, rangaisten näin itseään.


Hollantilaiset tekevät virheen kuvitellessaan, että näiden periaatteiden toimiessa heidän keskuudessaan, ne toimisivat myös muiden kanssa. He unohtavat, että jotkut ihmiset eivät koskaan tunne syyllisyyttä tai näe virheitä omassa toiminnassaan, koska heiltä puuttuu henkinen kapasiteetti sellaiseen. Ei vain voi viedä kissaansa ilkeän koiran viereen ja antaa koiran repiä sitä melkein kappaleiksi, ja palata sitten myöhemmin kissan kanssa, siinä toivossa, että koira olisi oppinut virheistään.





Muutoksen olosuhteet

Olisi ehkä brutaalia ja naurettavaakin ajatella, että paras ratkaisu nykyiseen tilanteeseen olisi muslimien muuttuminen. Muutokset, riippumatta siitä ovatko ne geneettisiä, astronomisia tai ekologisia, tapahtuvat vain tietyissä olosuhteissa. Tämä koskee myös muslimeita, joiden muuttuakseen on täytettävä tietyt kriteerit älykkyyden, luonteen, tahdon, kyvykkyyden, olosuhteiden ja ajan suhteen.

Älykkyys : Sopeutuakseen hollantilaiseen elämäntapaan muslimien pitäisi pystyä ymmärtämään mistä hollantilaiset keskustelevat. Kaikella vilpittömyydellä, muslimeilla ei ole pienintäkään hajua mikä hollantilainen oikeasti on. Kuinka avomielinen hän on, kuinka mielipuolinen tai vapaa. Voi olla, että muslimit eivät edes ymmärrä sitä, että Alankomaat ei ole islamilainen kansakunta. Itseään ja islamiaan he eivät ymmärrä sen enempää. Ja jos Amsterdamin - ja joskus hallituksenkin - islamilaisten asioiden neuvoja Jan Beerenhout yrittää järkevästi keskustella islamilaisten johtajien kanssa heidän uskonsa sopeuttamisesta hollantilaisiin tapoihin, hän ei ainoastaan saa aikaan sitä, että islamilaiset johtajat yhdessä vaativat hänen eroaan (missä he eivät onnistuneet) - mutta hän myös oivaltaa, että islamilaiset johtajat eivät ymmärrä häntä. Eikä se johdu heidän haluttomuudestaan vaan kyvyttömyydestään.
He kokivat samanlaista kyvyttömyyttä ymmärtää asioita silloin, kun Neil Armstrong astui viisi kertaa kevyemmällä jalallaan kuun pinnalle, joten he vakuuttivat ihmisille ympärillään, että kyseessä oli vain studiotyöskentely.

Luonne: Muuttuakseen ihmisellä täytyy olla joustava luonteenlaatu. Fundamentalismi on joustavuuden suora vastakohta. Ja vaikka joustavuutta olisikin, niin voidaksemme laittaa juotavaa vettä kanisteriin, jossa on bensaa, täytyy se ensin tyhjentää bensasta.

Tahto: Muslimit eivät pelkästään ole ylpeitä siitä aggressiosta, jonka he kehittivät Rushdieta vastaan, he ovat ylipäätään vakuuttuneita omasta paremmuudestaan. Islamilaiset koulut ovat kuin allekirjoitus julistukseen, jossa sanotaan että he eivät halua muuttua.

Kyvykkyys: Vaikka joku yrittääkin tosissaan muuttua, se ei merkitse, että hän todella onnistuisi. Kissaa ei voi opettaa noutamaan keppejä.

Olosuhteet: Jos olisi, kuten on aiemminkin sanottu, vain muutamia islamilaisia perheitä levittäytyneinä ympäri Alankomaita, ja hollantilaisessa koululuokassa olisi vain yksi islamilainen lapsi, muutos olisi väistämätön. Mutta kolmekin lasta olisi jo liittynyt yhteen, eikä muutos olisi enää tapahtunut luonnostaan. Kouluissa, joissa enemmistö oppilaista on islamilaisia, muutos on mahdoton.

Aika: Vaikka kaikki olosuhteet olisivat kohdallaan muutos olisi silti pitkä kehityshistoriallinen tapahtumaketju.


“Ja entäpä te, herra Rasoen, tai mikä ikinä nimenne onkaan, tehän olette itse vastaväite kaikelle sille mitä te esitätte, koska teistä näkee, että muslimit voivat muuttua.” Tuon ajatuksen on jo täytynyt nousta lukijankin mieleen. Minusta oli pelkkää satumaista onnea, lähestulkoon sallimus, että minulla oli yleensä monia sukupolvia vaativaan muutokseen tarvittavat ainekset sisälläni niin, että muutos tapahtui yhden ihmiselämän aikana. Uskon vilpittömästi, että keskivertomuslimit eivät kykene samanlaiseen loikkaan.

Muslimit itse ovat tietenkin eri mieltä. Mitä heihin tulee, he pitävät itseään hollantilaisina sillä hetkellä, kun he saavat hollantilaisen passin. Muut ulkomaalaiset ajattelevat, että ensin täytyy ottaa kännit, katsoa Andre van Duinia ja oppia sanomaan ‘chot-verdoma’ (kirottu minä) ja ‘eutkerneg’ (sosiaaliturva) ennen kuin titteli on ansaittu.
Olen eri mieltä molempien kanssa, koska kyse ei ole tuollaisista asioista, vaan kyse on mielenlaadusta ja normijärjestelmästä.

Tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että jos haluan hollantilaisen tyttöystävän, ei ole väliä vaikka hän olisi pikimusta, syntynyt Amerikan sademetsissä, olisi gorilloiden kasvattama, Tarzanin kidnappaama ja myöhemmin Gaddafin seitsemännen vaimon adoptoima, kunhan hänellä on tyypillinen, hollantilainen mielenlaatu. Ja nyt vain on niin, että tuollaista mielenlaatua voi löytyä vain Alankomaiden kansan joukosta.
Ja mikäli vastakkaisessa tapauksessa hollantilaisten vanhempien lapsi olisi kasvatettu USA:ssa italialaisten toimesta,jolloin hän olisi saanut mielenlaadun, joka olisi täysin erilainen kuin hollantilaisilla, en katsoisi häntä hollantilaiseksi.

Joten kysymys ei ole siitä osaavatko, muslimit tehdä tietynlaisia juttuja vaan siitä kuinka he käyttäytyvät, riippumatta siitä onko kyse poliiseista, veroista tai sairaalassa olosta. Kysymys ei ole siis siitä miltä he näyttävät vaan kohtelevatko he kanssaihmisiään samalla, alkuperäisellä, hollantilaisella ystävällisyydellä.
Käyttäytyisivätkö he kuin machot naapuripartioissa?
Olisivatko he korruptoitavissa poliiseina?
Käyttäisivätkö he väärin hoitajattaren kärsivällisyyttä?
Sekoilisivatko he ruuhkissa?
Käyttäytyisivätkö he autoritäärisesti työntekijöitään kohtaan?
Olisivatko he yhtä suvaitsevia kuin hollantilaiset vai valittaisivatko he jatkuvasti kaikesta protestoiden ja lakijuttuja nostaen?
Kaiken kaikkiaan käyttäytyisivätkö he hollantilaiseen tapaan vai säilyttäisivätkö he oman mielenlaatunsa?

Kaikki nämä kysymykset ovat kuin potkuja jo valmiiksi avoimiin oviin.
Totuus on, että ei englantilaisilla, tai amerikkalaisilla, tai surinamilaisilla, tai molukeilla, tai yleensä kenelläkään muulla kuin hollantilaisilla ole hollantilaista mielenlaatua, ja ainoa mahdollisuus saavuttaa se on - ei välttämättä olla syntynyt Alankomaissa, vaan olla kasvanut todelliseksi hollantilaiseksi hollantilaisessa ympäristössä. Ja tämä vie meidät takaisin evoluutioon, joka kulkee tasaisesti ja ilman hyppyjä, koskien Alankomaiden muslimeja ja alikehittyneitä kansoja, kunnes ne ovat kehittyneet lännen tasolle.

Tarkastellaan vaikka Pakistanin kaltaista kansakuntaa ja katsotaan inhimillisen käytöksen evoluutiota harmaasävyskaalalla. Sen perusteella neiti Bhutto on varmasti askel eteenpäin ja vaaleamman harmaa, mutta kuinka paljon vaaleamman? Hän todennäköisesti ajattelee vähemmän uskonnollisesti kuin edeltäjänsä, vähemmän tummasti, mutta kuinka paljon vähemmän? Itäisen Euroopan maat ovat myös edistyneet, mutta kuinka paljon? Ja tekeekö se niistä yhtäkkiä yhtä vapaasti ajattelevia kuin lännestä?

Askel kohti länttä ei ole askel länteen ja yksi sävy vähemmän mustaa ei kerro niistä kaikista harmaan sävyistä, jotka vielä pitää ylittää ennen kuin valkoinen on saavutettu.

Taas kerran vastaus kysymykseen, onko Pakistan länsimaalaistettu on: ei.
Ja kun ICO:n 46 islamilaista maata eivät yhtyneet Khomeinin käskyyn murhata Rushdie, se ei merkinnyt sitä, että ne olisi vallannut eurooppalainen henki. Vaikka jotkut muslimit eivät ole fundamentalisteja, vastustavat terrorismia ja panttivankien tappamista, se ei välttämättä merkitse muuta kuin että he ovat vain yhden askelen päässä sellaisesta fanatismista, että ajattelisivat toisin.

Kysymys ei ole siitä ollaanko Hizbollahin puolesta vai sitä vastaan, tai kannatetaanko PLO:ta vai El-Fatahia vai heidän kilpailijoitaan, vaan millaisia sisäisesti ollaan. Ei ole väliä miten sen annetaan näkyä, tai edes mitä itse itsestä ajatellaan. Jos ollaan aggressiivisia niin silloin ollaan täsmälleen sitä. Itselläni oli tilaisuus todistaa mielenosoitusta Khomeinia vastaan. Musliminainen kulki joukkojen edessä ja huusi: “Khomeini on kuollut!” Sanat olivat uudet, mutta äänensävy ja ilmaisu, aggressiivisuus hänen silmissään, olivat sellaiset, että aivan yhtä hyvin hän olisi voinut huutaa: “Tappakaa Rushdie!”.





Integraatio: surulliseksi tekevä satu

Hipeillä, joiden kanssa istuskelin Kabulin kaduilla, kun se vielä oli sallittua, oli omat hyvät ja huonot puolensa, kuten kaikilla muillakin liikkeillä. Heidän ideologiansa uskaliain temppu, vapaa rakkaus ilman vakituista kumppania ei toiminut käytännössä, vaikka se teoriassa olisi ollut kuinka järkevää ja hyvää tarkoittavaa. Se vain sattuu, kun tyttöystäväsi makaa silmiesi alla sängyssä jonkun toisen kanssa. Ihmisluonnossa ei ole niinkään kysymys oikeasta ja väärästä, kuin fantasiasta ja todellisuudesta.

Hollantilaiset ovat aika pitkälti omien, ulkoaopittujen Technicolor-satujensa ohjaamia tässä oletetussa integraatiossa. He haastavat ne perusluonnonlait, joiden mukaan miljoonat erilaiset kasvit ja eläimet elivät harmonisesti yhdessä toistensa kanssa miljoonia vuosia, odottaen vain hollantilaisia ja heidän ajatustaan sekoittaa se kaikki - aiheuttaakseen kyseisen tempun kaikkien väistämättömien seurausten esiintulon.

Eräs loukkaus luonnonlakeja vastaan on Kanadan Toronto, joka on ehkä paras esimerkki monirotuisesta yhteiskunnasta, joka melkein kokonaan koostuu maahanmuuttajista.
Mutta kummallista kyllä, ihmiset siellä eivät ainoastaan näytä pelokkailta ja epäluuloisilta, vaan heiltä puuttuvat kaikki kontaktit ja kaikki ystävällisyys, kuin kukaan ei oikein tietäisi miten toisen voisi odottaa käyttäytyvän. Kansallisuudet, sekoittumattomina kuin vesi ja öljy, elävät siellä omilla pikku alueillaan, joskus omine liikennemerkkeineenkin, kuin kansakunnat suuremman kansakunnan sisällä, mutta millään tavoin ne eivät integroidu.


Merkittävin kanadalainen tulonhankintakeino on selkeän mustavalkoisena luettavissa lakimiesten lähes kaikkialle julkisiin rakennuksiin, jopa supermarketteihin, kiinnittämistä mainoksista, joissa he kehottavat yleisöä kääntymään puoleensa kaikissa mahdollisissa yhteiskunnallisissa ongelmissa.
Autokoulut tukevat lakimiehiä opettamalla oppilaitaan onnettomuuden tapahtuessa olemaan myöntämättä syyllisyyttään ja aina saman tien syyttämään toista osapuolta. Lakimiehet mainostavat itsensä rikkaiksi tajutessaan, että heidän ammatissaan ei olisi voinut valita parempaa kansankuntaa kuin Kanada - kansakunta, jossa kaikki käyvät toistensa hermoille.


TV-ohjelmassa People’s Court voi katsella suorana lähetyksenä, kuinka ihmiset haastavat toisiaan oikeuteen, koska koira on paskantanut pihalle tai lapsi on nauranut heille. Niiden näkemisen lisäksi koin pari tuollaista juttua henkilökohtaisestikin.

Kerran kävelin kuumana kesäpäivänä, jolloin lämpötila nousi lähelle 40 celsiusastetta, uima-altaalta ilmastoituun ostoskeskukseen paljain jaloin. Vartija ei sentään lähtenyt hakemaan hirttoköyttä, mutta ilmoitti, että sisään sai astua vain kengät jalassa. Kysyessäni miksi on niin, minulle kerrottiin, että johtaja pelkäsi jonkun voivan astua terävään kiveen tai johonkin piikkiin ja siitä syystä sitten haastavan ostoskeskuksen oikeuteen.

Toisen kerran palasin kauppaan johon olin unohtanut kassini. Ennen kuin sain sen takaisin minun täytyi allekirjoittaa todistus, että olin noutanut sen, koska muuten olisin voinut syyttää heitä varkaudesta. Se oli muuten sama kauppa, jossa minut pistettiin poseeraamaan seinää vasten kahta arkistokuvaa varten. Bravo, Kanada!


Miksi on niin - kuten Torontossa - että integroitunutta yhteiskuntaa ei voi saavuttaa?

Ei se ole mikään ihme, sillä loppujen lopuksi, kun itkemme jonkun kuolemaa, kyseessä on useimmiten veli, sisar tai toinen vanhemmista. Ja kun hollantilainen hirtetään huumeiden hallussapidosta Malesiassa se ei näy sanomalehtiotsikoissa Tansaniassa. Miksi ei? Koska ihmiset eivät siellä tunne olevansa yhteydessä vieraisiin ihmisiin samalla tavalla kuin omiinsa. Jokaisella kansakunnalla, mukaan lukien hollantilaiset, on jossakin tunne siitä - pidettiin siitä tai ei - että he muodostavat yhden suuren perheen (samanlainen etsii samanlaista), koska niin ihminen vain toimii.

Torontolle päinvastainen paikka on eräässä Gelderlandissa sijaitsevassa kylässä, jonka jätän nimettömäksi sen omaa hyvää ajatellen. Siellä ihmiset eivät etsi itsensä kaltaisia, koska heillä jo on toisensa ja he ovat onnistuneet eristämään itsensä ympäröivistä kylistä. Viettäessäni viikon tuossa kylässä, jossa muuten olin tervetullut vieras, tunsin ilmapiirin niin kotoiseksi, että tuskin koskaan olin kokenut sellaista siitä lähtien, kun olin kyseisen sanan oppinut tuntemaan. Tässä kylässä asui suurin piirtein 20 000 ihmistä, enkä koskaan ole kuullut niin monien tuntevan toisiaan nimeltä, kävellessään perinteisissä vaatteissaan öisin, nauraen ja niin paljon iloa toisistaan tuntien, että he tuntuivat muodostavan yhden suuren perheen. Ja toden totta, sain tietää, että he menivät yleensä naimisiin vain toistensa kanssa.

Mutta kaikkein paras todistus siitä luottamuksen ilmapiiristä, joka siellä vallitsi oli, että kauppojen sulkiessa ovensa iltapäiväksi, jätettiin tavarat ulos vartioimattomina. Niin toimittiin niissäkin kaupoissa, jota olivat näkymättömissä sokkeloisilla kujilla.

Kun viikko oli kulunut ja lähdin jälleen matkaan, tiesin olleeni sellaisten ihmisten joukossa, jotka tiesivät keitä he olivat ja mitä he edustivat. Identiteetin häviäminen (mistä kylä ei kärsinyt), ja siihen sekoittuvat erityyppisten ihmisten väliset ristiriidat, on se mikä kylvää hajaannusta kansakuntiin.


Kansakunta, jossa Rushdie syntyi, jakaantui kahtia muslimien ja hindujen erojen takia, ja sitten kolmeen osaan kiitos pakistanilaisten ja bengalilaisten, ja myös Kashmir ja kumppanit tulevat näkymään sillä listalla missä Romanian Transylvania, Liettua, Kanadan Quebec ja Gruusian Neuvostotasavalta, ja monia muita alueita jo on.

Ja lisää tullaan listaamaan, mikä todistaa, että kaikkein ilmeisin ja tehokkain ratkaisu kahden kansan mielipide-eroihin on ero. Se on luonnollinen ilmiö, jota noudattavat jopa talot, joissa ihmiset kaikkialla maailmassa elävät eristyksissä ympäristöstään. Ilmiön luonnollisuutta todistavat Juventuksen ja Liverpoolin kannattajat, sekä tuhannet avioerot vuosittain.
Jos Kiina olisi hajonnut kahteen osaan, edistykselliseen ja konservatiiviseen, niin silloin sen ei olisi tarvinnut tuhota niin monia ihmiselämiä. Koska erossa eläminen ei tee ihmisistä vihollisia, vaan tuo heidät lähemmäs toisiaan ystävinä.

Jos nyt kuitenkin on niin, että maailman täytyy integroitua, maksoi mikä maksoi, niin eikö muslimimaidenkin pitäisi ottaa osaa projektiin ja sallia vähintään kohtuullinen määrä hollantilaisia jäseniä Marokon ja Tunisian parlamentteihin?

Tähän mennessä Hollannin integraatioteoria ja sen menestysodotukset ovat kestäneet vain vastatodisteiden puutteessa. Mutta toisen sukupolven muslimit, jotka vaatteineen, tapoineen ja sosiaalisine ympäristöineen ovat alkuperäisten täsmällisiä kopioita, lojaaleja tuskin toisilleen, ja neljänkymmentä uutta islamilaista koulua, ovat vastaansanomaton todiste siitä, että pyrkimys integroida kaksi kulttuuria on kertakaikkisesti epäonnistunut.





Tässä lepää Alankomaat

Ilmiö A = B

Leikittelin mielessäni idealla A = B niiden vuosien aikana, jolloin matkailin, kunnes se eräänä päivänä otti kahden kanan muodon. Tämä tapahtui viipyessäni erään hollantilaisen perheen luonana kylässä lähellä Amersfoortia. Heillä oli viisi kanaa, jotka kipittelivät hiljaisina ja huolehtivat omista asioistaan. Eräänä päivänä perhe osti kuudennen kanan ja päästi sen muiden joukkoon. Kaikki nuo rauhaa rakastavat kanat tulivat niin aggressiivisiksi, että ne melkein nokkivat tulokkaan kuoliaaksi. Tunsimme todellista sääliä. “Voi raukkaparka”, me sanoimme.

Kaksi viikkoa myöhemmin, kun kuusi kanaa olivat tulleet ystäviksi he ostivat seitsemännen. Aivan sama aggressiivinen käytös toistui ,yhdellä erolla : kuudes kana, joka kaksi viikkoa aiemmin oli ollut uhri, oli nyt kuuden hyökkääjän joukossa.

Eli asiaan : monissa elämän asioissa ei ole kyse siitä kuka tekee mitäkin kenelle, jos molemmat osapuolet ovat samanlaisia eli A = B. Silloin on pelkkää sattumaa, miksi joku tapahtuma on sellainen kuin on. Kaikki olisi voinut tapahtua toisinkin päin. Lisäksi on tilanteita joissa ihmisistä tulee täysin syyttömästi uhreja, vaikka jonkun muun kengissä heistä ei olisi tullut - mutta tuollaisesta ei ole nyt kysymys.

Kun kymmenen iranilaista tai palestiinalaista hyökkää ja murhaa kymmenen irakilaista tai israelilaista, myötätuntomme on kuolleiden, heidän naistensa ja lastensa puolella. Toisessa tilanteessa kuolleet miehet ja heidän perheensä olisivat voineet murhata jotkut muut kymmenen ihmistä jolloin olisimme ylenkatsoneet heitä joita kohtaan äsken, heidän ollessaan uhreja, tunsimme myötätuntoa.

Eikö siis ole surullisen selvää, että suuren osan maailman surkeudesta aiheuttavat samat ihmiset, jotka joutuvat sen uhreiksi?

Nelson Mandelan asian puolesta esiintyvät taiteilijat eivät siksi ole yhtään parempia kuin sotilaat sodassa, kommunistisorron uhrit eivät siksi vastusta väkivaltaa, apartheidin uhrit eivät ole itse vapaita rotuennakkoluuloista, ja lopuksi : jos kansa joutuu kerran toisensa jälkeen nälänhätään, se ei takaa, ettei kyseinen kansa koostuisi fanaatikoista.

Tämä teoria saattaa olla karkea ja absurdi, mutta niin on todellisuuskin. Se että A = B ei merkitse, että nyt kaikki A:t ovat yhtä kuin kaikki B:t. Se ei esimerkiksi sano, että hollantilaiset ovat yhtä kuin turkkilaiset tai, että jokainen koira on yhtä kuin toinen koira. Asia on monimutkaisempi. On koiria ja koiria, tyhmiä ja älykkäitä, tyyniä ja hermostuneita, rauhallisia ja aggressiivisia jne., ja sama koskee ihmisiä. Aggressiivisen koiralajin hyökätessä rauhallisen lajin kimppuun emme voi sanoa : A = B, kun taas aggressiivisen koiran hyökätessä toisen samanlaisen kimppuun, voimme tuntea myötätuntoa vertavuotavaa koiraa kohtaan, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että ne ovat samanlaisia : A = B.





Pakolaiset

Hollantilaisten tavan kohdella pakolaisia ei pitäisi näyttää oudolta kenestäkään, joka tuntee heidän yleistä käytöstään, ja tämä koskee myös asiaan liittyvän hälinän määrää. Vaikka ajattelen lapsia, jotka päivittäin kuolevat nälkää ja sairauksiin polttavassa auringossa, haihtuen hitaasti kärpäsparvien alla; ja kuulen sen yhden ainoan sireenin äänen heidän viimeisessä unessaan, ennen kuin heidän sydämensä päättävät luovuttaa - sireenin, joka kuuluukin ambulanssille sen syöksyessä kaikkien punaisten valojen läpi, lähes lentäen, pelastamaan kissaa, joka luultavasti on tukehtumassa terapeutiltaan saamaansa kaviaariin - niin silti ihmettelen, mistä kaikki tämä hälinä.
Ehkä ei pitäisi ihmetellä, sillä tiedän millaista meteliä papukaijatkin voivat joskus pitää.

Mitä hollantilaisiin tulee, niin pakolainen on pakolainen, joten minä itse pakolaisena voin tehdä murhan Alankomaissa tänään, paeta Bangladeshiin, antaa julistaa itseni kuolleeksi, ostaa uuden passin uudelle nimelle, paeta pakolaisena samaa vanhaa reittiä Alankomaihin, tullakseni siellä jälleen kohdelluksi kuin kuninkaana.

Ja ajan kuluessa, ellei kukaan pidä minua silmällä, voin lähteä lomalle omaan maahani ja kuluttaa siellä hollantilaista valuuttaa, mitä minulla luonnollisesti on, koska olen Hollannissa kirjoilla usealla nimellä ja saan sosiaaliturvaa useamman ihmisen edestä. (Hollannin Sri Lankan suurlähetystö on vahvistanut VVD:n syytökset siitä, että monet Sri Lankalaiset pakolaiset lomailevat salaa Sri Lankassa. Lähde Teletaxt news, heinäkuun 8. 1989).


Ilmiö A = B panee meidät tuskallisesti kohtaamaan sen tosiasian, että vihamielistä käytöstä pakenevat eivät ehkä olekaan viattomia ja vaarattomia. He ovat hyvinkin voineet jättää jälkeensä naisia ja lapsia, tai ovat itse kykeneviä vihamieliseen ja jopa rikolliseen käytökseen; mistä kaikesta on tunnettuja esimerkkejä.

Samalla on myönnettävä, että Itä-Saksan pakolaisten tilanne - pakolaisten, jotka pakotettin lähtemään - on kokonaan toinen. Muslimien tapauksessa emme puhu vallankumouksellisista kirjailijoista tai runoilijoista, tai uudistajista, jotka eivät kuulu kotimaahansa, koska ovat kyvyiltään sitä kehittyneempiä. Me puhumme nyt jatkuvasta virrasta ihmismassoja, jotka eivät koskaan tule poistumaan.

Voi olla, että Alankomaissa sen pienuudesta huolimatta on vieläkin tilaa pakolaisille, mutta koskaan ei ole koskaan tarpeeksi tilaa naivin hyväuskoisuuden ja kansallisen ajattelun rinnakkaiselolle. Tässä minun on huomautettava, että hollantilaiset eivät näytä ymmärtävän hyvän ja oikean eroa. Ajaminen autolla Amsterdamista Tilburgiin vain siksi, että kauppa myy siellä shampoota lasi- eikä muovipulloissa on tarkoitukseltaan hyvää, mutta se ei ole oikein.
Jos joku myy kaiken omaisuutensa ja ottaa 20.000 euroaan mukaan Amerikkaan ja antaa 20.000:lle köyhälle amerikkalaiselle euron kullekin, hän saa aikaan vain sen, että sen jälkeen on 20.001 köyhää ihmistä.

Kapteeni Coops otti laivaansa 87 pakolaista heidän eksyneestä, tuskin kelluvasta veneestään. Hän kertoi, ettei voinut kuvitella ihmisiä niin epätoivoisiksi, että ovat valmiit riskeeraamaan elämänsä - jopa kuolemaan - vain päästäkseen pois omasta elinympäristöstään.
Ei, hän ei voinut sitä kuvitella, tuskin voisi kuvitella sitäkään, että voisimme rikastua perustamalla pakolaisten vientiä harjoittavan toimistoketjun, vaikka meidän täytyisi lahjoa paikallisia virkamiehiä kirjoittamaan tekaistuja asiakirjoja asiakkaistamme - joita myös ampuisimme jalkaan tehdäksemme asiat todenmakuisemmiksi - edellyttäen tietenkin, että onnistuisimme kilpailemaan alalla jo toimivien liikeyritysten kanssa.

Tällä hetkellä yksin Amsterdamissa oleilee 8.000 laitonta pakolaista. Keitä he ovat?
Ehkä he ovat niitä, joita oikeat pakolaiset pakenivat - kuka oikeastaan välittää hittojakaan?
Loppujen lopuksi, kun on nähnyt niin monessa elokuvassa, kuinka vastarintarintaliike piilotti ihmisiä natseilta, kyllä sitä pitää kokeilla ainakin kerran - ja sehän on jännittävääkin.
Ja eihän 8.000 ihmistä ei ole mitään.

Olisi jo hyvä alku vapauttaa kaikki maailman edistykselliset ihmiset tyrannivaltioistaan ja ottaa heidät Alankomaihin. Myöhemmin, aikojen muuttuessa ja edistyksellisten johtajien noustessa valtaan noissa valtioissa, pelastaisimme samalla tavalla kaikki niiden konservatiivit.
Ja kaiken huipentuma olisi perustaa Kansainvälinen Pakolaisten Kierrätyskeskus (KPKK), joka toivon mukaan palvelisi aikanaan hyvin myös holllantilaisia pakolaisia.





Kansa = Johtaja, Kansa = Kansakunta

Nero, Idi Amin, Gaddafi, Ceausescu tai Saddam Hussein ovat huonojen ihmisten nimiä, pahojen ihmisten, ihmisten, jotka tekivät kansakunnissaan karmeita rikoksia. Me tyydymme helposti siihen, että he, ja vain he yksin, olivat noista rikoksista vastuussa. Tarvitsemme jonkun, jota syyttää, koska sinitaivas ei siihen sovi, ja me itse tietysti olemme poissa laskuista.

Emme aina ymmärrä, että kansakunnille voi tapahtua vain sellaista, minkä kansa jossain määrin itse panee tapahtumaan - vähemmistö tai enemmistö, diktatuuri tai demokratia. Tietenkään johtajat eivät aina edusta enemmistöä, mutta sellaiset kuin Ceausescu tarvitsevat ainakin kohtuullisen kokoisen vähemmistön tuekseen. Johtajaksi voi tulla ja sellaisena pysyä vain niin pitkään kuin ihmiset ovat johtajan hyppysissä, ylistävät häntä, tai valitsevat hänet johtajakseen, kuten voi hyvin nähdä vanhoista, kaikkein pahimpia tyranneja kuvaavista elokuvakatkelmista.

Se joka on yksin ajatuksineen, ei voi koskaan vakiinnuttaa asemaansa johtajana, tai edes päästä lähellekään johtajuutta. Ajatollah Khomeini pystyi ottamaan vallan, koska iranilaiset ovat fanaatikkoja. Eikä voida väittää hänen ihmisiltä saamansa kannatuksen vähentyneen, koska nämä miljoonina vaelsivat suremaan häntä, takoen tahdissa omia päitään. Sama päti Aleksanteri Suureen ja pätee edelleen Gaddafiin. Jos hollantilainen tiedemiesryhmä tekisi rauhanturvaamisen aikamatkan ja pelastaisi menneisyydestä tuhat soturia, jotka Tsingis-kaani muuten olisi tuhonut, tuoden heidät meidän aikaamme - jossa heille annettaisiin keskuslämmitetyt asunnot, jääkaapit ja sosiaaliturva - se ei vain turhauttaisi noiden sotureiden vaistomaista taisteluhimoa, vaan myös pakottaisi heidät tukahduttavaan elämään, joka olisi heille paljon pahempi kokemus kuin hurja kuolema taistelukentällä.


Logiikka Kansa = Johtaja koskee myös yhteiskuntajärjestelmiä ja kansakunnan lakeja.
Kansakunnissa tapahtuu vain sitä mikä kansakuntia liikuttaa.
Jos kansa on julmaa, sellaisia ovat myös kanankunnan lait ja johtajat. Omena ei putoa kauas puusta. Ja kun leijonat esiintyivät Colosseumilla, yhden syödessä kädestä ja toisen vangin lonkasta, yleisö ei ollut kauhuissaan eikä yhteen ääneen paheksunut ”Häh, miksi Caesar pakottaa meidät katsomaan näin kauheita juttuja?”, vaan he nauttivat esityksestä täysin rinnoin.

Samaan tapaan brutaali poliisiväkivalta viime kädessä nousee kansasta. Loppujen lopuksi jokainen joka liittyy poliisiin, on osa kansaa - ainakin liittymiseensä asti. Ei ole mikään ihme, että hollantilaiset poliisit ovat sellaisia söpöläisiä kuin ovat. Rikoksista ei rangaista Thaimaassa ja Malesiassa kuten Alankomaissa, koska väestön mielenlaatu ei ole sama. Hirch Ballin voisi yrittää kaikin keinoin saada voimaan lakeja, joiden mukaan huumeriippuvaisten kädet katkaistaan tai homoseksuaalit kastroidaan, mutta hän ei onnistuisi siinä.

Miksi ei? Koska sen enempää systeemi, poliisi, kuin väestökään eivät hyväksyisi niitä. Ne voisivat mennä läpi Turkissa tai Marokossa. Monissa yhteiskunnissa kuolemantuomio voi seurata vähäisemmistäkin rikoksista, sellaisista kuin huumeiden hallussapito, poliittiseen oppositioon kuuluminen tai jopa uutisten julkaiseminen - yksinkertaisesti, koska massojen mielenlaatu on ”barbaarinen” (kuten rouva Thatcher asian ilmaisi).

Tältä pohjalta voimme päätellä (tylsästi ilmaisten) Yhdysvaltojen sekavan oikeusjärjestelmän todistavan, että amerikkalaiset itse ovat sekaisin; ja samalla tavoin, että jatkuvat sodat muslimimaiden välillä osoittavat muslimien itse - eikä vain heidän johtajiensa - olevan aggressiivisia.

Ja se myös selittää miksi heinäkuun 15. 1977 tuhannet saudimiehet muodostivat valkokaapuisen ympyrän, katsellakseen kuinka islamin miekka katkaisee pään yhdeltä heidän prinsessoistaan - tosin ei yhdellä iskulla - koska hän oli nukkunut Beirutissa tapaamansa pojan kanssa. Sama voisi muuten tapahtua Jordaniassa, Omanissa, Jemenissä ja monissa muissa kansakunnissa, vaikka toisaalta Iranin hallitus suosii sellaisia muodikkaampia rangaistuksia kuin naisten kuoliaaksi kivittäminen rangaistukseksi aviorikoksesta (Quam, elokuun 1.1989).
Tuollaiset jutut ovat suuri kansanhuvi.





Sinun tulee repiä se mitä kudot

Jokainen kokonaisuus on vain osiensa summa. Ei voi vaihtaa puolia Mersun osista Skodan osiin ja kutsua lopputulosta Mersuksi.

Kun päästetään näin paljon ulkopuolisia kansakuntaan, muutetaan kyseisen kansakunnan väestöä, ja lopulta kansakunta itse. Se ei välttämättä ole huono idea, koska elämä olisi tylsää, jos mikään ei koskaan muuttuisi ja tanssisimme vieläkin vain foxtrottia.
Mutta taantumista menneisyyteen pelkän muutoksen vuoksi näyttää kuitenkin olevan mahdotonta puolustaa - ja muutosten suunta on takapajuinen, koska maahan muuttavat ihmiset ovat takapajuisia.

Sitä paitsi Alankomaiden kansainväliselle lentokentälle Schipholiin saapuvilta ihmisiltä ei kysytä: ”Hyvää iltapäivää, onko teillä mukananne mitään kiellettyä kuten tuliaseita, huumeita, väärä mielenlaatu tai muuta maahantuontikiellon alaista? Ja olisitteko hyvä ja seisoisitte tuon koneen alla? Haluaisimme mitata adrenaliinireaktionne 200 kysymykseen, joiden avulla samalla myös luokittelemme ajattelutapanne.”

Ongelma on se, että ei tehdä mitään, jotta otettaisiin erilleen halutut vastustettavista, kapinalliset sopeutuvista ja vaaralliset harmittomista tulijoista : kaikki pääsevät sisään.
Ilmiötä A = B ei myöskään huomioida.
”Ulkomaalaiset, pakolaiset, rikolliset ja terroristit perheinenne, tulkaa sisään! Ainoa ehto on, että te haluatte sitä.”

Vaikka hyväksymmekin, että kansat ovat vastuussa kaikista maailman vääryyksistä, emme ole vieläkään määritelleet käsillä olevaa asiaa tarpeeksi selkeästi : Todellinen väärintekijä maailmassa on kansan mielenlaatu.

Nyt nämä ihmiset tulevat suurina määrinä Alankomaihin mukanaan se sama mielenlaatu, joka aiheuttaa niin paljon tuhoa heidän omissa maissaan. Se mielenlaatu leviää hollantilaiseen yhteiskuntaan ja lopulta hollantilaiset nousevat vastustamaan sitä. Ja koska elämä koostuu kaikesta mitä koemme syntymän ja kuoleman välissä, niin jos se, mitä koemme ei enää ole hollantilaista, meidän elämämmekään ei enää ole hollantilaista.

Meidän olisi parasta valmistautua kiinalaiseen mielenlaatuun, joka on vastuussa demokratialiikkeen verisestä tukahduttamisesta 1989, turkkilaiseen mielenlaatuun, joka kiduttaa vankeja (kuten elokuvasta Keskiyön pikajuna näkee), englantilaiseen mielenlaatuun, joka metsästää silkasta huvista ja haluaa kuulua 'ylempiin luokkiin', intialaiseen mielenlaatuun, joka perinteenään polttaa leskiä, vietnamilaiseen mielenlaatuun, joka alisti amerikkalaisia sotavankeja mitä kauheimpiin kidutuksiin, ja amerikkalaisten samanlaiseen mielenlaatuun, joka vuorostaan huusi täynnä innostusta: ”Polttakaa se, polttakaa se!” - onnettoman Ted Bundyn ollessa istumassa perseelleen johtamaan 20.000 voltin sähkövirtaa tuolissaan.

Jokainen näistä mielenlaaduista on jo läsnä Alankomaissa. Kansan sisältö on muuttunut, joten koko kansa tulee muuttumaan siinä mukana. Ja kun ottaa huomioon Italian mafian, IRA:n ja muut Euroopan rikolliset niin Euroopan Unionin ei tarvitse edes hikoilla hoitaakseen homman kotiin.





Kulttuurin tuhoaminen

Kansakunnan muuttuessa – tai ehkä pitäisi puhua rappeutumisesta - sen politiikka, oikeuslaitos ja tietenkin kulttuuri muuttuvat mukana. Ja mehän olemme kaikki tarpeeksi teräviä ymmärtämään, että kulttuuri on taidetta, musiikkia, muotia, tanssia, keittiön erikoisuuksia, arkkitehtuuria, ym. eli kaikkea sellaista mikä on varsin konkreettista ja siksi helposti puolustettavaa.

Mutta on toisenlaistakin kulttuuria, joka herätti uteliaisuutta WVC:n ministeriössä ja yllätti minut kun tapasin herra A:n alkuvuonna 1990. Sellaista kulttuuria ei voi koskettaa, valokuvata, rekisteröidä tai edes määritellä millään selkeällä tavalla. 'Antropologinen kulttuuri', kuten A sitä nimitti, koostuu kansakunnan rehellisyydestä, turvallisuudesta, onnellisuudesta ja kodikkuudesta, toisin sanoen : ilmapiiristä ja siitä kuinka ihmiset sen tuntevat.

Itse olettaisin, että juuri siihen meidän pitäisi keskittyä. Eikö kuitenkin ole niin, että antropologinen kulttuuri määrää sen, mitä materiaalinen kulttuuri voi saavuttaa? Hollantilainen kulttuuri on hollantilaista, koska hollantilaiset elävät Alankomaissa ja tuntevat itsensä hollantilaisiksi. Siksi on arvotonta fiktiota kuvitella, että hollantilainen kulttuuri voisi säilyä, kun Hollannin kansa muuttuu.

Ei voida odottaa Kiinan omaksuvan Hollannin kulttuuria, tai belgialaisten indonesialaista - ne olisivat vain hengettömiä kopioita. Eikä voi odottaa hollantilaisten jatkavan pyöräilyä, vanhanaikaisten talojen rakentamista, ja ymmärtämyksen osoittamista rikollisille, kun kansa on muuttunut niinkin paljon, että se haluaa Ritari Ässiä, pilvenpiirtäjiä ja kuolemantuomioita kivittämällä ja hirttämällä. On ihmisiä, jotka eivät usko kulttuuriin - heidänkin mielipiteensä ansaitsee kunnioituksen. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja ihmiset lakanneet uskomasta sankareihin, isänmaanrakkauteen, sotilaalliseen voimaan, monarkian kunnioitukseen tai kulttuuriin. Mutta samalla kun heidän mielipiteensä on järkevä, ymmärtävätkö he itse, että kulttuuri johon he eivät usko, ei ole se kulttuuri, josta heidän tulisi olla huolissaan?

Koska, jos he eivät esimerkiksi usko brutaaliin poliisiväkivaltaan, niin silloin heidän täytyy uskoa ystävällisiin poliiseihin. Ja jos ystävällinen poliisilaitos on suora seuraus hyvästä kulttuurista, niin silloin heidän joko pitää uskoa tuohon kulttuuriin - tai pitää päänsä kiinni brutaalista poliisiväkivallasta.

Usko yhteen sekoitettuun yhteiskuntaan, jossa useat erilaiset kulttuurit nauttivat suojelua, on aikamme suurin harha. Se on melkein kuin joku sanoisi rakastavansa hylkeitä ja pitävänsä siitä syystä niin monia kiedottuna kaulansa ympärille.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta.

Sellaiselta EU-kulttuuri tulee tulevaisuudessa näyttämään.

Voin nähdä sen edessäni : kaikki maailman ihmiset samannäköisinä, samaa kieltä puhuen. ”Mistä olet kotoisin?”, ”Maa-planeetalta.”. ”Ah, niinpä.”. Kuinka ihmeellinen maailma se olisikaan! Minne hollantilaiset menisivät lomakuumeen iskiessä? Tai kuvitelkaa joskus vuoden 1992 jälkeen jalkapallo-ottelua Saksan ja Alankomaiden kesken, jossa yhdeksän Alankomaiden joukkueen pelaajaa olisi saksalaisia, sekä toisinpäin. Millaisia lippuja kannattajat heiluttaisivat? Keitä he ylipäätään olisivat?

Jätän kuitenkin ulkomaalaisten yleensä muodostaman kulttuuriuhan sikseen, ja keskityn muslimien muodostamaan uhkaan, joka on myös poliittinen uhka ja rajoittaa paletin värit kahteen. Voimme hyvin merkitä hollantilaiset keltaisella ja muslimit punaisella, symboloimaan odotetusti ”pehmeää” ja ”kovaa”. Teelusikallinen keltaista punaisella täytettyyn ämpäriin ei sitä muuta. Sama toisinpäin, ja ämpärillinen keltaista ei enää koskaan näytä samalta.
On paljon helpompaa tehdä rehellisestä epärehellinen ja rauhallisesta hermostunut kuin toisinpäin, tai on helpompi tulla riippuvaiseksi huumeista huonossa seurassa kuin päästä niistä eroon hyvässä seurassa, ja lopuksi : kovan ihmisen on helpompi hallita pehmeää ihmistä kuin toisinpäin.

On vain luonnollista, että muslimien kulttuuri tulee hallitsemaan hollantilaista kulttuuria eikä päinvastoin. Ei siksi, että se olisi tarkoitus tai edes kenenkään tavoite, vaan vain siksi, että niin asiat tulevat menemään.

Olkaa varuillanne, koska hollantilaiset uskovat kulttuuriin, ja ovat valmiit uhrauksiin sen puolesta. Sormen uhraamisenen toisen sormen vuoksi ei hätkähdytä, mutta koko käden uhraaminen sormen puolesta kuulostaa jo häijyltä. Hollantilaiset eivät kuitenkaan tässä asiassa tunne rajoja, itse asiassa he sanovat: ”Me haluamme kuolla sormen vuoksi.”, unohtaen, että heidän kuollessaan sormikin kuolee. Tuollainen asenne tässä kysymyksessä johtaa hollantilaiset uhraamaan rehellisyytensä, kotoisuutensa, rennon luonteensa ja - loppujen lopuksi ja väistämättä - jopa sen niin kutsutun suvaitsevaisuutensakin, josta kaikki alkoi.

He tulevat yksinkertaisesti uhraamaan oman kulttuurinsa suojellakseen islamilaista kulttuuria. Joka näyttää järjettömältä jo siksi, että se kulttuuri on jo hyvässä suojassa niissä maissa, joista muslimit tulevat. Heidän suojelemisensa Alankomaissa on yhtä mielekästä kuin Pohjoisnavan uhanalaisten jääkarhujen syöttäminen Intian uhanalaisille tiikereille.





Tämänhetkinen tulevaisuus

Alkaessani ymmärtämään hollantilaisia tulin siihen johtopäätökseen, että vain Alankomaissa - jos se olisi ymmärtänyt suojella itseään - olisi saavutettu niin korkea kehityksen taso, että siellä olisi suljettu vankilat ja jätetty rankaiseminen omatunnolle. Kaduilla alastomana käveleminen olisi normaalia, kaupat olisi varustettu itsepalvelukassoilla, poliisivoimat olisi lakkautettu, saastuminen vähennetty minimiin, tuotanto olisi pelkkää käsityötä ja väestö vähenisi miljoonaan ihmiseen, jotka kaikki eläisivät kesähuviloissa.

Olisiko tuo ollut mahdollista? Vaikuttaa olevan liian myöhäistä ihmetellä. Tietyllä tavalla on väärin ja jopa vaarallista tehdä ennustuksia kansakunnasta, koska kukaan ei tiedä mitä olisi kussakin vaihtoehtoisessa tulevaisuudessa tapahtunut, ja joskus tapahtuu käänteitä parempaankin päin. Toisaalta, jos olisin vuonna 1642 kirjoittanut kirjan varoittaen siinä ihmisiä metsien kaatamisesta ja ilman saastuttamisesta, olisin viettänyt loppuikäni lainaillen Galileon sulkakyniä; tai jos olisin kirjoittanut 20 vuotta sitten, että muslimit Alankomaissa tekisivät kapinan jotain kirjailijaa vastaan, niin olisin enintään päässyt mukaan vain Tommy Cooper Shown ensimmäiseen osaan.

Ei tarvitse olla ruudinkeksijä laskeakseen, että kaksi potenssin kaksi on neljä, neljä potenssiin kaksi on kuusitoista, ja kuusitoista potenssiin kaksi on kaksisataaviisikymmentäkuusi - joten näyttää aika ilmeiseltä miten asiat hollantilaisten kannalta tulevat menemään.

Ei myöskään ole yllätys se hollantilaisten järkeily, että heidän on hyväksyttävä olemassa oleva kaksi, mutta ei uhkaavaa neljää - ja sitten kun neljä on totta, hyväksyä se neljä, mutta ei kuuttatoista jne. Sellaisten artikkelien ilmestymisen perusteella , kuten turkkilaisen Ibrahim Gormezin kirjoittama 'Me pilasimme mahdollisuutemme' (Lähde De Telegraaf, maaliskuun 31. 1990) - jonka otsikko puhuu puolestaan - vaikuttaa turvalliselta olettaa, että kaksi ei koskaan johda kahteensataanviiteenkymmeneenkuuteen.

Turvallista - ehkä. Totta - tuskin. Pelkästään artikkelin ilmestyminen monivärisenä kokosivuna todistaa, että sellaiset sanat turkkilaisen suusta ovat harvinaisia. Itse en uskoisi josko kuusikaan muuta turkkilaista Alankomaissa olisi samaa mieltä kirjoittajan kanssa.

Omasta mielestäni surullinen totuus on, että yhtä varmasti kuin maailman väestöräjähdys tulee jo lähitulevaisuudessa nostamaan maailmaan väkiluvun 20 miljardiin, yhtä varmasti tulee muslimien läsnäolo Alankomaissa osoittautumaan purkamattomissa olevaksi aikapommiksi - ellei rajuihin toimenpiteisiin ryhdytä.

Itse asiassa : miksi oikeastaan puhumme ennustuksista, tulevaisuushan on jo täällä. Alankomaat ei enää ole se entinen turvallinen kansakunta, jossa tyttö saattoi yksin kävellä läpi öisen puiston, missä etuovet pidettiin auki, tai ne pystyi aukaisemaan vetämällä postiluukun läpi pujotetusta narusta, missä ihmiset liikkuivat omassa naapurustossaan tietämättä mitään pelosta tai vaarasta.

Kaksi lensi jo ohi kuudentoista. Välikohtaukset, joita 30 vuotta sitten ei kyetty kuvittelemaan, ovat tänään arkipäivää.





Mahdotonta eilen – normaalia tänään

Kauppoja on suljettuina tai ikkunat rikottuina, kukaan ei uskalla laittaa Saatanallisia Säkeitä näyteikkunaan, yksikään ihminen ei uskalla lukea sitä raitiovaunussa tai tulla nähdyksi se käsissään kadulla.

Ja kun van Kootenin ja de Bien suuret suut olivatkin äkkiä liian pieniä heittämään vitsiä asian ohittamiseksi, Bijenkorfin tavarataloketju luopui häntä koipien välissä omista periaatteistaan Rushdien jutun kehittyessä. Amsterdamin kaltaisissa kaupungeissa on jo marokkolaisten nuorten järjestäytyneitä jengejä, jotka liikkuvat öisin kaduilla, tappelevat, aloittavat pieniä mellakoita ja häiritsevät jo muutenkin harvinaista rauhaa.

On joitakin kaupunginosia, joissa hollantilaiset eivät enää uskalla tehdä mitä haluavat, eivät voi pukeutua makunsa mukaan, eivät voi sanoa mitä heitä huvittaa sanoa, ja joissa he elävät yhä enemmän ja enemmän eräänlaisessa kotiarestissa ilman jälkeäkään vanhasta kodikkuudesta - näitä voidaan jo pitää menetettyinä alueina.

Sen lisäksi kaikissa suurissa kaupungeissa on tusinoittain surinamilaisia ja pakistanilaisia kauppaamassa ”Psst, hassista, kokaa, matkoja.” joskus väkisin, elleivät he sitten ole liian kiireisinä ahdistelemassa vanhuksia ja etenkin tyttöjä, jotka kävelevät nopeammin pitkine kasvoineen ja pelokkaine silmineen, tietämättöminä tunteidensa näkyvyydestä.

Toiset hollantilaiset, jotka elävät sikoläteissä - joiksi muslimit aina muuttavat asuinrakennukset -lähtevät yksi kerrallaan. Ne jotka eivät muuta pois ja uskaltavat vielä kulkea ulkona, kantavat mukanaan veistä itsepuolustukseksi. Hollantilaiset - tarkoitan siis niitä, joilla vielä ei ole kahta metriä multaa päällään - ovat kaiken kaikkiaan muuttuneet pelokkaaksi kansaksi, joka ei uskalla tehdä pilaa muslimeista, loukata heitä, huiputtaa heitä, kritisoida tai opastaa heitä.

Muslimien läsnäolon voi tuntea joka ikinen päivä. Kun heidät ohittaa, he katselevat uskaliaasti, jos puhuu puhelinkopissa, he hakkaavat ovea; jos sanoo ”ala vetää”, saa kiihkeän opetuksen elekielellä; jos vastaa samalla mitalla, niin seuraa toinen oppitunti veitsen kera.

Kun heitä tapaa, he eivät koskaan esittele itseään ensin. Jos heidän kanssaan ryhtyy liiketoimiin he tekevät kaikkensa huijatakseen ja heillä on tuhansia vaatimuksia. Jos ajelee yöllä Rotterdamissa, näkee vain muslimeja hengailemassa kaduilla. Karnevaaleissa Amsterdamissa tai Padolla uuden vuoden aattona näkee vain muutamia hollantilaisia muslimien seassa.
Jos muslimien kanssa väittelee, saa välittömästi heidän ystävistään ja perheenjäsenistäänkin vihollisia vuosikausiksi. Heidän ilmoitukseensa vastaaminen johtaa työskentelyyn huonoissa oloissa Mandemaker kujalla lähellä Damrakia. Nykyään suihkussa käynti julkisessa kylpylässä saa paikan omistajan pyytämään, että viemäriin ei paskannettaisi.

Ja aivan kuin kaupunkien sotku ei olisi tarpeeksi, täytyy myös perustuslain murtua. Muslimit ottavat tyttärensä kouluista vuotta ennen laillista ikää suojellakseen heidän teini-iän neitsyyttään, hakkaavat kiitollisia naisiaan, jotka siirtävät perinteen lapsilleen, käyttävät naisiaan vangittuina palvelijoina - jollei orja nyt ole parempi sana - ja vähät välittävät lasten hyväksikäyttöä ja naisten tasa-arvoa koskevista laeista.

Samaan aikaan rikollisuus, kuten tiedetään, on noussut huimaavasti. Alankomaat on varkauksien, väkivallan ja murtojen kohdalla viimein saavuttanut himoitun Euroopan ykköstilan: vuonna 1989 26,8 prosenttia Hollannin väestöstä joutui rikoksen uhriksi. Ja CBS:n tilastot osoittavat, että suhteessa koko väestöön ei-hollantilaiset tekivät 6–13 kertaa enemmän rikoksia kuin hollantilaiset.

Mutta rehellisyydestään huolimatta hollantilaiset kääntävät katseensa pois. He mieluummin tukehtuvat hermostuneeseen viheltelyynsä kuin myöntävät, ketkä ovat vastuussa rikollisuuden räjähdyksenomaisesta lisääntymisestä - ja sen, kuinka ärsyyntyneiksi ja lyhytpinnaisiksi kaikki tuo heidät tekee.

Kokonaan toinen rikos on loputon keskustelu Alankomaiden työttömyydestä, kun 100.000 koulutettua metalli- huolinta-, rakennus- ja puhtaanapitotyöläistä istuu kotonaan raapimassa harmaita hiuksiaan sohvalla - saman määrän laittomia siirtolaisia ollessa töissä samoilla aloilla työvoimaviranomaisten tutkimusten mukaan (lähde: Teletext News, heinäkuun 28.1990).





Rottia nurkissa

Joka vuosi on yhä enemmän hollantilaisia – tilastojen mukaan jo yli 100.000 – jotka ovat täynnä turhautuneisuutta omaan elämäänsä, lisäksi ehkä jo muutama miljoona muuta, jotka eivät hyväksy asioiden kehityssuuntaa. Sata tuhatta hollantilaista, jotka elivät kuin normaalit, rauhalliset ihmiset omassa rauhallisessa maassaan eläen omalla tavallaan - kunnes huuhtoutuivat muslimien tulvaan eivätkä äkkiä enää olleetkaan normaaleja ihmisiä vaan rasisteja.

Nuo hollantilaiset on käytännössä ajettu nurkkaan, jossa heitä nyt muslimien toimesta syytetään muslimivastaisiksi - samalla kun kyseenalaisen filosofian nimissä muutama satatuhatta muslimia on tehty onnellisiksi muutaman miljoonan hollantilaisen onnen kustannuksella.

Rasismi käsitteenä on yhä kahlittu nimeen, jonka mielelläni jättäisin mainitsematta. ”Voi kuinka ikävää”, hollantilainen huokaa, ”Janmaat on taas alahuoneessa.” He kiertelevät sitä totuutta, että alahuoneeseen on palannut vakaumus, ei vain mies. Kysymys ei ole, onko Janmaat päätön kana vai Einstein, elävä tai kuollut, vaan mitä ihmisen on täytynyt ajatella ja läpikäydä ennen kuin hän ovat päätynyt - viime vaihtoehtonaan - äänestämään tuota miestä, varsinkin, kun ottaa huomioon sen syyllisyyden, jota koko kansakunta kasaa hänen päälleen ja jonka kanssa äänestäjien on elettävä.

Ja mitä useampi hollantilainen äänestää äärioikeistolaisia puolueita, sitä selvemmin nähdään, että kansakunta kärsii. Vai soittavatko ihmiset muka neuvontapuhelimiin kysyäkseen: ”Hyvää huomenta, tässä on Harry. Olen kusipää, ketä minun pitäisi äänestää tällä kertaa?” Jää jotenkin kiusalliseksi tosiasiaksi, että vasemmistopuolueet loivat olosuhteet, joissa oikeistopuolueiden on hyvä vahvistua.

On sitä paitsi väärin ja julmaa, että enemmistö 'hyvistä' hollantilaisista nojailee mukavasti tuoleissaan siisteissä pikkukaupungeissaan, tietämättöminä siitä mitä tapahtuu suurissa kaupungeissa, joissa väestö toimii kuten sirkuksissa käytetyn voimankoetuslaitteen pää – sellaisen johon lyödään lekalla. Toivon, ettei noille vihreille hollantilaisille koskaan selviä, mitä heillä on omatunnollaan.

Itse muuten joskus kuvittelen - olettaen tosin olevani väärässä - että Hollannissa joillakin 'vihreämmistä' päättäjistä on jossain mielensä pimeässä sopukassa jotain kaunaa hollantilaisia kohtaan. Henkilökohtaista turhautumista tai kateutta, joka tekee kiihottavaksi kaataa koko onnettomuuden oman kansakunnan niskaan.

Mutta eikö tässä olekin jotain ironiaa? Tulin maahan aikomuksenani hyötyä teistä, minä hyväksikäytän teitä, minä järkytän teitä, otan teidän työnne, ja te näette bussin likaisen ikkunan läpi minun ajavan ohi kalliilla autollani, jonka te olette maksaneet.
Yritätte hillitä itseänne, mutta kun mittanne tulee täyteen ja avaatte suunne, kuka silloin on vaikeuksissa? Te itse.

Olen pahoillani hollantilaiset, mutta teitä on huijattu. Älkää huoliko, jatkakaa vain poloneesianne, karnevaalejanne, tai vaihtakaa kaupalliselle kanavalle. Mutta seuraavan kerran, kun kyllästytte sossun liksaanne, kiipeätte alas rappuset masentavalta ullakoltanne ja matkustatte turvattomalla junalla Haagiin protestoimaan 1,5 miljoonan maanmiehenne kanssa sosiaaliturvan jatkuvaa huononemista vastaan - tai seuraavan kerran kun luette puukotuksesta tai joudutte itse sellaisen uhriksi - niin ymmärtäkää, että olette itse pyytäneet sitä.

Ja kuinka

Tässäpä lahjat joita Joulupukki tuo Prinsessa Ruususelle:

*Homoseksuaalit pelkäävät ilmaista seksuaalisuuttaan.

*Alastomuutta ja muita loukkauksia islamia vastaan ei enää sallita televisiossa tai julkisuudessa.

*Rikollisuus tulee yhä lisääntymään.

*Hollantilaiset omaksuvat rikollisen käytöksen.

*Rikoksista rangaistaan kovemmin.

*Tulee uusia, muslimien vaatimia kansallisia lakeja.

*Silminnäkijätodistusten arvo oikeudessa laskee.

*Masentuneiden ihmisten määrä ja itsemurhat lisääntyvät.

*Korruptio alkaa saada epidemian muotoja.

*Alkoholin julkinen käyttö kielletään.

*Hollantilaisista tulee ärtyneitä ja lyhytpinnaisia.

*Viaton katse hollantilaisten silmistä katoaa.

*Hollantilaiset työntekijät potkitaan töistään.

*Monet muslimiryhmät joutuvat konflikteihin.

*Hollantilaisten rehellisyys ja keskinäinen luottamus katoavat.

*Hollantilaisten kotoisuus, huumorintaju, ja vapauden kaipuu häipyvät.

Jotkut yllä olevista ennustuksista eivät ole itsestään selviä, joten katsotaan paria niistä lähemmin esimerkkeinä siitä, kuinka muutokset tapahtuvat.

Rikoksista rangaistaan kovemmin:
Alankomaiden lievien rangaistusten ilmapiiri riittää pehmeälle Hollannin kansalle, ne tasapainottavat toisensa täydellisesti. Kolmannen maailman ihmisille lievät rangaistukset ylellisissä vankiloissa näyttäytyvät pelkkänä sosiaaliturvana, joka vetää puoleensa miljoonia vankeja kuukausittain.
Rikollisuuden jatkaessa kasvuaan on otettava käyttöön kovemmat vastatoimet, jotka koskevat myös hollantilaisia. Se on vasen koukku suoraan hollantilaisten rehellisyyteen, luottamukseen, rauhantahtoisuuteen, sosiaaliturvaan, työilmapiiriin ja kaikkeen vastaavaan, yhtä kovaa.

Hollantilaiset työntekijät potkitaan töistään:
Alankomaiden työolosuhteet ovat ainutlaatuisia. Hollantilainen on tottunut työskentelemään rennosti ystävällisessä ympäristössä, joissa suhteet työtovereihin, katsekontaktit ja ilmapiiri ovat paljon rahaa tärkeämpiä. On hämmästyttävää kuinka luontevasti ja epävirallisesti, kuinka epäfanaattisesti ja kuinka epäjapanilaisesti hollantilaiset käyttäytyvät töissään.
Muslimityöläinen (vähän niin kuin amerikkalainen, englantilainen, tai melkein mikä tahansa muu työläinen) on rahan riivaama. Hän tulee - energisempänä ja innokkaampana - yrittämään paljon kovemmin ansaita rahaa, miettimään ilkeitä temppuja, valehtelemaan, pettämään ja tekemään kaikkea mitä tahansa sitten eteenpäinpääsy vaatiikin. Seurausten ymmärtämiseen ei tarvita paljon keskustelua.

Hollantilaisten kotoisuus, huumorintaju, ja vapauden kaipuu häipyvät:
”Oletko hollantilainen? Oletko varma? Kuinka sinut on kasvatettu? Millä tavoin ajattelet? Rupeatko aggressiiviseksi, jos kaadan kahvia vaatteillesi?”
Emme kysy tällaisia kysymyksiä koska aivomme - jos ne ovat hollantilaiset - tietävät jo vastaukset. Sama koskee lähtemistä kävelylle, liikennekäyttäytymistä, junassa istumista, kauppaan astumista ja niin edelleen. Alitajuinen yhteys ja melkein aina täyttyvät odotukset hollantilaisten kesken aiheuttavat sen, että he osallistuvat johonkin ainutlaatuiseen, jota voisi kutsua kodikkuudeksi, mitä ihmiset maailman muista osista eivät tunnista, eivätkä siten voi siihen osallistua. Heillä ei ole sille edes nimeä sille - 'kodikas' on vain huono käännös hollannin kielen sanasta. Kodikkuuden sisältö on vahvasti sidoksissa huumoriin ja vapauteen.
Vain pieni särö vitsin spontaanisuudessa, ele, huudahdus, joku häiriintyy - ja plops, sinne meni saippuakupla.

Vapauteen liittyen voi antaa kaikenlaisia oikeuksia kansalle ja yrittää vakuuttaa heitä rummuttamalla heidän kalloihinsa television kautta sitä tosiasiaa, että he elävät vapaassa kansakunnassa, mutta se on hyödytöntä jos ihmiset pelkäävät nousta puolustamaan oikeuksiaan - tai kuten Torontossa, eivät vain tunne olevansa vapaita.


Hymyilet turkkilaisen vaimolle ja saat nyrkistä.
”Hei mies, me olemme Alankomaissa”, muistutat tyypille ja 'Wham', tulee toinen isku.
”Hei lopeta tuo, se on vastoin pykälää 42.” ja 'Pam' - nyt se on yläkoukku.
”Nyt hei, tämän on syytä loppua!” 'Boing', vaihteeksi potku.
”Meillä on täällä sananvapaus, sinä kai tiedät sen?” ja 'Zap', karateisku viimeistelee homman.

Kumarrut, keräät hampaasi kadulta ja kiirehdit eteenpäin. Haagissa pääset sinnikkään yrittämisen jälkeen tapaamaan pääministeri Lubbersia ja levität hampaasi hänen pöydälleen. Aateliskruunu säkenöi.
Lubbers: ”Kuunnelkaapa minua, hyvä mies. Lakimme takaavat yhä edelleen sananvapauden, joten minulla ei ole pienintäkään käsitystä siitä mistä te oikein valitatte.”

Näyttää muutenkin siltä, ainakin hollantilaisten ollessa kyseessä, että ollaan hiljalleen liukumassa elämään, jossa konseptit, ideat ja visiot ovat todellisuutta tärkeämpiä.
Hikoiltuaan koko päivän töissä kuin siat hollantilaiset tarvitsevat vahvistuksen televisiosta, että todellakin oli 28 astetta ennen kuin he voivat sanoa: ”Hemmetti, että oli kuuma päivä.”
He kävelevät kadulla höyryävän koiranpaskan vieressä myynnissä olevan taulun ohi edes huomaamatta sitä, mutta pudottavat melkein silmänsä ihastuksesta katsellessaan hienostuneesti järjestetyssä näyttelyssä samaa maalausta.
He käyttävät mieluummin kameraa kuin silmiään.
He pelkäävät kutsua järjestettyjä avioliittoja tai päitään paukuttavia sikhejä typeriksi koska nuo asiat on suojeltu sanalla kulttuuri.
Heille kerrotaan mitä pitää tuntea ja miten pitää ajatella.
Kahvi maistuu hyvältä, kukkaset ovat kauniita, ja Alankomaiden suhteen kaikki menee hyvin.

Ja ehkäpä robotin elämä olisikin paljon helpompaa.





Venäläistä rulettia

Oudointa koko jutussa on kysymys : miksi hinnalla millä hyvänsä oli tarpeellista ottaa se riski, että laajamittainen muslimisiirtolaisuuden aalto iskee Alankomaihin. Elämässä on tietysti tilanteita, joissa riskejä pitää ottaa, mutta vain silloin, kun muita vaihtoehtoja ei ole.

Loppujen lopuksihan on niin, että jos sisilialaisia ei olisi päästetty Yhdysvaltoihin niin mafia ei olisi terrorisoinut kansakuntaa vuosikymmeniä ja Kennedy olisi voinut elää tarpeeksi pitkään tehdäkseen Amerikasta paremman paikan.

Ellei muslimeja olisi päästetty Englantiin, he eivät olisi voineet polttaa kauppoja Lontoossa tai hyökätä englantilaisten periaatteita vastaan, eivätkä he olisi voineet varastaa ydinaseiden laukaisumekanismeja tai viedä ulkomaille jättimäisiä tykinpiippuja, jotka lähtivät maasta yhtä hyvin naamioituneina kuin niiden viejät sinne saapuivat.

Tämän ei pidä kääntää huomiota kiinalaisista, jotka salakuljettavat Alankomaihin tonneittain heroiinia joka vuosi, joilla on oma mafiansa harrastamassa kiristystä, prostituutiota, uhkailua ynnä kaikkea muuta sellaista.


Seuraava kysymys onkin : miksi Alankomaissa on luotu sellainen tilanne, jossa rotuviha voi kukoistaa? On esimerkiksi hyvin mahdollista, että kaksi ihmistä jotka eivät pidä toisistaan, mutta ovat pakotettuja elämään yhdessä lasten vuoksi, päätyvät vihaamaan toisiaan. Rotuvihaa japanilaisten ja meksikolaisten kesken on vaikea kuvitella. Marokko ja Turkki eivät kärsi viiden miljoonan hollantilaisen aiheuttamista ongelmista, eivätkä heidän lehtensä ole täynnä juttuja, joissa kyseistä tilannetta arvostellaan tai puolustetaan.

Ydinaseet ovat vaarallisia. Ei ole väliä kuinka vahvoja ovat varotoimenpiteet, eikä ole väliä miten asiaa argumentoidaan, niin kauan kuin planeetta on täynnä ladattuja ydinaseita, vaara on olemassa. Samalla tavoin, huolimatta kaikesta väittelystä ja keskustelusta, riski hollantilaisten ja muslimien välisestä yhteenotosta pysyy.

Hollantilaiset on pakotettu tähän suhteeseen, joka on kuin tulitikun ja kaasupilven välinen suhde. Keittiön pientä tulitikkua syytetään räjähdyksestä - vaikka tosiasiassa kaasun ei olisi pitänyt olla keittiössä.

Mikäli katsomme kaikkia iranilaisia, pakistanilaisia, liberialaisia, saudeja, irakilaisia, turkkilaisia, marokkolaisia, jne., sekä sitä kuinka paljon vapauksia heillä täällä on, ja vertaamme sitä siihen kuinka paljon hollantilaisia elää heidän maissaan ja kuinka paljon heidän vapauksiaan niissä on rajoitettu, ja vielä sitä millaiset olosuhteet, kommunikaatiotavat, tiedotusvälineet, terroristit, vakoojat ja salaiset agentit tarvitaan tämän kokonaistilanteen vakaana säilyttämiseen, on helppo nähdä kenelle jää tyhjä pää käteen tässä lukumääräisesti epätasa-arvoisessa köydenvedossa.





Alasajon kurssi

Se alkaa luonnonlakien haastamisella, kun kaksi perusteiltaan täysin erilaista maailmaa on tuotu samaan hyvin rajalliseen paikkaan kokeilun nimissä.

Toisella puolella ovat pehmeät hollantilaiset hukkumassa omatuntonsa ja syyllisyytensä mereen ja toisella puolella kovat muslimit, keskiaikaiset ryöstäjät, ihmiset, jotka eivät kanna troijalaisissa kehoissaan ainoastaan kulttuuriaan vaan myös korruptiota, verilöylyä, epätoivoa, surua ja tuhoa, ja jotka nyt vielä näyttävät vaarattomilta kuin sinappikaasupommi valtameren pohjassa. Tilanne voi tuoda monen mieleen Pearl Harbourin sinä päivänä jolloin japanilaiset sanoivat: ”Yllätys!”

Muslimien käytös ei vielä ole kehittynyt täyteen mittaansa ja sitä voidaan verrata kerhossa noviisina olevan pojan käytökseen. Ottaa aikansa ennen kuin jää on murrettu ja hän alkaa toimia rennommin, kunnes hänen todellinen luonteensa tulee lopulta näkyväksi. Juuri tällä tavoin useimmat muslimit Alankomaissa ovat tietoisia itsestään ja varovat haastamasta hollantilaisia.

Mutta, kun aika kuluu ja he jatkuvasti saavat voittoja, kuten omia kouluja, yliopistoja, moskeijoita, sairaaloita, kylpyrantoja, uima-altaita, urheilukeskuksia ja mitä tahansa he nyt osaavat vaatia, heidän ujoutensa vähenee tasaisen varmasti ja itsevarmuus lisääntyy.

Muslimit tunkevat Koraanin lastensa korvista sisään, aivopesevät heitä suljettujen ovien ja verhojen takana, jotta he alkaisivat vihata hollantilaisia ja nähdä heidät vihollisinaan.
Tätä tarkoitusta varten heille on tarjottu omat koulut, joissa he voivat ilman mitään häiriöitä valmistaa näitä muslimi-pommejaan .

On toinenkin tuotannonala, joka tuottaa islamia paljon nopeammalla ja järjestäytyneemmällä tahdilla, kuin mihin hollantilaiset äidit kykenevät. Tämän eron vuoksi (kuten myös syystä, että 75 prosentissa avioliitoista muslimit tuovat puolison kotimaastaan) muslimipopulaatio lopulta syrjäyttää hollantilaisen populaation.
Kuten Alhaaj Firdous (Panorama, maaliskuu 1989) on jo sanonut: ”...hollantilaiset eivät enää tee lapsia ja me teemme. Viidessäkymmenessä vuodessa Alankomaat on islamilainen kansakunta.”

Jollain tasolla tulee lisää Rushdie-jutun kaltaisia välikohtauksia ja muslimit tulevat uudelleenarviomaan asemaansa olla hollantilaisten vapaamielisen ja synnillisen elämäntavan loukkaamia; elämäntavan, jota he pitävät suorana hyökkäyksenä omaa islamilaista elämäntapaansa vastaan.

He tulevat mm. osoittamaan, ettei musliminainen voi kävellä kaduilla joilla on seksikauppoja, koiranpaskaa tai tyttöjä lyhyissä hameissa ja että tuollaiset näyt ovat loukkaus heidän ramadaniaan vastaan. Hallitus on tuolloinkin enemmän huolissaan öljyn hinnasta ja dollarin kurssista, lisäksi se näkee tärkeämpänä, että hollantilaiset voivat katsella televisiota tonni pankkitilillään, kuin että he voisivat kävellä kaduillaan kuten vapaat kansalaiset. Siksi se on valmis kompromissiin välttääkseen pahemmat oireet. Säädetään hätätilalaki, joka kieltää pornografian esillä pitämisen kauppojen ikkunoissa ja koirien ulkoiluttamisen, mutta ei sentään aivan vielä minihameeseen pukeutumista ramadanin aikana.

Kourallinen hollantilaisia, joita on kirottu suuremmalla itsekunnioituksella ja vahvemmalla halulla selviytyä, vastustaa muutoksia ja protestoi niitä vastaan - vain tullakseen enemmistön sortamiksi, syrjäyttämiksi ja rasismilla leimatuiksi. Muslimit laskevat tämän hollantilaisten takuuvarman reaktion varaan ja hyödyntävät sitä optimaalisesti, iskemällä spitaalin tavoin ja ottamalla hollantilaisten käden sormi kerrallaan.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen, joskus vuonna 2010, pommi tikittää valmiina ja on suuren pamauksen vuoro. Mutta toisellakin puolella on muodostettu jengejä ja maanalaisia liikkeitä painostuksen ja masentavan tilanteen vuoksi.

Tämän vaiheen aikana hollantilaiset tulevat huomaamaan, kuinka katkera virhe oli olla ystävällinen väärille ihmisille.

Mutta koska kansainvälinen julkisuuskuva ja yleinen säädyllisyys ovat vielä ykkösprioriteetilla, hollantilaiset jatkavat ongelmiensa kieltämistä tai lakaisevat ne maton alle, koska heillä ei ole sisua kohdata niitä. Sen sijaan he ylläpitävät vuoropuhelua siinä toivossa, että he voisivat yhä käännyttää muslimit ja syyttävät toisiaan siitä, että tämä ei yritä tarpeeksi tai ei hyväksy muslimeja tarpeeksi.

Purkaessaan henkisiä matkatavaroitaan viimeisen mahdollisen oikeutuksen toivossa hollantilaiset eivät näe muslimien hymyileviä kasvoja, jotka tarkkailevat noita ahkeria kummajaisia. Koska samaan aikaan tilanteesta hyvin informoidut muslimijohtajat muualla maailmassa keskittyvät pitkän aikavälin suunnitelmiin.

Sillä, että sellaiset maat kuin Iran vain osittain auttavat vallankumousta on tuskin merkitystä muslimeille. He ovat vahvistuneet saavuttamalla korkeampia asemia politiikassa ja kansallisessa byrokratiassa, joita heillä aiemmin ei ollut, ja he luovat liittolaisineen Belgiassa, Saksassa, Englannissa ja Ranskassa keskinäisen avun verkoston horjuttaakseen koko alueen yhteiskuntajärjestelmää. Siinä vaiheessa muslimit huomaavat, ettei heillä enää ole mitään syytä ylläpitää eikä sietää jo kauan sitten ontoksi käynyttä rakkaussuhdettaan hollantilaisiin.

Vuonna 2020 alasajon ensimmäinen vaihe on suoritettu.

Hollantilaisten antropologinen kulttuuri on hävinnyt. Siitä eteenpäin, vuosi toisensa jälkeen, hollantilaisten on elettävä kuin ruumis ilman sielua, ahdingossa ja surren kaiken vuosisatojen aikana rakennetun menetystä, katsellen kelloa, joka ei kääntyisi takaisin, jos pystyisikin. Monia vuosia ja monia kyyneleitä myöhemmin tilanne on vain huonontunut, ja väistämätön yhteenotto tapahtuu. Yhteenotto, jossa kahden kilpailevan kulttuurin keskenään kilpailevat perusteet törmäävät toisiinsa nokkakolarissa.

Silloin muslimit iskevät ensimmäisen kerran takaisin kaikella voimallaan. Miehet, naiset ja lapset tulevat kaduille yhtenä miehenä, eivätkä kuten äskettäin Rushdien tapauksessa, vaan sata kertaa vahvempina ja sata kertaa raivokkaampina.

Ja vaikka hollantilaiset taistelevat normeistaan ja arvoistaan, muslimit eivät ainoastaan yllätä heitä jälleen kerran barbaarisilla toimintatavoillaan, vaan he tulevat iskemään kerralla heidän pehmeän ja säädyllisen puolustuksensa läpi. Kun susilauma hyökkää lammaslauman kimppuun, niin lopputuloksen tietää etukäteen.

Tässä vaiheessa pitäisi olla selvää mitä Koraani tarkoittaa sanoessaan:
”Kun kohtaatte uskottoman Jihadissa, katkaiskaa heidän kaulansa. Ja kun olette lyöneet heidät sitokaa vankinne kunnolla.” ( Suura 47,4 ).

Ja vasta tuolla hetkellä hollantilaiset viimein myöntävät, että päästämällä muslimit Alankomaihin he juurruttivat outojen maiden onnettomuudet omaan maahansa. Joten nyt, toisin kuin koskaan ennen, he tulevat äänestämään puoluetta joka tähtää ongelman 'lopulliseen ratkaisuun'. Mutta koska he eivät enää muodosta suurta enemmistöä ja koska muslimit tulevat äänestämään omaa muslimipuoluettaan - jonka hyvin naamioitu prototyyppi on jo tänä päivänä olemassa - tällä ei enää saavuteta mitään.

Jälkeenpäin muslimit tulevat säännöllisesti ylenkatsomaan ja hallitsemaan hollantilaisia, joilla ei ole muuta madollisuutta kuin osallistua köydenvetoon, jossa he menettävät tasaisesti maaperää.

Omalla puolellaan hollantilaiset eivät tiedä ratkaisua, eivätkä kykene toimimaan mahdollisen ratkaisun vaatimalla tavalla. Kosto ei sovi heidän tyyliinsä. Muslimit, tietäen kaiken tämän, voivat aloittaa kansakunnan alistamisen tahtonsa alle ja saavuttavat enemmän tai vähemmän täydellisen vallan. Ja omista maistaan tulevan jatkuvan huollon tai yksityisten siirtolaisvirastojen kautta jatkuvana virtana saapuvat siirtolaiset asettuvat Alankomaihin ja pakottavat hollantilaiset ulos.

Vuonna 2050 mitään Alankomaita ei ole olemassa - tai ei ainakaan mitään, mikä olisi tarpeeksi arvokasta sellaisiksi kutsuttavaksi.

Alasajon toinen vaihe on siten valmis.




Viimeinen hoitotoimenpide

On vuosi 2050.

Euroopan Unioni on luopunut yhdentymisestä ja valtiot ovat taas sulkeneet rajansa. Skandinavian maat ovat irtisanoneet suhteensa Alankomaihin, kun taas Yhdysvallat on vihainen Hollannin hallitukselle siitä, että se tarjoaa turvaa islamisteille, jotka uhkaavat Amerikan kansalaisia Euroopassa.

Monet hollantilaiset ovat löytäneet turvapaikan ympäröivistä maista ja jäljelle jääneistä naiset pukeutuvat musliminaisten tavoin välttääkseen ongelmia. Jihad on alkanut.

Kuningatar ja suurin osa ministereistä on vielä Alankomaissa, mutta muslimien puolueella on vahva asema hallituksessa. Iranilla ja Libyalla on suorat vaikutuskanavat Alankomaiden tapahtumiin heidän Rotterdamissa sijaitsevan Euroopan päämajansa ja salaisen armeijansa kautta, jonka nimi on ”Islamilainen Teloitusosasto”. Hollantilaiset ja islamilaiset jengit tappelevat kaduilla ja väestö on ottanut oikeuden omiin käsiinsä, koska poliisi on liian pelokas toimiakseen. Kansakunta on pelon jähmettämä.

Kuningatar kutsuu jäljellä olevat, oikeasti hollantilaiset ministerit salaiseen neuvotteluun.
Ketään ei päästetä sisään eikä ulos kuninkaallisesta palatsista. On odotettavissa, että kokous kestää viikon. He nukkuvat ja syövät palatsissa, jota asevoimat vartioivat. Viiden päivän kuluttua kokous on ohi ja seuraava päätös julkistetaan:

Groningenin, Frieslandin, Drenthen, Overijsselin, Gelderlandin ja Limburgin provinssit julistetaan 'Uusiksi Alankomaiksi'. Utrecht, Noord-Holland, Zuid-Holland, Brabant ja Zeeland ovat tästä lähtien 'Vanhat Alankomaat'. Kaikki muslimit Uusista Alankomaista karkotetaan Vanhoihin Alankomaihin.

Raja-asemat, jotka saavat vanhan Berliinin muurin näyttämään sulkapalloverkolta, rakennetaan maiden väliin yhtenäisesti jatkuvina kuin tiet. Hollantilaisille, jotka saavat vain yhden mahdollisuuden valita kahden maan välillä, annetaan uudet passit. Huolimatta siitä, kuinka oudolta ja epätodelliselta tämä vaikuttaa - tai jopa on - niin silti se tapahtuu.

Kansakuntia ja valtioita on jakaantunut ennen ja jakaantuu nykyään. Ja vaikka sitä voi olla aluksi vaikea ymmärtää, niin syynä siihen ovat aina kulttuurien väliset erot. Mitä kauemmin tämän tosiasian tajuaminen kestää, sitä suuremmaksi tulee sisällissodan mahdollisuus. Useimmiten ei kuitenkaan mennä niin pitkälle. Joskus sellaiset kansat kuin Amerikan intiaanit tai Australian aboriginaalit vain pyyhkäistään syrjään ja ne kulkevat kohti katoamistaan - viimeisten jäljelle jääneiden muodostaessa kiinnostavan kohteen kameroitaan räpsytteleville turisteille.





Loppu huonosti, kaikki huonosti

Noin vuosi sitten Limburgilainen tyttö päätti viettää lomansa Amsterdamissa. Hän oli kuullut mukavia tarinoita tästä suurkaupungista, mutta ei ollut tietoinen sen vaaroista. Zeedijkin lähellä hän käveli väärälle kadulle ja hänet raiskattiin. Samana päivänä hän palasi kotiinsa luottamus palasiksi revittynä ja silmät aukaistuina elämänsä loppuun asti.

Jotkut haavat parantuvat eikä joitakin asioita saa tekemättömiksi, mutta kaikki syyllisyys ja kaikki kyyneleet joita on vuodatettu Anne Frankin talon vieressä, eivät tuo kuutta miljoonaa takaisin elämään. Jonka kautta olemmekin takaisin kansassa, joita itseäänkään ei ole kovin paljon enempää kuin tuo kuusi miljoonaa.

Siinä he seisovat, nuo hollantilaiset, oikeutetussa ja epäilemättä jalossa pyrkimyksessään pysyä mahdollisimman kaukana Hitlerin ideologiasta - täysin sokeina sille, että heidän polkunsa kiertyy kohti juutalaisten (kaikella kunnioituksella) polun päätä. Raukkaparoilta jää ymmärtämättä, että kyse ei ole valinnasta sellaisten vaihtoehtojen välillä kuin natsit vai juutalaiset, saalistaja vai saalis, sortaja vai sorrettu, vaan valinnasta oman olemisen tai ei-olemisen välillä; itsensä pelastamisesta ja oman kulttuurin jatkuvuuden varmistamisesta omassa maassa.

Pelkästään tämän pienen väärinkäsityksen vuoksi hollantilaiset menevät historiaan kansana, joka eläytyi menneisyytensä painajaiseen niin syvästi, että heistä lopulta tuli se painajainen.

Mohammed Rasoel


.